Artikkeli kuva

Talousvaliokunnan perussuomalaiset: Ministeri Vapaavuori ei ole tehtäviensä tasalla

09.01.2013 |17:03

Eduskunnan talousvaliokunnan perussuomalaisia jäseniä eivät tyydytä ministeri Vapaavuoren selitykset STX-asiassa. Kaj Turusen, James Hirvisaaren ja Teuvo Hakkaraisen sekä varajäseninä valiokunnassa toimivien Hanna Mäntylän ja Lauri Heikkilän mielestä hallituksen päätös evätä STX:n 50 miljoonan laina oli väärä, ja sen seuraukset ovat pahimmillaan katastrofaaliset.

Turun ja Rauman telakoiden tulevaisuus on jatkossa epävarmalla pohjalla. Hallituksen päätöksellä vaarannetaan arktisen osaamiskeskuksen, Aker Arcticin ja Helsingin telakan säilyminen Suomessa. Koko meriteollisuuden klusteri on maassamme uhattuna. Useita satoja metallin ammattilaisia koskevat yt-neuvottelut on jo aloitettu Turussa ja Raumalla. Hallituksella ei tule koskaan olemaan toista tilaisuutta, jossa yhdellä päätöksellä olisi voitu varmistaa suoraan 22 000–23 000 työpaikan säilyminen. Koko työllisyysvaikutus yhteiskunnallemme olisi ollut vielä kolme kertaa suurempi. Päätöksellä on suuri negatiivinen vaikutus verotuloihin ja muuhun taloudelliseen toimeliaisuuteen, yksittäisten työläisten ja heidän perheidensä inhimillisistä kärsimyksistä puhumattakaan.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren selitykset vahvistavat sen, että hallituksella oli asiassa ”pallo hukassa”. Päätös perustui mm. ristiriitaisiin olettamuksiin: talouspoliittinen ministerivaliokunta, johon Vapaavuorikin kuuluu, oletti tilauksen tulevan Suomeen, vaikkei lainaa myönnettäisikään, ja toisaalta ministeri Vapaavuoren mukaan lainalla ei olisi välttämättä varmistettu tilausta. Hallituksen tapa hoitaa asiaa näyttää olevan ylimielinen ja tempoileva. Vielä maanantaina 19.11.2012 Royal Caribbean International ei ollut neuvotellut muiden kuin Turun telakan kanssa risteilijäkaupasta. Varustamon puolelta ilmoitettiin, että kauppa voidaan allekirjoittaa välittömästi hallituksen päätöksen jälkeen. Kaikki osapuolet olettivat, että Suomen hallitus pitää omat puheensa.

TUI:n tilaukset varmistettava

Talousvaliokunnan perussuomalaiset edellyttävät hallitukselta nyt päätöksiä, joilla TUI:n tilaamien kahden risteilijän tilaukset varmistuvat mahdollisimman nopeasti Suomeen. Lisäksi Työ – ja elinkeinoministeriön on ohjeistettava Finnveraa ja Vientiluottoa omaksumaan uudenlaisen asenteen. On pystyttävä ottamaan riskejä, jotta laivatilaukset saadaan suomalaisille telakoille. Saksan ja Ranskan vastaavien valtionrahoituslaitosten ohjeistot voisi hyvin kopioida myös meille.

Hallituksen on tehtävä kaikki mahdollinen, jotteivät telakka-altaat ole jatkossa tyhjillään. Suomalaisen telakkateollisuuden huippuosaaminen ja työpaikat on säilytettävä kotimaassa.

Teksti: PS työryhmä
Kuva: Matias Turkkila


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
5.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56
10.
Suomen uutiset logo

Syyria kaaoksessa, jihadistiryhmittymä kaataa Assadin hallintoa – Vilhelm Junnila analysoi monimutkaista tilannetta

08.12.2024 |11:57

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää