LEHTIKUVA
Tavio huolissaan ambulanssien tavoitesaapumisajoista: “Sairauskohtauksessa muutamakin minuutti voi olla ratkaiseva”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Ville Tavio on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen ensihoidon tavoittavuudesta.
Tavio on huolissaan siitä, että ambulanssien tavoitesaapumisajoissa on merkittäviä alueellisia eroja yliopistosairaaloiden erityisvastuualueiden välillä. Aika, jossa avun pitäisi saapua potilaan luokse, vaihtelee yli kymmenellä minuutilla.
Ensihoidon tarve kasvanut
Ensihoidon tarve ja työmäärä on kasvanut. Hätäkeskuslaitoksen vuosilta 2010–2014 kokoaman aineiston mukaan ensihoidon tehtävien lukumäärä kasvoi viiden vuoden tarkastelujaksolla sairaanhoitopiiristä riippuen 1,3-tavoite8,5 %.
Tehtävien määrä yksikköä kohden kasvoi varsinkin pienissä sairaanhoitopiireissä.
Syrjäseutujen asukkaat heikommassa asemassa
Tavio kirjoittaa kirjallisessa kysymyksessään, että syrjäisten alueiden asukkaat ovat heikommassa palveluasemassa ja että kaupunkien keskustoissa ensihoidon tavoiteaika on lyhyempi.
– Sairauskohtauksessa muutamakin minuutti voi olla potilaalle ratkaiseva, Tavio korostaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Lähipalvelulaki välttämätön, sote-uudistuksessa suurten ”pommien” uhka
Perussuomalaisten puoluehallitus: Sote-uudistus olisi toteutuessaan katastrofi kansalaisille, kansanterveydelle ja valtiontaloudelle
Perussuomalaiset: Yhteiset verovarat jaettava oikeudenmukaisesti
Sipilä kosii pienpuolueita soten taakse – Leena Meri: ”Härski kaupankäynti ja kansanedustajien ostaminen on alkanut”
Viikon suosituimmat
Bidenin heikentynyttä tilaa salailtiin koko hänen presidenttikautensa ajan
Yhdysvalloissa myönnetään nyt laajalti, että presidentti Joe Bidenin henkisen tilan heikentyminen on ollut paljon pahempi ja pitkäaikaisempi ongelma kuin julkisuuteen on kerrottu. Bidenin avustajat, johtavat demokraattipoliitikot ja toimittajat ovat salailleet ongelmia ja suoranaisesti valehdelleet kansalle presidentin terveydentilaa koskien. Suomessakin valtamedia vaikeni Bidenin ongelmista lähes loppuun saakka.
Ennakkovaroitus suomalaisille veronmaksajille: Yksi jengirikollinen maksaa yhteiskunnalle miljoonia ja tuhat jengirikollista miljardeja
Perussuomalaiset ovat vuosikaudet varoittaneet Ruotsin tiestä ja siitä, kuinka Suomessakin jengirikollisuus pian räjähtää käsiin. Taloudellisten tosiasioiden pitäisi saada hälytyskellot viimein soimaan hyssyttelijöidenkin päässä. Niinpä käsistä karannut jengirikollisuus kustantaa esimerkiksi ruotsalaisille veronmaksajille 322 miljardia kruunua seuraavan 15 vuoden aikana.
Ruotsalainen kulttuurieliitti kummeksuu suomalaisia joululauluja: ”Synkeää ja lohdutonta”
Muusikot ja kulttuurijournalistit kippaavat Ruotsissa ”julmustin” väärään kurkkuun, jos audiosoittimesta pärähtää kuuluville suomalainen joululaulu. Tätä ”synkeää ja lohdutonta” joulunsanomaa on vaikea niellä Pohjanlahden länsipuolella, kirjoittaa SVT.
Brittitutkimuslaitos kyseenalaistaa median levittämät Gazan tragedian uhriluvut
Sodan ensimmäinen uhri on totuus ja se näkyy myös Gazan taisteluissa. Siviilejä on kuollut ja kuolee, oli kyseessä sitten Israelin tekemä hirvittävä kansanmurha tai Hamasin noudattaman hirvittävän taistelutaktiikan seuraus. Brittiläinen ajatuspaja HJS yrittää jäljittää totuutta propagandan takana.
Turvapaikkalakeja kiristetään Ruotsissa – uusintahakemukset pannaan ja tapahakijat maasta ulos
Ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus jatkaa valitsemallaan tiellä ja pyrkii lieventämään hallitsemattoman maahanmuuton seurauksia. Oikeutta turvapaikan hakuun rajoitetaan, jotta uusintahakemusten tehtailu saadaan loppumaan. Myös maassa piileskelevän paperittoman väen määrää pyritään vähentämään.
Junnila oudoksuu mediaa, joka luo kuvaa bensan hinnan kallistumisesta – vaikka se on hallituksen päätösten ansiosta päinvastoin halventunut
Kansanedustaja Vilhelm Junnila kirjoittaa hallituksen päätöksistä, joilla on saatu painettua polttoaineiden hintaa alemmas.
Pekka Aittakumpu: Suomalaisilla tulee olla vapaus pitää esillä perinteitään, historiaansa, kulttuuriaan ja arvojaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu vaatii, että Opetushallitus päivittää ohjeistustaan, jotta kouluissa ja koulujen tilaisuuksissa voidaan pitää vapaasti esillä suomalaisia perinteitä sekä suomalaista ja länsimaista kulttuuriperintöä, myös sellaista, joka sisältää kristillistä kulttuuriperintöä tai viitteitä siihen.
Antikainen: Suomalaisia viranomaisia kiitetään ulkomaita myöten – nöyristelyn ajat ovat todellakin takanapäin
Suomi sai joulun alla konkreettisen muistutuksen turvallisuushaasteistaan, kun Itämerellä havaittiin useiden tietoliikenne- ja sähkökaapeleiden vaurioita, mukaan lukien Suomen ja Viron välinen Estlink 2 -merikaapelin vaurio.
Syyrian pakolaiset eivät halua Ruotsista kotimaan epävarmuuteen – sen sijaan paluumuuttajien virta Turkista Syyriaan kiihtyy
Suhtautuminen pakolaisiin on muuttunut Euroopassa ja se näkyy jo politiikan valtasuhteissa. Siksi johdon vaihtuminen Syyriassa nosti välittömästi esiin kysymyksen maasta paenneiden kotiinpaluusta. Esittämättä on kuitenkin jäänyt retorinen kysymys siitä, miksi kukaan haluaisi muuttaa hyvinvointivaltion runsaudesta kotimaan leivättömän pöydän ääreen. Syyrian jälleenrakentamisen maksajasta ei ole tietoa, vaikka sormi perinteisesti osoittaakin EU:n suuntaan.
Ari Koponen iloitsee lakiuudistuksesta: ”Älyttömät älykännykät vihdoin pois tunneilta”
Hallitus on maanantaina hyväksynyt lakiesityksen kännykkäkiellosta kouluissa.