Tapahtumat alkoivat heti kesälomien jälkeen. Someen alkoi ilmestyä videoita tappeluista, joita säännöllisesti käytiin Älvdal-koulun välittömässä läheisyydessä.
– Tummat lapset vastaan vaaleat, siitä lyhyesti sanottuna on kyse näkemissämme videoissa, muotoilee rehtori Ninni Hjortvall asiaankuuluvan varovasti Expressenissä.
– Vanhemmat ovat olleet kauhuissaan, kun olemme näyttäneet heille näitä pätkiä.
Levottomuuksia myös koulun sisällä
Poliisin mukaan lyöntien lisäksi lapset nimittelevät toisiaan jo historiaan vaipuneilla, etnisyyteen pohjautuvilla termeillä ”N-sanoja ja muita rasistisia ilmaisuja”, kertoo paikallinen Mora Tidningen.
– Lapset sanovat, että kyse on leikistä mutta me emme ole samaa mieltä, Hjortvall ilmoittaa.
Otsaanlyöntikilpailut ovat tapahtuneet oppilaiden vapaa-ajalla, mutta syksyn mittaan vastakkainasettelu on levinnyt myös koulun sisälle.
Osalliset 10-vuotiaita
Koulu on tehnyt rikosilmoituksen vahingonteoista ja pahoinpitelyistä. Tapahtumiin on pystytty yhdistämään viitisentoista oppilasta, joista useimmat ovat iältään kymmenvuotiaita.
– Tämä on traagista. En keksi mitään syytä tällaiseen vastakkainasetteluun Älvdalenin tapaisessa kunnassa, sanoo paikallispoliisi Johan Hed.
Koska useimmat osalliset ovat alaikäisiä poliisin on yksin omilla keinoillaan hankalaa puuttua tilanteeseen. Levottomuudet pyritäänkin lopettamaan koulun, sosiaaliviranomaisten sekä poliisin yhteistyöllä.