Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Talouselämä pelottelee jättilaskulla – maksajiksi kelpaavat polttomoottoriautolla ajavat suomalaiset

17.10.2023 |17:19

Hallituksen ilmastotoimet eivät saa nostaa arjen kustannuksia eivätkä heikentää elinkeinoelämän kilpailuedellytyksiä. Näin on linjattu Petteri Orpon hallitusohjelmassa Vahva ja välittävä Suomi. Talouselämä kirjoittaa artikkelissaan Suomen muuttuneesta ilmastopolitiikasta ja siitä seuraavasta jättilaskusta, mutta kenelle lasku lankeaa maksettavaksi ja kenen sen pitäisi maksaa?

Oman haasteensa tilanteeseen luovat edellisen hallituksen siunaamat ilmastotavoitteet, joiden mukaan Suomi esimerkiksi puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä.

Samaan aikaan suomalaisten ajamien autojen keski-ikä on kasvanut jo lähes 13 vuoteen ja tavallinen työssäkäyvä suomalainen voi vain haaveilla uudesta sähkö- tai hybridiautosta.

Talouselämältä omituinen väite

Yhdeksi esimerkiksi Talouselämä nostaa työsuhdesähkö- tai hybridiauton verotuen, joka on edellisen hallituksen päättämä määräaikainen veronalennus. Artikkelissaan Talouselämä väittää, että valtaosassa tapauksista alennettu verotusarvo ei maksa valtiolle mitään. Kuitenkin artikkelin mukaan veroetuuden saajan kustannukset nousisivat vuodessa 1 000–2 000 euroa.

Työsuhdesähkö- tai hybridiautoja on Suomessa puolestaan noin 80 000. Vähimmillään, 50 % marginaaliverolla, valtio menettäisi Talouselämän lukujen perusteella vuodessa 40 miljoonaa euroa verotuloja, enimmillään 80 miljoonaa euroa. Valtionvarainministeriön parjattujen laskelmien mukaan verotuloja menetettäisiin yhteensä noin 43 miljoonaa euroa viidessä vuodessa.

Kustannusten kohtuullistaminen on arvovalinta

Vertailun vuoksi 20 000 kilometriä vuodessa bensa- tai dieselautolla ajava suomalainen maksaa massiivisesti verotetuista polttoaineistaan noin 3 200 euroa vuodessa ilman minkäänlaisia veroetuuksia tai tosiasiallista taloudellista vaihtoehtoa vähäpäästöisempään autoon.

– Edellinen hallitus on sitoutunut tavoitteisiin, jotka ovat epärealistisia ja tulevat meille kalliiksi. Tavoitteita ei voida maksattaa tavallisella suomalaisella ihmisellä ja samalla lupailla verohelpotuksia niille, joilla on jo ennestään varaa hankkia vähäpäästöinen auto itselleen. Tilanne on nyt se, että työssäkäyvätkin ihmiset laskevat tarkkaan kotitalouksiensa kuluja, ja suurempia hankintoja on lykätty eteenpäin. On toden totta arvovalinta, pyrkiikö hallitus kohtuullistamaan nousevia kustannuksia, vai maksattamaan ilmastotavoitteiden jättilaskua niillä, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa, liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) toteaa.


Päivitys 18.10.2023 klo 11:45 sitattia täsmennetty

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää