
Tanskalla tiukka linja: Isis-kotiäidit saavat syytteet terrorismin edistämisestä
Kolme Koillis-Syyrian al-Roj-leiriltä haettua Isis-naista saavat syytteet terroristiryhmän toiminnan edistämisestä ja konfliktialueelle matkustamisesta. Naiset ovat Isis-taistelijoiden vaimoja ja tukeneet kotiäiteinä terroristijärjestöä.
Alle 40-vuotiaat naiset ovat olleet Isis-taistelijoiden vaimoja ja tukeneet terroristijärjestön toimintaa kotiäiteinä Raqqan ja Deir al-Zourin alueella. Oikeudenkäynneissä selvitettäneen myös, ovatko naiset käyttäneet terroristien ryöstämiä jesidinaisia orjina taloudenpidossaan.
Naiset noudettiin Tanskaan jo 7. lokakuuta 2021 seurueessa, johon kuuluivat kolmen naisen lisäksi 14 lasta. Naiset ovat olleet pidätettyinä siitä lähtien.
”Tärkeä osa terroristijärjestön tukitoimintaa”
-Käsityksemme mukaan naiset ovat olleet tärkeä osa terroristijärjestön tukitoimintaa miehitetyillä alueilla, sanoo syyttäjä Jakob Berger Nielsen.
Kaksi naisista on Tanskan kansalaisia. Heille vaaditaan vähintään 4 vuoden vankeustuomiota. Kolmannella naisella on kaksoiskansalaisuus ja hänet aiotaan syyttäjän mukaan karkottaa Tanskasta.
Isis-naisten ja heidän lastensa kotiuttaminen on herättänyt erittäin voimakkaita mielipiteitä Tanskassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Deir al-Zour Jakob Berger Nielsen Koillis-Syyria terroristiryhmän toiminnan edistäminen vankeustuomio konfliktialue Raqqa al-Roj kaksoiskansalainen terroristijärjestö Isis-palaajat syyttäjä vankileiri Isis-perheet Isis-naiset Karkotus Tanska
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tanskan ja Ruotsin puolueet näyttävät esimerkkiä – maahanmuuttokriittisyys johtaa vaalimenestykseen

Suomen terrorismilainsäädännössä on edelleen aukkoja – lakivaliokunnan perussuomalaiset vaativat tilanteeseen korjausta: “Muussa tapauksessa Suomesta muodostuu terroristien turvasatama Euroopassa”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää