

LEHTIKUVA
Tappamiseen ja väkivaltaan yllyttäminen somessa ei ollut rikos – valtakunnansyyttäjä Toiviainen ei nosta syytettä vasemmistoliiton ex-toiminnanjohtajalle vihakirjoituksista
Valtakunnansyyttäjä on tänään tehnyt päätöksen olla nostamatta Twitter-viesteistä syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Vasemmistoliiton läntisen alueen entisen toiminnanjohtajan Misha Dellingerin hallinnoimalta Twitter-tililtä on lähetetty viestejä, joissa yllytetään tappamaan ja tuhoamaan.
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen tekemä päätös syyttämättä jättämisestä on tehty ei rikosta -perusteella, eli vasemmistoliiton läntisen alueen entisen toiminnanjohtajan Misha Dellingerin hallinnoimalta Twitter-tililtä lähetetyt viestit eivät valtakunnansyyttäjän mukaan täytä kiihottamisrikoksen tunnusmerkistöä. Päätöksessä todetaan myös, että asiassa ei ole ollut syytä epäillä muita rikoksia.
Dellingerin hallinnoimalta Twitter-tililtä on ainakin vuosina 2016-2017 lähetetty useita viestejä, joissa muun muassa yllytetään tappamaan ja tuhoamaan ilmastonmuutoksen kieltäjiksi, natseiksi ja fasisteiksi kuvailtuja ihmisiä. Useissa viesteissä kehotetaan väkivaltaan.
Tililtä lähetetyissä kirjoituksissa myös mainitaan nimeltä perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho sekä europarlamentaarikko Laura Huhtasaari. Epäsuorasti siis myös nimeltä mainitut henkilöt ovat yhdistettävissä tappamiskehotuksiin.
Myönsi luoneensa sometilin, kiisti viestien lähettämisen
Rikoksen esitutkinnassa Dellinger kiisti syyllistyneensä rikokseen ja väitti, että hän ei ole julkaissut väkivaltaan ja tappamiseen yllyttäviä kirjoituksia. Dellinger kuitenkin myönsi luoneensa Twitter-tilin, jolta vihaviestit on lähetetty. Hän ei suostunut kertomaan, ketkä muut henkilöt hänen lisäkseen ovat käyttäneet Twitter-tiliä ja julkaisseet sen kautta.
Dellingeriä epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Rikoslaissa kiihottamisrikoksen tunnusmerkistö pitää sisällään muun muassa uhkauksen syntyperän, kansallisen alkuperän tai vakaumuksen perusteella.
Poliittinen näkemys on vakaumus, mutta lain suoja jää heikoksi
Valtakunnansyyttäjä Toiviainen kuitenkin katsoo, että poliittinen vakaumus jää kiihottamisrikoksen soveltamisalan ulkopuolelle. Valtakunnansyyttäjän aiempaan ratkaisukäytäntöön viitaten päätöksessä todetaan, että poliittisen mielipiteen perusteella muodostuneilla ryhmillä on erilainen luonne kuin sellaisilla ryhmillä, jotka muodostuvat synnynnäisten ominaisuuksien ja identiteetin perusteella.
Dellingerin siis epäiltiin julkaisseen uhkaavia viestejä, joiden kohteena olivat ilmastonmuutoksen kieltäjiksi, natseiksi tai fasisteiksi kuvatut ihmiset. Valtakunnansyyttäjän päätöksen mukaan kyseessä on poliittisten ja yhteiskunnallisten aatesuuntauksien tai ajatusmallien ympärille syntyneitä ryhmittymiä, jotka eivät ole yhteiskunnallisen suojan tarpeessa.
Valtakunnansyyttäjä Päivi Räsäsen kimpussa
Sosiaalisessa mediassa päätöstä ihmetellään, etenkin siksi, koska Toiviainen on nostanut rikossyytteitä kansanedustaja Päivi Räsästä (kd) vastaan tämän uskonnollisten käsitysten esittämisestä.
Perussuomalaisten Espoon valtuutettu Jiri Keronen kirjoittaa Facebookissa, että kiihottamisrikoksen tunnusmerkistö on mielivaltainen, eikä sisällä objektiivisia tunnusmerkkejä rikoksesta. Keronen myös vertaa Dellingerin tapausta Päivi Räsäseen.
– Valtakunnansyyttäjän mukaan siinä ei ole mitään rikollista, että vaatii poliittisia vastustajia ammuttavaksi. Sen sijaan siinä on rikollista, että uskot kristinuskoon ja siteeraat Raamattua.
Toimiiko valtakunnansyyttäjä valikoivasti?
Monet Twitter-käyttäjät katsovat valtakunnansyyttäjä Toiviaisen menettelevän valikoivasti.
– Laki ei ole kaikille sama. Valtakunnansyyttäjä on suurin este tasavertaisuuden toteutumiselle lain edessä. Melkoinen häpeätahra koko järjestelmälle.
Laki ei ole kaikille sama. Valtakunnansyyttäjä on suurin este tasavertaisuuden toteutumiselle lain edessä. Melkoinen häpeätahra koko järjestelmälle. https://t.co/lvMBRXfPPX
— Janne Piri 🦫 (@pirijanne) September 29, 2021
– Eipä tullut yllätyksenä tämä. Toisen kertomana tilastot ovat maailmanloppu ja toisen kirjoittamana tappouhkaukset no big deal.
Eipä tullut yllätyksenä tämä. Toisen kertomana tilastot ovat maailmanloppu ja toisen kirjoittamana tappouhkaukset no big deal. pic.twitter.com/asXHllxv8F
— Samppa Granlund (@GranlundSamppa) September 29, 2021
– Suomella on nyt, sitten sodan jälkeisten vuosien, pitkästä aikaa hyvin politisoitunut valtakunnansyyttäjä.
Suomella on nyt, sitten sodan jälkeisten vuosien, pitkästä aikaa hyvin politisoitunut valtakunnansyyttäjä.
— Lasse Kivinen 🐕🚗 (@lasse_kivinen) September 29, 2021
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kiinnittää huomiota siihen, että Twitterissä on aiemmin julkaistu myös viesti, jossa kirjoittaja kertoo edistävänsä ”valkoisen rodun tuhoa” mutta tämä julkaisu ei ole johtanut seuraamuksiin.
– Tyyppi kertoo ajavansa valkoisen rodun tuhoa. Siis yhden ihmisryhmän tuhoa. Missä valtakunnansyyttäjä? Antikainen kirjoittaa.
Tyyppi kertoo ajavansa valkoisen rodun tuhoa. Siis yhden ihmisryhmän tuhoa. Missä valtakunnansyyttäjä? https://t.co/2hCaLgAhGr
— Sanna Antikainen 🇫🇮 🇺🇦 (@SannaAntikainen) September 26, 2021
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kiihottamisrikos uhkailu Misha Dellinger Raija Toiviainen Valtakunnansyyttäjä Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Twitter Päivi Räsänen Vihapuhe Vasemmistoliitto Laura Huhtasaari Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Li Anderssonin ministerinjakkara horjuu – väittää ettei tiennyt Dellingerin tappamistwiiteistä, mutta se tuskin pitää paikkaansa

Vasemmistoliiton ex-toiminnanjohtajan juttu eteni syyteharkintaan – perusti Twitter-tilin, jolta lähetettiin tappouhkauksia

Vasemmistoliiton kahden eri poliitikon rikosjutut syyttäjän pöydällä – rikosepäilyissä on kyse alaikäisten tyttöjen salakuvauksesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Vihapuhesyyttäjä pitää Raamatun siteeraamista rikoksena ihmisyyttä vastaan, mutta taannehtivat tuomiot ovat laillisuusperiaatteen vastaisia

Päätoimittajalta: valtakunnansyyttäjä Toiviaisen tulkinnat laillisuusperiaatteen vastaisia – ilmiselvänä tarkoituksena toisinajattelijoiden kampittaminen

Meri: Miten on mahdollista esittää somekirjoituksia, joissa yllytetään tappamaan, eikä asiassa löydetä rikosta?

“Tapetaan AfD:n siat räjähteillä” – Antifa julkaisi tappolistan osoitteiden ja pommiohjeiden kera

Äärivasemmistolaiset iskivät moskeijaan Leipzigissa

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiselle Oikeusteko-palkinto
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat

Sakari Puisto: Pääomamarkkinoille tarvitaan laajuutta ja syvyyttä

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää