

PS ARKISTO
Teemu Keskisarja: Suhteeni ääriliikkeisiin
KOLUMNI I Tiedotusvälineet tiedustelevat minulta “suhdetta ääriliikkeisiin“. Siihen vakikysymykseen lienevät pesunkestävämmät persut jo perinjuurin kyrpiintyneet. Yritän kumminkin vastata omalta osaltani. Suhteeni äärilikkeisiin on, hmm… millä sanalla sen sanoisin. Kohtelias. Mutkaton. Vuorovaikutteinen. Hyvänsuopa. Suvaitseva. Pohdiskeleva.
En muista koskaan kieltäytyneeni sekalaisimmankaan seurakunnan luennointikutsusta, jos aihe on liipannut historiaa ja tutkimuksiani. Meitä homo sapienseja on moneen junaan ja kamelikaravaaniin ja raidejokeriin. Ei kannata halveksia lähimmäisiä ja kauimmaisia.
Stalinisti, kreationisti, kansallissosialisti, ekshibitionisti, antagonisti, islamisti, kalvinisti, syndikalisti, protagonisti, intersektionaalifeministi, putinisti ja ihan vaan nisti saavat toki istua pöytääni. Terve mieheen, terve naiseen, terve muunsukupuoliseen!
Suhteeni äärimmäiseen liikkumattomuuteen eli netissä nyhjöttäjiin on ongelmallinen muttei vihamielinen.
Some sovittaa suuhuni sanat: “Some on roskaväelle”. Ei pidä paikkansa, epätarkka sitaatti. Olen puhunut ja kirjoittanut: “Some on tarpeen roskaväen kurissapitämiseksi.” Se on riidaton tosiseikka. Inhimillisiä ihmisroskia olemme politiikassa joka iikka ja kurissapidon tarpeessa. Sääli, että punikeilla ja lahtareilla 1918 ei ollut selfiekeppejä ja tiktok-tilejä vaan kiväärit ja rotanhäntäpistimet. Ilman bittiavauruuden venttiiliä siskot ja veikot päästäisivät toisistaan ilmat pihalle. Vihaviestittely on harmittomampaa kuin veren ja rään roiske kadulla.
Todellisuuden inhat äärimmäisyydet täytyy useinkin unohtaa. Digitaaalinen keinoelämä on yksi nukutusnuija. Somen hengenravintoa nautimme yhteiskunnan tarjoaman minimitoimeentulon kera. Yhteisvaikutus passivoi kansaa. Rooman kumouspelkoisten keisarien viljanjakelua vastaa tänään sosiaaliturva. Sen tähden vain harva ongelmayksilö viehtyy väkivaltaisiin ääriliikkeisiin. Panem et circenses, leipää ja sirkushuveja on antiikkisen pelin henki Suomessa 2023. Sanonta ei merkitse, että senaattorit, gladiaattorit ja somettajat olisivat jotenkin mitättömiä persoonia.
TEEMU KESKISARJA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Teemu Keskisarja: Talo, johon on helppo päästä sisään

Keskisarja: Elinkeinon vaihtaminen oli 1850-luvulla vaikeampaa kuin tänä päivänä sukupuolen vaihtaminen

Teemu Keskisarjan kolumni: Korutonta kertomaa englannin kielen ylivallasta

Teemu Keskisarja: Kulttuuri-ihminen, älä vedä hernettä nenään!

Teemu Keskisarjan kolumni: Yhteistyötarjous Ylpeydelle

Teemu Keskisarjan kolumni: Hallitusohjelman mieluisimmat lauseet

Teemu Keskisarjan kolumni: Runo kuin omistettu Ylpeydelle

Teemu Keskisarjan kolumni: Sananvapautta ei uhkaa maalitus vaan paalitus
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Purra Maaseudun Tulevaisuudessa: Maahanmuuton hokeminen ratkaisuna on järjetöntä
Mikäli maahanmuutto aidosti toisi mukanaan näin valtavan positiivisia seurannaisvaikutuksia, ei Suomen ja muiden Länsi-Euroopan maiden käytännössä tarvitsisi tehdä mitään talouden kivuliaita sopeuttamis- tai uudistamistoimenpiteitä, vaan pelkästään kasvattaa muuttoliikettä, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra tuoreessa Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan.