Teemu Keskisarja: Valehteliko Yle myös parlamentaariselle työryhmälle?
Kansanedustaja, historioitsija Teemu Keskisarja kirjoittaa Yleisradiosta.
Monimuotoisuuskoulutukset, sensitiivisyysvalvonta, vähemmistökiintiöt aiheissa ja tekijöissä, päällystön tulospalkitseminen “sisältöjen diversiteetistä”, väärinajattelijoiden porttikiellot haastatteluihin, “turvallisemman tilan” säädöt vastoin journalismin periaatteita… Totuuden torvemme Yleisradio jäi tänä kesänä kiinni epätotuuksien levittelystä. Yle-veron maksajat kiittävät Sanna Ukkolaa, Ivan Puopoloa ja Lloyd Libisoa valheenpaljastuksesta!
Itselläni oli erittäin kyseenalainen ilo ja kunnia puuhastella Ylen parlamentaarisessa työryhmässä, jonka asiantuntijakuulemiset, kokoukset ja neuvottelut kestivät yhdeksän kuukautta. Hommaan sisältyi pääsy salaisiin taloustietoihin. Epäilenpä vain, että yleläiset muuntelivat niitä mieleisikseen.
Kysyin Yleltä kirjallisesti:
“Paljonko on maksanut Areenan kirjautumisen kehittäminen, paljonko se maksaa vastedes ja paljonko henkilöstöä työskentelee kirjautumisasian parissa?”
Otaksuin, että Yle Tunnuksen käyttäjien miljoonien pakkokirjautumisten systeemi työllisti tornitalollisen koodareja, tietoturvaspesialisteja ja laillisuushaasteiden takia juristejakin. Varmaan tulivat “personointi” ja tiedonkeruu hirmuisiin hintoihinsa.
Vielä mitä! Yle yllättäen suoriutui suit sait sukkelaan ja puoli-ilmaiseksi. Vastaus kysymykseeni oli hieman kryptinen:
“Yle Tunnuksen jatkokehitys kuuluu tiimille, jonka vastuulla on myös muita tehtäviä. Pelkkiä Yle Tunnuksen kustannuksia ei tämän vuoksi seurata erikseen. Kyse on kuuden hengen tiimistä. Ylen asiakaspalvelussa on alkuvuoden aikana tehty laskennallisesti 0,5 henkilötyövuoden resurssilisäys tarjoamaan tukea ja vastaamaan kysymyksiin kirjautumiseen liittyen.”
Ei muuta kulua kuin puoli henkilöä asiakaspalvelemaan atk-taidottomia mummoja. Näin helppoa ja huokeaa on Yleisradiolle kirjautumisbisnes, josta maailman menestyksekkäimmät alustajätit ansaitsevat biljoonansa. Vau. Pystyivätkö Pasilan nörtit todella moiseen optimointiin ja penninvenytykseen? Jos pystyivät, siinäpä vastakohta julkisen sektorin tietojärjestelmiin, joissa poliitikot ja virkamiehet aina ryssivät.
TEEMU KESKISARJA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Yle intoili, kun jalkapallotähti varoitti laitaoikeistosta – ja vaikeni, kun toinen arvosteli massamaahanmuuttoa
Hämeen Sanomat kirjoittaa Yleisradiosta: ”Valtionmediaa tarvitaan – muttei tällaista jättipullukkaa”
PS-Nuoriso arvostelee Yleisradion toimintaa – “Nämäkö ovat Ylen ydintehtäviä?”
Yle valkopesi iranilaisterroristin “norjalaismieheksi” – muut lehdet kuittasivat Oslon terroriteon pikku-uutisella
Perussuomalaiset: Vasemmistolla ei ole veto-oikeutta Yleen
Teemu Keskisarjan kolumni: Tämän takia Yle ei pienene penniäkään
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää