Artikkeli kuva

Tarkastusvaliokunta lyttää hallituksen veropäätösten perusteet

03.05.2013 |13:52

Eduskunnan tarkastusvaliokunta lyttää hallituksen kehysriihen veropäätökset harvinaisen kovasanaisesti. Valiokunnan mukaan hallitus ei ole tuonut eduskunnalle riittäviä perusteita eduskunnan arvioinnin pohjaksi. Samalla valiokunta kyseenalaistaa myös perusteiden tason.

– Olisi toivottavaa, että keskeisten miljardiluokkaa olevien veropoliittisten linjauksien valmisteluaineisto toisi esille asian valmistelussa olennaiset seikat perusteluineen. Perusteluaineiston tulisi tällöin koostua kattavammasta ja syvällisemmin laaditusta kirjallisesta materiaalista kuin powerpoint-esityksestä ja joukosta taulukoita. Toimitetun aineiston perusteella on käytännössä huomattavan vaikeaa arvioida päätösten sisältöä ja perusteita, valiokunta jyrähtää.

Valiokuntaa johtaa hallituspuolue vihreiden Tuija Brax. Perussuomalaisista valiokuntaan kuuluu Pirkko Ruohonen-Lerner ja Olli Immonen.

Muusta aineistosta poiketen valiokunta kehui Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen aineistoa, jonka selkeys ja tarkkuus poikkeaa muusta aineistosta.

– Tarkastusviraston mukaan valtiovarainministeriöltä saatu aineisto sisältää eri vaihtoehtojen vaikutukset verotuottoihin, mutta laskelmien suorittamistapaa ja keskeisiä lähtökohtia ei esitetä. Arviota yhteisöverouudistuksen dynaamisista vaikutuksista ei myöskään perustella

– Tiedot ovat niin suppeita, ettei laskelmien perusteita ja luotettavuutta voida arvioida Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tulonjakovaikutuksia koskevaa ja muuta aineistoa huomattavasti täsmällisempää muistiota lukuun ottamatta. Valtiovarainministeriön toimittama aineisto ei vastaa Valtiontalouden tarkastusviraston käsitystä hyvästä ja riittävästä aineistosta, joka toimii välineenä finanssipolitiikan ja siihen kuuluvan veropolitiikan valmistelussa, valiokunta moittii.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää