Artikkeli kuva

Tavio: Turun terroristin ylläpidosta 1-2 miljoonan euron lasku – “Sitten pidetään sormet ristissä ja toivotaan, ettei uusi rikostaan”

10.04.2018 |11:45

Perussuomalaisten kansanedustajat muistuttavat, että Turun terrori-isku on yksi syy, miksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet tulisi ottaa säilöön.

Turun terrori-iskusta syytetty Abderrahman Bouanane virnuili valokuvaajille, kun asian käsittely aloitettiin eilen Varsinais-Suomen käräjäoikeuden istunnossa Turun vankilassa.

– Katumus ei näytä painavan Turun terroristia, perussuomalaisten juristikansanedustaja Ville Tavio kirjoittaa Facebookissa.

– Nyt veronmaksajat sitten hoitavat miestä sen noin 13 vuotta, hintaa ylläpidolle kertyy varmaan miljoona tai kaksi. Sitten pidetään sormet ristissä ja toivotaan, ettei uusi rikostaan.

Istuisi tuomionsa Marokossa

Tavio pohtii, pitäisikö elinkautisen tuomion olla elinkautinen tai ainakin reilusti nykyistä pidempi.

– Vankeinhoito voitaisi ostaa marokkolaisesta vankilasta, varmasti tekijällä itselläänkin olisi siellä kotoisampaa ja karkotus olisi valmiiksi täytäntöön pantu, Tavio kirjoittaa.

Ongelmaan ei haluta puuttua

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäryhmän puheenjohtaja, varatuomari Leena Meri sanoo Turun iskua barbaariseksi teoksi.

– Yksi syy tässä, miksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet tulisi ottaa säilöön. Toki muut puolueet ovat eri mieltä, koska se epäinhimillistä ja maksaa rahaa, Meri ihmettelee.

– Niin, se riippuu siitä, kenen etua ajaa. Lisäksi henkilön ylläpito niin, että hän saa liikkua vapaasti, ei maksa yhtään vähemmän, mutta voihan sitä kaikenlaisia syitä yrittää keksiä, kun ei vain haluta puuttua ongelmaan.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää