Teemu Keskisarja: Talo, johon on helppo päästä sisään

KOLUMNI | Jokainen lukija takuulla tietää tylyjä taloja. Yleensä ne levittäytyvät julkisen sektorin siimeksessä. Aivan sama, mikä on asiasi. Tylytystalo ottaa heti kättelyssä luulot pois, iskee ilmat pihalle ja potkaisee persuksille.

Haet lapselta unohtuneita lapasia koulusta. Sisäänkäyntejä on metrin välein, mutta mikään ei aukea summerilla ja rynkytyksellä. Opettajat eivät uskalla ovenkahvaan koskea tai edes katseeseen vastata. Monikulttuurinen siivooja hymyilee, mutta ei ymmärrä sanoja “room” ja “in”.

Kuljetat pakettia virastokompleksiin. Portaita pitkin et pääse sisuksiin. Hissit toimivat avainkorteilla, mutta niitä ei ole kellään. Kuilun pohjalla odottaa pohjaton tyhjiö. L-siiven kerrosta numero –3 tuskin on olemassakaan.

Etsit luentosalia ammattikorkeakoulun kampuksella. Aulan satakohtainen infotaulu vaikuttaa avaruusaluksen pohjapiirrokselta. Tässä olet -piste puuttuu. Lyhenteet ja kuvakkeet eksyttävät. Käytävä muka johtaa vessaan, mutta risteyksessä viitat loppuvat samalla hetkellä kuin pidätyskykysi.

Tylytystila saattaa olla kooltaan pienikin. Koppi on lukkojen ja koodien takana, vaikka siinä säilytetään vain repaleista sählymaalia. Vaksia ei löydy, ja kiinteistövastaava viis veisaa vuorostasi.

Nettisivu väittää, että toimisto on avoinna tiistaisin ja torstaisin kello 9.20–14.45 paitsi parittomina viikkoina. Opaste on käytännössä karkote. Vastaantulijoita ei kiinnosta asiasi vaan oletettu asiattomuutesi. Ajanvarauksessa on jotain mätää. Neuvontanumero ei päästä edes jonotukseen. Päädyt chattailemaan romanialaisen käännösrobotin kanssa.

Livahdat kerrankin vastuksitta auditorioon ja ajoissa valmistaudut esitykseesi. Kas helvettiä, systeemi herjaa muistitikkua eikä videotykki käynnisty. Käyttöoikeuksien päivitys vaatii vahvan salasanan ja resetoinnin.

Joskus talo teeskentelee tuttavallisuutta. Luulet oppineesi reitin, mutta lankeat ansaan. Toispuoleinen lukitus estää sinua palaamasta takaisin tupakalta. Takin jättö kaukaiseen naulakkoon osoittautuu virheeksi ja harjanvarsi ovenraossa laukaisee hälytyksen.

Eduskunta yllättäen EI OLE tuollainen talo. Labyrinttejä ja sokkeloisia käytänteitä toki piisaa, mutta ne eivät ole itsetarkoitus. Monet rutiinit ratkeavat noin vain naamaa näyttämällä. Logistiikan ja turvallisuuden pätevä henkilöstö nähtävästi tykkää työpaikastaan. Kukaan ei yrmistele. Paperihommien paiskijat ovat avuliaita kuin palveluammatissa. Ensimmäisen kerran urallani uskon, että tietotekniikan heput säästävät työaikaani eivätkä piruuttaan sitä tuhlaa.

Kaiken sujumiseen vaikuttaa tietysti resurssien paljous, etten sanoisi ylenpalttisuus. Eduskunta kylpee määrärahoissa, ihana sauna sananmukaisesti. Priorisoinnin huippua ei voi verrata soten pahoinvointiyhtymään, jota sopeutuspaine ja ylikuormitus rassaavat. Ilmapiiri tekee eroa Arkadianmäen hyväksi. Parkkihallissa tai ruokalassa eri alojen erilaiset ihmiset arvoineen päivineen ovat työtovereita ja tervehtivät toisiaan vähintään nyökkäyksellä.

Sisäisellä saavutettavuudellaan Eduskuntatalo hyvittää sitä, että sisäänpääsy vaaleissa on niin tavattoman vaikeaa. Kansanedustajan kannattaa vilkuilla vaikutelmia myös ulkomaailman kontrastia vasten. Millä ilveellä helpottaisimme kansalaisten eloa ja oloa yhteiskunnan muissa isoissa taloissa?