Talousviisaat pohtivat: kannattaako eurosta erota, mikä on “helvettikustannus”

Ajatushautomo Libera järjesti 8. lokakuuta keskustelutilaisuuden eurokriisistä paljonlupaavalla otsikolla ”Kaikki mitä olet halunnut tietää eurokriisistä”. Tilaisuuden puhujalista oli vaikuttava, mikä nostaa aina keskusteluntasoa – tyhjille fraaseille tai paikkansapitämättömyyksille ei tällä kertaa ollut tilaa.

Tilaisuuden avasi ajatushautomo Liberan hallituksen puheenjohtaja ja kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki purkaen euron tuoman vakauden myyttiä. Inflaatiotaso on vaihdellut euroaikana ihan samalla tavalla kuin kelluvan markan aikana. Omaisuuserien hinnat ovat olleet eurossa alttiita heilunnalle. Korkotaso on pysynyt alhaisena, mutta on kyseenalaista, onko se ”sopimaton pakkopaita”, vai talouden tilaan sopiva taso.

Pitemmän pään eli valtioiden velkakirjojen korko oli aluksi useissa euromaissa matala, mutta tästä seurasi kupla ja kriisi heikommissa maissa, kun korot kääntyivät uudelleen nousuun. Mitään varsinaista korkoerohyötyä esimerkiksi kruunuun jättäytyneeseen Ruotsiin ei ole havaittavissa.

Vaikka Lepomäen mukaan euro on näennäisesti poistanut valuuttakurssiriskin, niin Suomen ulkomaankaupasta vain 40 prosenttia on euroalueen kanssa – lopun osalta valuuttariskit ovat edelleen olemassa. Lisäksi, euron valuuttakurssi muihin valuuttoihin nähden on vain satunnaisesti sopiva yksittäisen jäsenmaan taloudelliseen tilanteeseen.

Euron vaikea lapsuus ja liittovaltiota kohti

Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Antti Suvanto, finanssialalla pitkään toiminut Stefan Törnqvist ja useissa kansainvälisissä ja kotimaisissa finanssialan asiantuntijatehtävissä toiminut Johnny Åkerholm keskustelivat tämän jälkeen yhteisvaluutan tilasta. Suvanto toisti virallista käsitystä, jonka mukaan eurojärjestelmässä on valuvikoja ja virheitä, joita on kaikissa suurissa hankkeissa, ja näitä vikoja korjataan.

Åkerholm huomautti, että ongelmat jatkuvat vieläkin – euroalueen hallinto ei ole puuttunut Suomen taloudenpitoon tähän asti millään tavalla, koska budjettivaje- ja velkatasot ovat mahtuneet virallisten raamien sisään, vaikka taloutemme kokonaistila ja suunta ovat olleet erittäin heikko. Suvanto valitteli, että kriisinhallintaa on vaikeuttanut liittovaltiotyyppisten järjestelyiden puuttuminen, ja hänen mielestään sellaisia tarvitaan jatkossa.

Törnqvist valitteli, että vaikka euro voi hyvin, kansalaiset ja talous eivät. Liittovaltiota ei kukaan poliitikko virallisesti kannata, mutta sellaista kohti ajaudutaan askel kerrallaan. Mikäli eurossa halutaan pysyä, Törnqvist epäilee, että viiden prosentin tuottavuusloikka ei riitä, vaan tarvitaan kahdenkymmenen prosentin petraus. Hänelle kelpaa Suomen tulevaisuudenvalintojen kohdalta mikä tahansa, kunhan sen taustalla on tietoinen ja harkittu strategia, eikä ajopuuna ajelehtiminen. Puheet euron peruuttamattomuudesta Törnqvist kuittasi muistuttavan Neuvostoliiton ikuiseksi julistautumista.

Kestääkö euro ilman liittovaltiota?

Valtiovarainministeriön entinen huippuvirkamies Peter Nyberg, Tukholman yliopiston professori Markus Jäntti (vas.) ja Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman pohtivat, minkälainen liittovaltio mahdollisesti edessämme olisi, ja millainen sen pitäisi olla, että euro kestäisi.

Nyberg kommentoi luottavansa EU:n julkaistuihin suunnitelmiin, ja totesi, että liittovaltio tulee. Hän muistutti, että kriisin yhteydessä on luovuttu aiemmista säännöistä ja lisätty yhteisvastuuta – ja askeleita otetaan jatkuvasti lisää. Korkman puolestaan piti poliittisen liittovaltion syntymistä käytännössä mahdottomana, vaikka lisäintegraatiota varmasti tapahtuu jatkossa. Jos pankkiunioni ei riitä euron säilyttämiseen, euro saa mennä ”romukoppaan muiden epäonnistuneiden valuuttakokeilujen tavoin”.

Jäntti oli pitkälti samaa mieltä Korkmanin kanssa ja piti valuuttaliiton syventämistä suositeltavana, mutta sekä Suomen euroeroa että liittovaltiota ”haihatteluna”. Nyberg toivoi, että ymmärtäisimme todennäköisimmän kehityspolun olevan sen, mikä on suurten euromaiden intresseissä.

Voiko euron hajottaa tai siitä erota?

Helsingin Yliopiston professori Vesa Kanniainen toisti tutkimusryhmä EuroThinkTankin aiemman käsityksen, että eurosta voidaan erota. Euron hajottaminen ei ole Suomen käsissä, mutta eurosta eroaminen on. Siksi Kanniainen pohti, olisiko eurosta eroamisella saatavat taloussopeutumishyödyt eron kustannuksen arvoisia. Korkman oli aiemmin esittänyt euroeron aiheuttavan ”helvetin”, ja siksi Kanniainen kutsuikin euroeron hintaa ”helvettikustannuksiksi” ja vertasi niitä arvioihin myöhemmin syntyvien hyötyjen arvioihin. Hyvin pienilläkin oman valuutan eduilla ja isoilla helvettikustannuksilla Kanniainen totesi nettohyödyn olevan positiivinen.

Nordean entinen pääekonomisti Roger Wessman totesi, että euro on ”tyhmä idea” ja euron ulkopuolella oleminen ei olisi Suomelle minkäänlainen ongelma. Lisäksi hän piti järkevänä miettiä euroeron hyötyjä ja kustannuksia. Hän allekirjoitti Kanniaisen olevan suunnilleen oikeassa euron aiheuttamien hyvinvointitappioiden koosta. Hän piti kuitenkin eurosta eroamisen kustannuksia mahdollisesti huomattavasti suurempina kuin Kanniainen arvioi. Koska Suomen euroero on nykyisessä poliittisessa ilmastossa erittäin epätodennäköinen ratkaisu, sen pelkkä pohtiminen vie huomiota pois talouden sopeutustarpeesta. Wessmanin myöhempi kirjoitus ja sen yhteydessä käyty keskustelu on tutustumisen arvoinen.

Loppukeskustelu: huono juttu, mutta minkäs teet

Keskustelun loppua vaivasi yhteinen käsitys, että tulevan euroliittovaltion muotoa ja syvyyttä ei tiedetä. Myöskään ei tiedetä, miten eurosta eroaminen sujuisi käytännössä, ja mitä siitä seuraisi. Konsensus tuntuu kuitenkin kallistuneen sen puolelle, että ei ole häpeä myöntää euron olevan epäonnistunut ja aiheuttaneen mittavia taloudellisia vahinkoja sekä tähän asti että myös jatkossa.

Käsiäänestyksessä panelisteilta kysyttiin, olisiko Suomen aikoinaan pitänyt liittyä euroon. Vain kolme vastasi kyllä (Jäntti, Suvanto, Åkerholm). Peräti kuusi totesi, että Suomen ei olisi pitänyt liittyä (Törnqvist, Korkman, Nyberg, Kanniainen, Wessman, Lepomäki).

Suomen eroamista eurosta ei kuitenkaan konsensus kannattanut. Euroeroa puolsi 3,5 (Lepomäki, Törnqvist, Kanniainen, Nyberg ”ehkä”) ja eurossa pysymistä kannatti viisi (Jäntti, Suvanto, Åkerholm, Korkman, Wessman).

---

TOIMITTAJAN KOMMENTTI:

Tilaisuus tuntui eurokriisiä ja sen ympärillä lilluvaa keskustelua pitkään seuranneesta hyvin tutulta, mutta suomalaisittain virkistävältä poikkeukselta. Euron uskonomainen kehuminen jäi käytännössä nollille, eikä eurolla myöskään peloteltu. Kukaan ei puhunut tyhmiä.

Mikäli haluamme päästä eteenpäin keskustelussa, olisi suotavaa, että Suomessa alettaisiin tosissaan pohtia, millaiseen liittovaltioon olemme valmiita suostumaan. Tätä toivottiin jo Liberan ja EuroThinkTankin edellisessä tilaisuudessa toukokuussa 2014. Lisäksi euroeron käytännön toteutusta ja ”helvettikustannuksia” minimointia olisi syytä pohtia.

Finanssimarkkinoilla on tapana käyttää niin sanottua stop-lossia, eli tappionpysäytystoimeksiantoa. Jos jotain osaketta on ostettu, etukäteen päätetään, mitä tehdään, jos osakkeen kurssi kääntyykin laskuun. Kun osakkeen hinta saavuttaa stop-rajan, osake myydään, ilman mutinoita tai pohtimisia. Stop-lossin käyttö takaa sen, että kokonaisriskit pysyvät maltillisina, eikä vahingossa ajauduta tilanteeseen, josta ei enää ole mahdollista selviytyä.

Suomella ei ole minkäänlaista stop-tasoa, eli rajoitinta siihen, kuinka paljon ja syvää liittovaltiota Suomi tulee omalta osaltaan hyväksymään. Meillä ei ole yksiselitteistä numeroa, tai pyhää rajaa, jota ei voi rikkoa. Meillä ei ole etukäteen päätettyä rajaa Suomen taantuman pituudelle, jonka jälkeen ryhdymme muihin toimenpiteisiin. Viiden kuluneen vuoden luulisi olevan riittävän pitkä aika. Aiommeko ihmetellä sisäistä devalvaatiota seuraavat viisi vuotta, vai kymmenen vuotta? Missä vaiheessa toteamme, että emme siinä onnistu?

Vastaavasti, jos Suomella ei ole selkeää euroerosuunnitelmaa, tai rahaliiton tasolla ei ole luotu sellaisia menettelytapoja ja yhteisymmärrystä, että euroero olisi mahdollista toteuttaa yhteistyössä, meillä ei myöskään ole mitään konstia laukaista stoppia, jos stop-taso tulee vastaan.

Siksi me olemme ajopuuna, ja tilaisuudesta jäi minulle surullinen olo. Käytäväkeskustelussa kommentoitiin nimettömänä, että Suvannon vetämän asiantuntijatyöryhmän visiot rahaliiton tulevaisuudesta olivat ”samaa vanhaa höpötystä”, eivätkä ratkaise euron ongelmia. Aiemmin omissa nimissään Roger Wessman on todennut, että vaikka euroero tai sen purkaminen saattaisi olla järkevää, hän ei luota siihen, että ne tahot, jotka tämän ideoivat, loivat, valvoivat ja sitten hoitivat kriisiä, osaisivat euron purkaa.

Kansainvälisen valuuttarahaston juuri eläkkeelle lähtenyt pääekonomisti Olivier Blanchard varoitti 10. lokakuuta, että edes euroalueen yhteinen budjetti ei tule korjaamaan toimimatonta euroaluetta. Kaikki tuntuvat tietävän, että tämä ei toimi, mutta ääneen se kehdataan sanoa vasta eläkkeelle pääsyn jälkeen. Se, mikä alkoi poliittisena projektina ei voi päättyä poliittisena projektina, koska poliitikoista ja virkamiehistä ei ole purkamista tekemään. Silloin vaihtoehtoina on joko taloudellisten äärimmäisten vaikeuksien kautta euroeroihin ajautumisia tai äärimmäisen kivuliasta sopeutumista.