Talvivaaran kohtalonhetket käsillä

Kun nikkelinhinta kyntää al­haalla, kaivos syö rahaa samaan aikaan, kun se ponnistelee tuo­tannon lisäämiseksi niin, että se selviäisi myös nykyisillä hinnoil­la. Yhtiö pelaa aikaa. Muuten jää tuhansista työpaikoista muistok­si pelkkä saasteinen kuoppa.

Perussuomalaisten mielestä valtion apu voisi avata tien val­tion kaivosyhtiölle, jonka kaut­ta kansa saisi entistä suuremman osan kaivosalan tuotosta.

Lokakuun lopussa levisi tie­to työ- ja elinkeinoministeriön suunnittelemasta pelastuspake­tista. Perussuomalaisten kansan­edustaja Reijo Tossavainen ei siltä paljoa odottanut, niin nih­keästi oli elinkeinoministeri Jan Vapaavuori suhtautunut yhteis­kunnan osallistumiseen talous­elämän kriiseihin.

– En odota paljoa. Ehkä sellai­nen ratkaisu saadaan, että pa­himmasta päästään yli. Turha odottaa kauaskantoisia ratkaisu­ja. Mutta pahimmankin kriisin keskellä pitäisi kuitenkin katsoa kauemmas: kuinka Talvivaara ja kaivosteollisuus voisivat nousta Suomen kansantalouden tukija­loiksi, Tossavainen vetoaa.

Malmivarat ovat luontainen vahvuus

Tossavaisen mielestä Suomen pitää miettiä, mitkä ovat mei­dän luontaisia vahvuuksiamme. Kuinka kauan ne kestävät? Noki­an raunioilla huomaamme, että Suomen malmivarat ovat suuret – eikä kaivosta voi viedä Kiinaan.

– Kanadalaisen tutkimusyhti­ön mukaan Suomen malmivarat ovat Venäjän ja Kanadan jälkeen kolmanneksi suurimmat. Paljon on jo kaivosalalla tehty, mutta va­litettavasti useimmat hankkeet ovat ulkomaisessa omistukses­sa. Kansainväliset omistajat ha­kevat mahdollisimman nopeita hyötyjä Suomea huomioimatta, Tossavainen tuumii.

Valtion osallistumisesta saa­tiin hyviä kokemuksia, kun Outo­kumpu Oy nosti Suomen kaivos­teollisuuden nopeasti jaloilleen.

– Käsittämätöntä onkin, kuinka valtio tulkitsi, ettei kaivosalalla ole Suomessa tulevaisuutta ja ala ajettiin alas – kun todellisuus on päinvastainen, Tossavainen ih­mettelee.

Valtio paikkaamaan yksityistä pääomaa

Elektroniikkatehtaan voi siir­tää Kiinaan, mutta kaivosta ei. Se on hyvä voimavara ja tukijalka, joka tuo työtä etenkin Pohjois- ja Itä-Suomeen.

– Kun Suomessa ei ole vahvoja yksityisiä toimijoita, valtion pi­täisi lähteä tehokkaasti liikkeel­le. Yksi keino olisi siirtää Tal­vivaara vähintään kolmasosan osuudella valtiolle, mieluummin puolet. Ja loput pörssisijoittajil­le. Määräysvalta siirtyisi silloin Suomen valtiolle. Ensimmäinen tehtävä olisi nostaa Talvivaara kuiville, Tossavainen toteaa.

– Yhtiön nimi voisi olla sen jäl­keen Suomen Kaivos Oy. Yhtiö voisi hyödyttää Suomen malmi­varoja laajemminkin myös jalos­tuksen kautta.

Tähän rohkaisevat myös lupaa­vat tiedot: suljettu kierto toimii jo Talvivaarassa. Kestämättömät ympäristöongelmat saadaan siis hallintaan. Vanhoja vesivarasto­ja puhdistetaan vielä pari vuotta. Tossavaisen mielestä ympäristö­ongelmia on katsottiin kriisissä liian lyhyellä tähtäimellä huomi­oimatta ongelmien ratkaisumah­dollisuuksia.

Talvivaara kannattaa keskivertohinnalla

Talvivaara kärsii hinnan heik­koudesta. Keskivertohinnoilla Talvivaara olisi kannattava yh­tiö ja malmia riittää kauan, Tos­savainen toteaa.

Valtio on omistanut Talvivaa­ran kaivoksesta 17 prosenttia omistusyhtiö Solidiumin kautta. Talvivaaran rahantarpeeksi ar­veltiin lokakuun lopussa paria sataa miljoonaa euroa. 51 pro­sentin omistus maksaisi noin 500 miljoonaa. Yhtenä kei­nona väläytettiin suuria vel­kaleikkauksia. Vaihtoehto olisi yhtiön kaatuminen valtion sy­liin.

Nikkeli maksaa nyt runsaat 14 000 dollaria tonnilta. 2000-lu­vun alussa hinta matoi alempa­na, mutta nousi vuonna 2008 ny­kyiselle tasolle ja kysyntä kasvoi. Talvivaaran kaivosta ryhdyttiin rakentamaan kiireesti.

Outokumpu pyysi toimitusjohtaja Pekka Perältä euron hinnan Talvivaaran kaivosoikeudesta. Reiluna miehenä Perä maksoi kaksi euroa.

Nikkelin hinta nousi pariin otteeseen lähes 40 000 dollariin tonnilta vuosina 2009 ja 2010. Nousua ruokkivat Kiinan ja muiden kehittyvien maiden vahva kysyntä. Maailmantalouden taantuma on laskenut kysyntää ja samalla hintaa puoleen huippuvuosien tasosta.

Nikkelin hinta nousuun 2015?

Uusi ongelma on se, ettei Talvivaara ole yksin: huippuhinnat nostivat maailmalle muitakin suuria investointeja, joiden tuotanto viivyttää tai jopa estää hinnan nousua. Hinta voi lähteä nousuun vasta vuonna 2015 tai 2016, jos vielä silloinkaan.

Talvivaara ei kannata nykyisellä hinnalla tällä tuotannon tasolla. Yhtiön osakkeen arvo on seurannut nikkelin hintaa kuin hai uimaria. Pekka Perän mukaan nyt kamppaillaan tuotannon nostamiseksi niin suureksi, että nykyinenkin hinta riittäisi. Liuotusaltaissa muhivat kasat pitää saada käyttöön.

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 14/2013 -lehdessä.