Esimerkiksi valtuuston puheenjohtajan vuosipalkkio nousee 500 eurolla 8 500 euroon ja valtuuston varapuheenjohtajien 200 eurolla 3 200 euroon. Myös kaupunginhallituksen varapuheenjohtajien ja jäsenten vuosipalkkio nousee 200 eurolla. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan vuosipalkkio nousee tuhannella eurolla 4 000 euroon.
Tampere velkaantuu, säästöjä edessä
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja pormestariehdokas Joakim Vigelius vastusti palkkioiden korotuksia. Hänen mukaansa kyse ei ole kaupungin tasolla suuresta menoerästä, mutta symbolisesti väärästä linjasta.
– Tampere velkaantuu, ja säästöjä on väistämättä edessä tulevina vuosina. Tässä tilanteessa ei poliitikkojen tulisi korottaa omia palkkioitaan. Päinvastoin niistä tulisi säästää ensimmäisenä.
– Sama keskustelu käytiin myös Pirkanmaan hyvinvointialueella toissa vuonna. Poliitikkojen palkkioita korotettiin vain muutama kuukausi aluevaltuustojen aloittamisen jälkeen. Sekä asian ajajina että hyötyjinä olivat silloinkin puolueista suurimmat, kokoomus ja SDP.
SDP äänesti itselleen kovempia palkkioita
Vigelius arvostelee etenkin SDP:n toimintaa. Hänen mukaansa palkkioiden korotuksesta hyötyvät etenkin suuret ryhmät, joilla on eniten paikkoja ja puheenjohtajuuksia kaupungin elimissä.
– SDP on kovaan ääneen arvostellut hallitusta “veronkevennyksistä ministerien tuloluokkaan”. Nyt demarit kuitenkin itse äänestävät omille poliitikoilleen entistä kovempia palkkioita kuntalaisten maksettavaksi.
– Tamperelainen veronmaksaja ei hyödy näistä poliitikkojen palkankorotuksista millään tapaa, Vigelius toteaa.