

LEHTIKUVA
Talous ratkaissee Yhdysvaltain välivaalit republikaanien eduksi
Kuinka aborttioikeuden kumoaminen vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen? Saavatko demokraatit torjuntavoiton, vai tekevätkö republikaanit paluun valtaan? Millainen on Trumpin rooli? Näistä asioista keskusteltiin eduskunnan kansalaisinfossa, kun Etyjin Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Vilhelm Junnila esitti vaalianalyysin. Hän tarkasteli vaalipiirikohtaisia tilanteita ja tulokseen vaikuttavia tekijöitä.
Etyj tarkkailee useissa osavaltioissa vaaleja, jotka siis lähestyvät demokraattien hallitsemassa Yhdysvalloissa. Marraskuussa USA:n kongressin edustajainhuoneeseen valitaan kaikki edustajat, kolmannes senaatista sekä osavaltioiden ja paikallistason päättäjiä.
Mitä äänestäjät haluavat?
Entä mikä äänestäjiä nyt kiinnostaa? Median mukaan esimerkiksi aborttioikeus, Capitolin valtaus, eriarvoisuus, ilmastonmuutos, rasismi, vaalikieltäjät ja Donald J. Trump.
Näin siis kertoo media. Mutta tutkimukset kertovat aivan erilaisista kiinnostuksenkohteista.
– Tutkitusti äänestäjiä kiinnostavat eniten talous, työmarkkinat ja pörssi (26 %). Sen jälkeen inflaatio ja elinkustannukset (19 %), Vilhelm Junnila kertoo.
Hän siteeraa tutkimusta, jonka mukaan muita kiinnostuksenkohteita ovat demokratian pelastaminen (7 %), maahanmuutto (5 %), polarisaatio ja aborttioikeus (4 %) sekä rikollisuus, ilmastonmuutos ja Trump (3 %).
– Se, mitä äänestäjät haluavat, ei aivan synkkaa yhteen sen kanssa, mitä media kirjoittaa ja mitä kolumneissa lukee, Junnila kiteyttää.
– Aivan selvästi on nähtävissä, että ykkösasiaksi ovat nousemassa talous ja kuluttaja-asiat, kuten ruuan ja polttoaineen hinta, Junnila jatkaa ja ennustaa tämän muuttavan kokonaisuutta republikaaneille suosiollisemmaksi.
Trump on suosituin amerikkalainen
Myös Yhdysvaltain historian dosentti Markku Ruotsilan mukaan Yhdysvaltain vaalien ratkaisevat kysymykset ovat talous ja inflaatio, joka on nyt korkeimmillaan 40 vuoteen. Junnilan tavoin myös Ruotsila toteaa, ettei aborttikysymys ole vaalien keskeinen asia, vaikka media siitä paljon puhuukin.
Amerikkalaisten oikeista mielialoista kertoo erityisesti se, että entinen presidentti Donald Trump on selvästi suositumpi kuin istuva presidentti Joe Biden, eikä Trumpilla pelottelu ole muuttanut tilannetta.
– Trump on kaikkein suosituin amerikkalainen. Ette ole kuulleet tätä suomalaisesta mediasta, mutta näin se on, Ruotsila sanoo.
Tutkimusten mukaan enemmän kuin kaksi kolmesta amerikkalaisesta (69 %) ei halua Bidenia uudestaan valkoiseen taloon. Pääosin kansalaiset (70 %) ovat tyytymättömiä siihen, miten asiat ovat kehittyneet Yhdysvalloissa.
Syylliset löytyvät hallituksesta ja korruptiosta
Demokratia ja siihen kohdistuvat uhat ovat vakava ilmiö. Yhdysvalloissa selvä enemmistö rekisteröityneistä äänestäjistä (71 %) uskoo, että demokratiaan kohdistuu uhkia. Puolet (50 %) uskoo, että maa on jo liian jakaantunut ja alle puolet (43 %) kokee, että demokratian ongelmat voidaan ratkaista. Vain viidennes (21 %) äänestäjistä uskoo, ettei demokratiaa uhkaa mikään.
Tutkimusten mukaan syylliset demokratian uhkaan ovat hallitus, hallinnon korruptio ja tietyt johtajat. Polarisoituneessa valtiossa syytöksiä esitetään melko tasaisesti kahteen suuntaan: toiset syyttävät Trumpia ja nationalismia, toiset Bideniä ja woke-kulttuuria.
Ruotsilan esityksen mukaan alle joka neljäs amerikkalainen (23 %) luottaa presidentti-instituutioon. Kongressiin luottaa hyvin harva (7 %). Eikä lehdistölläkään mene hyvin, sillä vain harva kansalainen luottaa mediaan (16 %). Markku Ruotsilan mukaan luvut voivat tosiasiassa olla alhaisemmatkin. Vertailun vuoksi todettakoon, että valtaosin amerikkalaiset luottavat armeijaan (64 %) ja yksityisyrittäjiin (70 %). Noin puolet luottaa myös poliisiin huolimatta poliisia kohdanneista kohuista ja poliisiin liitetystä rasisminarratiivista.
Vilhelm Junnilan mukaan presidentin puolue on hävinnyt paikkoja edustajainhuoneessa lähes jokaisessa välivaalissa vuodesta 1862 alkaen. Tämä tarkoittaa, että on äärimmäisen harvinaista pärjätä välivaaleissa silloin, kun presidentti on samasta puolueesta ja varsinkin, kun presidentin suosio on alhainen.
Tämänkin mukaan vaalitulos tulisi olemaan demokraattien tappio.
Katso lähetys uudelleen oheisesta videoklipistä. Vilhelm Junnilan alustamaan keskusteluun osallistuivat Yhdysvaltain historian dosentti Markku Ruotsila (noin 45:00) ja UPI:n tutkija Maria Lindén (os. Annala), josta Trump teki kuuluisan.
Maria Asunta
Artikkeliin liittyvät aiheet
- aborttioikeus Maria Lindén woke-kulttuuri välivaalit demokraatit Joe Biden Republikaanit Nationalismi Markku Ruotsila Donald Trump Etyj Vilhelm Junnila Yhdysvallat korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ajoi nuoren miehen kuoliaaksi – perusteli yliajoa uhrin “äärioikeistolaisuudella”

Konservatiivijuontaja: Demokraatit tulevat hylkäämään Bidenin ja Harrisin – syrjään heittäminen ollut suunnitelmissa alusta asti

USA myi öljyä varmuusvarastoistaan Kiinaan – ostajalla yhteyksiä presidentin poikaan

Biden demonisoi Trumpin kannattajia “ääriaineksiksi” ja “vihanlietsojiksi” – vaati samaan hengenvetoon kansallista yhtenäisyyttä

Joe Bidenin suosio romahtanut – Junnila: Yhdysvaltain vaaleissa viisi osavaltiota ratkaisee senaatin kohtalon

Kansanedustaja seuraa Yhdysvaltain vaaleja paikan päältä – “Tässä osavaltiossa äänestyspaikalle voi tulla aseen kanssa”
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat

Sakari Puisto: Pääomamarkkinoille tarvitaan laajuutta ja syvyyttä

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää