Artikkeli kuva

Turun puukkoiskun tekijä kävi koulua teini-ikäisten suomalaisnuorten kanssa valehdeltuaan viranomaisille nimensä ja ikänsä. Kyseinen marokkolaismies on todellisuudessa 23-24-vuotias. / LEHTIKUVA / AFP PHOTO Kirsi Kanerva

Tavio: Valtion on varmistettava, ettei lasten joukossa opiskele aikuisia miehiä

08.09.2017 |16:46

Perussuomalaisten kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Tavio jätti eduskunnassa kirjallisen kysymyksen aikuisten turvapaikanhakijoiden opetuksesta peruskouluissa.

Tavion mielestä valtion pitää varmistaa, että taustoiltaan tuntemattomat ja Suomessa opetukseen osallistuvat aikuiset eivät käy kouluaan samoissa tiloissa oppivelvollisuusikäisten kanssa.

Turun tapaus järkyttävä

Tavio paheksuu, että Turussa terroristi-iskun tehnyt, vuonna 1994 syntynyt marokkolaismies laitettiin perusopetukseen valmistavaan opetukseen turkulaiseen peruskouluun.

Tavion mielestä aikuisten turvapaikanhakijoiden ja muiden taustoiltaan tuntemattomien aikuisten koulutus pitää koululaisten turvallisuuden vuoksi järjestää ehdottomasti muissa tiloissa kuin peruskouluissa.

– On järkyttävää, että henkilöllisyytensä valehdellut ulkomaalainen aikuinen mies on päästetty samaan koulurakennukseen lasten kanssa, Tavio sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää