LEHTIKUVA
Tasapuolisuus taustalla – ruotsidemokraatit ja kokoomus vaativat Ruotsin yleisradiota tiukempaan kontrolliin
Julkisen palvelun yleisradioyhtiötä pitää rankaista nykyistä tuntuvammin, jos se toitottaa ohjelmissaan yksipuolista aatesuuntaa. Tätä ehdottavat ruotsidemokraattien ja kokoomuksen edustajat valtiopäivien perustuslakivaliokunnalle. Asiasta kertoo Ruotsin toimittajajärjestön julkaisu Journalisten.
Kokoomuksen ehdotuksessa rangaistus seuraa yhtiölle, jos radio- ja televisiotoiminnan tarkastuslautakunta (GRN) on todennut ohjelmatoiminnan säännöstön vastaisen rikkeen tapahtuneeksi. Seuraamukset koskevat käytännössä työntekijöitä valtion mediayhtiöissä, joita ovat SVT, SR ja UR.
Yksipuolisen tiedon levittämisestä rangaistavaa
Ruotsidemokraattien edustajat vaativat myös, että tarkastuslautakunnan jäsenet nimitetään valtiopäivillä olevien puolueiden voimasuhteiden mukaisesti. Tänään lautakunnan jäsenet nimittää maan hallitus, joka ei välttämättä takaa ohjelmia koskevien valitusten tasapuolista käsittelyä.
Uudessa tarkastuslautakunnassa siis valtiopäiväpuolueiden poliitikot päättäisivät, mikä on asiallista ja puolueetonta viestintää ja mikä ei ole. Lautakunta voisi ehdotuksen mukaan päättää myös siitä, millaisia seurauksia julkisen median toimittajalle ja yhtiön johdolle koituu yksipuolisen tiedon levittämisestä.
Ehdotukset tulevat perustuslakivaliokunnan käsittelyyn maaliskuun lopussa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ylen faktantarkistajilla kriteerit pahasti hukassa – puolet eduskuntavaalien faktantarkistuksista meni pieleen
Perussuomalaiset väläyttää Yle-verosta luopumista: Ohjelmat maksukortin taakse
Pulinat pois: Ruotsidemokraatit nyt suurin puolue myös Ruotsin yleisradion mittauksessa
Huhtasaarta pyydettiin keskustelemaan kansallismielisyydestä – Ylen juontaja ryhtyi tenttaamaan Raamattua
Unohtuiko jotain, Ylen A-studio?
Halla-aho YLE:llä: media on luopunut perinteisestä tehtävästään – perussuomalaiset on vallan vahtikoira
Yle vaikeni kiusallisesta ilmastotutkimuksesta – suomalaismiesten enemmistö pitää ilmastokeskustelua tarpeettomana vouhotuksena
Ruotsidemokraatit: ”Olemme osa modernia työväenliikettä”
Ruotsidemokraatit vaativat loppua löysäilylle: ”Ulkomaalaiset rikolliset ulos maasta tai säilöön”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.