LEHTIKUVA
Tanska riistää kansalaisuuden Isis-värvääjältä
Tanskassa tehtiin perjantaina merkittävä päätös, kun Kööpenhaminan käräjäoikeus tuomitsi Isis-värväyksestä epäillyn miehen vankeuteen ja lisäksi menettämään Tanskan kansalaisuutensa. Kyseessä on tärkeä ennakkotapaus. Kansalaisuuden menettämisen sisältävää tuomiota ei ole Tanskassa ennen annettu.
Kööpenhaminan käräjäoikeus tuomitsi 29-vuotiaan miehen kuuden vuoden ehdottomaan vankeuteen ja karkotettavaksi Tanskasta pysyvästi. Tämän lisäksi Adam Touhou tuomittiin menettämään Tanskan kansalaisuutensa, kertoo tanskalaislehti Berlingske.
Syyriaan värvätty sai kolme vuotta vankeutta ja karkotuksen
Touhoun tuomio liittyi tapaukseen, jossa Hafed Matoussi -niminen mies oli lähtenyt Tanskasta Isis-alueelle. Matoussi vetosi oikeudessa siihen, että hän oli lähtenyt Syyriaan vain jakamaan humanitaarista apua, kertoo Tanskan TV2.
Matoussin puolustusasianajaja yritti maalata asiakkaastaan kuvan “sosiaalituilla elävänä pikkurikollisena, joka juo ja polttaa, eikä ole lainkaan uskonnollinen”. Syyttäjän mielestä Matoussi oli marttyyrikuolemaa ihannoinut fanaatikko, joka sai Isis-leirillä koulutusta aseiden ja pommien käsittelyssä.
Tuomioistuin oli samaa mieltä syyttäjän kanssa ja tuomitsi vuonna 2018 Matoussin kolmen vuoden ehdottomaan vankeuteen ja sen jälkeen karkotettavaksi, vaikka Matoussi on syntynyt ja kasvanut Tanskassa. Hafed Matoussi karkotetaan vanhempiensa kotimaahan Tunisiaan, jonka kansalainen hän on.
Värvääjälle kovempi tuomio kuin värvätylle
Värvääjänä touhunneen Adam Touhoun kohdalla Kööpenhaminan käräjäoikeus katsoi, että värvääjälle kuuluu kovempi tuomio kuin värvätylle. Siksi Touhou sai kuusi vuotta vankeutta, karkotuksen ja lisäksi kansalaisuuden menetyksen.
Kuten sanottu, kyseessä on tärkeä ennakkotapaus, joten tätä puidaan vielä pitkään ylemmissä oikeusasteissa. Touhoun asianajaja valitti tuomiosta saman tien.
Suomessakin kansalaisuuden voi menettää tiukoin ehdoin
Suomessa tuli vuonna 2019 voimaan kansalaisuuslain muutos, jonka mukaan tiettyihin vakaviin, maanpetoksellisiin rikoksiin syyllistynyt henkilö voi menettää Suomen kansalaisuuden.
Terrorismiin liittyen kansalaisuuden voi menettää vakavien terroristisessa tarkoituksessa tehtyjen rikosten, kuten kemiallisen aseen kiellon rikkomisen, törkeän ihmiskaupan, panttivangin ottamisen, ydinräjähderikoksen, kaappauksen tai surman perusteella. Tällöin edellytyksenä on aina se, että rikos on kohdistunut Suomen elintärkeitä etuja vastaan.
Kansalaisuuden voi menettää vain sellaisen rikoksen vuoksi, joka on tehty lakimuutoksen tultua voimaan. Esimerkiksi Isis-järjestön riveissä aiemmin taistelleilta Suomen kansalaisilta ei voida poistaa kansalaisuutta taannehtivasti. Lisäksi Suomen kansalaisuus voidaan poistaa vain kaksoiskansalaisilta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Hafed Matoussi Adam Touhou terrorismirikokset vierastaistelijat Kaksoiskansalaisuus ISIS Tanska Syyria Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Purra: Poliisi myöntää, että Suomi on nuorten jengirikollisuudessa Tanskan ja Ruotsin tiellä – “Ongelmasta puhuttava rohkeasti muulloinkin kuin budjettiriihen alla”
BBC: Tanskassa ei-länsimaalaisille maahanmuuttajille työvelvoitteita sosiaaliturvan piirissä pysymiseksi
Tanska pistää stopin segregaatiolle: Vieraskielisten osuus lähiön asukkaista korkeintaan 30 prosenttia
Huhtasaari: Islam on vuonna 2050 Ruotsin enemmistöuskonto – “Tanskan malli otettava käyttöön Suomessa”
Isis-kolmikko syytteeseen terroriteon valmistelusta Tanskassa
Tanskalaismies surmasi 5 ihmistä jousella Norjassa – yhteyksiä terrorismiin tutkitaan
Viikon suosituimmat
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia: Passi pois kaksoiskansalaisilta, jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia voidakseen ottaa passin pois niiltä kaksoiskansalaisilta, jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden vilpillisin keinoin tai jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
PS-Nuoriso: Sananvapaus on demokratian ydin – ”Valtion tai EU-komissaarien tehtäviin ei kuulu mielipidepoliiseina toimiminen”
Perussuomalainen Nuoriso on huolestunut EU-komissaari Henna Virkkusen ehdotuksista, jotka tähtäävät sananvapauden kaventamiseen sosiaalisessa mediassa.
Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin
Kolmen israelilaisen panttivangin 470 päivää kestänyt helvetti päättyi mauttomalla tavalla terroristijärjestö Hamasin järjestämään viimeiseen nöyryytykseen. Helvetistä palanneet naiset saivat lähtiäislahjaksi terroristien valokuvia, Gazan kartan sekä karamelleja diplomin kera. Riippumattoman median on päästävä pikaisesti Gazan alueelle selvittämään, mikä on totuus propagandan takana.
Tekoäly puhaltaa elämän olemattomiin ihmisiin – mielipiteisiin vaikuttaminen on helpompaa kuin koskaan
Totuus ja taru ovat jo tänään sekoittuneet tavalla, jonka selvittäjät ovat kortilla. Tekoäly on viimeinen niitti reaalimaailmalle ja vauhti sen kun kiihtyy. Monen hyvän asian lisäksi AI pystyy hämmästyttäviin suorituksiin pahan akselilla. Mielipiteisiin vaikuttaminen on nyt helpompaa ja halvempaa kuin koskaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Kansanedustaja Jaana Strandman toivoo suomalaisen elämäntavan ja kulttuurin nostamista keskiöön: “Maassamme jokaisen tulee kantaa vastuuta velvollisuuksistaan”
Sanonta “maassa maan tavalla” kuvastaa ajatusta, että maassa asuvat tai siellä vierailevat henkilöt kunnioittavat maan kulttuuria, kieliä, lakeja ja tapoja. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman haluaa, että suomalainen elämäntapa on nostettava keskiöön.
Vihreät rajoittaisi metsien hakkuita – Sara Seppänen muistuttaa, että metsät kasvavat nopeammin kuin niitä hakataan: ”Ylikireillä ilmastotavoitteilla teollisuus ajetaan pois Suomesta”
Luonnonvarakeskus (Luke) ilmoitti äskettäin, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi, eli puiden nielu ei riittäisi nielemään metsämaan aiheuttamia päästöjä. Ylen Aamu-tv:ssä tänään vieraillut perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen huomauttaa, että Suomen metsät edelleen kasvavat nopeammin kuin mitä niitä hakataan.