Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tavio: Juncker sanelee Suomelle säännöt – “EU:sta on tullut diktatuuri”

13.09.2017 |11:56

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker piti tänään Unionin tila -puheen. Puheessa hän esitteli EU:n johdon suunnitelmia unionin tulevaisuudesta.

Komissio haluaa EU:lle puolustusunionin ja valtiovarainministerin sekä Schengen-alueen voimakasta laajentamista Romaniaan, Bulgariaan ja Kroatiaan. Juncker myös varoitti, että Euroopan väestö vanhenee ja siksi tarvitaan lisää väyliä lailliselle maahanmuutolle.

“Suomen kansa ei sitoutunut tähän”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Tavio huolestui puheen kuunneltuaan Suomen tulevaisuudesta.

– EU:n merkittävin johtaja ei anna yhtään painoarvoa kansalliselle tulevaisuudelle. Juncker ei ole saanut vaaleissa yhdenkään suomalaisen ääntä. Hän toimii EU-johtajana vain ajaakseen liittovaltiokehitystä, Tavio sanoo.

– Junckerin puhetta kuunnellessa jokainen huomaa, millainen diktatuuri EU:sta on tullut. Suomen kansa ei sitoutunut tähän, kun EU-jäsenyydestä äänestettiin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää