Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Taviolta aloite sähkölaskujen pienentämiseksi: ”Ostovoiman pelastaminen vaatii voimakkaita tekoja”

21.11.2022 |08:54

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa vaaditaan valtiolta suoraa sähkötukea kuluttajille tai vaihtoehtoisesti sähkön kansallisen hintakaton säätämistä.

Ville Tavio toteaa, että Norjassa valtio on jo päättänyt maksaa 90 prosenttia sähkön hintaosuudesta, joka ylittää noin 0,07 euroa kilowattitunnilta. Tavio kannattaa samantapaista mallia Suomeen.

– Samaan aikaan kun sähkön hinnat ovat nousseet, inflaatio on kiihtynyt kovimmilleen sitten 1980-luvun. Ostovoiman pelastaminen vaatii voimakkaita tekoja, Tavio sanoo.

– Pääministeri Sanna Marinin hallitus ei ole ymmärtänyt asian akuuttia luonnetta. Jos kotitalouksia yritetään auttaa energiahintakriisissä veronpalautuksilla, apu näkyy tileillä vasta pitkällä viiveellä.

Hintakatto kaikkiin sähkölaskuihin

Tavio katsoo, että toinen vaihtoehto on säätää hintakatto kaikkiin sähkölaskuihin.

– Mikäli hintakaton käyttöönottoon päädytään, sen pitää koskea myös niitä asiakkaita, joiden sähkösopimus on solmittu ennen hintakaton voimaantuloa, Tavio linjaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää