Woke

Nyt se on tutkittu: Woke on median lietsoma, todellisuutta vääristävä kupla

Länsimainen yhteiskunta on nykyisin suvaitsevaisempi kuin koskaan, mutta media on maalannut systemaattisesti täysin päinvastaista kuvaa. Useat tutkimukset alleviivaavat tätä epäsuhtaa. Rasismista ja muista ennakkoluuloista puhutaan entistä pakkomielteisemmin, mitä vähemmän ennakkoluuloja yhteiskunnassa ilmenee. Tutkimukset osoittavat, että viime vuosien aikana woke-sanasto on moninkertaistunut mediassa.

Perussuomalaiset on nuorison ykköspuolue – nuoret kansanedustajat kertovat miksi

Kansanedustaja Miko Bergbomin mukaan PS-nuorisosuosion takana on erityisesti kaksi isoa yhteiskunnallista ilmiötä, joiden seurauksia nuoret ovat saaneet kokea omakohtaisesti: Suomessa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan ja ilmastopolitiikan yhteiskunnalliset vaikutukset. Bergbom huomauttaa, että nuoret kohtaavat omassa elämässään täysin erilaisen todellisuuden kuin Kallion kuppilassa iltaa viettävä Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja.

27.11.2024 |22:08

Riikka Purra Maaseudun Tulevaisuudessa: “Wokelle lämpimästi tervemenoa”

Vähitellen pitäisi myöntää, että ääliöliberalismi, joka halusi nostaa kaiken keskiöön yksilön ja tämän tunteet ja oikeudet ja antoi velvollisuuden taata nämä jollekin ”rakenteelle”, meni totaalisesti metsään, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan.

25.11.2024 |15:14

Woke-kulttuuri on kuollut – naapurimaan konservatiivit arvelevat Trumpin valinnan hyödyttävän sekä Yhdysvaltoja että Ruotsia

Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ei miellyttänyt perinteistä mediaa, mutta muutosta on silti tulossa. Eräs seuraus republikaanien myötätuulesta ovat jäähyväiset globaalille woke-kulttuurille sekä identiteettipolitiikalle. Vastakkainasettelun aika voisi viimein olla ohi.

20.11.2024 |11:03

Antikainen: Koneen Säätiö sponsoroi opettajan kotipornoa opiskelijoille – miten sairaaksi vihervasemmistolainen woke-ideologia voi vielä tästä muuttua?

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi jälleen Koneen Säätiön erikoisia rahoituspäätöksiä. Koneen Säätiön sponsoroiman Elokapinan töhrimät eduskunnan pylväät saatiin vasta puhdistettua, kun heti perään saatiin kuulla uutisia toisesta säätiön sponsoroimasta "taideprojektista", jossa itseään mediataiteilijaksi tituleeraava opettaja näytti Aalto-yliopiston opiskelijoille omaa pornofilmiään. Koneen Säätiö sponsoroi projektia 76 000 euron suuruisella apurahalla.

13.11.2024 |12:10

Vigelius tyrmää Arto Nybergin ohjelman lopettamisen Ylellä: ”Lypsävätkin lehmät viedään teuraaksi”

Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigeliuksen mukaan Ylen tulisi kohdentaa säästöt hallintoon ja tehostaa toimintaansa, ei lakkauttaa katsotuimpia ohjelmiaan: - Tulosvastuu Yle-veron maksajille lähentelee nollaa, ja se näkyy.

31.10.2024 |11:31

Donald Trumpin vierailu Joe Roganin ohjelmassa keräsi ennätysyleisön

Kolmen tunnin keskustelu Joe Roganin kanssa onnistui näyttämään inhimillisen puolen Donald Trumpista. Jutellessaan UFC-selostajana tunnetun Roganin kanssa vapaaottelusta Trump ei vaikuttanut poliitikolta vaan kamppailu-urheilufanilta. Keskustelussa käytiin läpi myös poliittisia aiheita, kuten maailmankauppa, energiatalous, sodat ja vaalivilppi.

27.10.2024 |10:56

Maailman rikkaimmasta miehestä tuli Donald Trumpin vaalikampanjan äänitorvi: “Woke on uudelleen brändättyä kommunismia”

Elon Musk on ihmiskunnan kiistämätön innovaattori sekä talousnero. Ihmeaikuisen uskomattomat ansiot saavat sadat miljoonat ihmiset kuuntelemaan tarkalla korvalla tämän maailman rikkaimman ihmisen ajatuksia. Ne voivat vielä ratkaista Yhdysvaltain seuraavan presidentin nimen.

08.10.2024 |21:08

Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla

Elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola pyristelee Hollywoodin woke-kulttuuria vastaan. Kummisetä-trilogiasta tunnettu ohjaajalegenda kertoi tavoitteekseen tehdä elokuvan, jota ei voisi luonnehtia tyypilliseksi woken läpitunkemaksi Hollywood-tekeleeksi. Coppola halusi näyttelijäkaartiinsa cancel-kulttuurin uhriksi joutuneita hahmoja sekä oikealta että vasemmalta. Tällaisia ovat mm. konservatiivisia näkemyksiä esittänyt Jon Voight sekä takavuosien Trump-kriitikko Shia LaBeouf.

07.10.2024 |08:30

Amnesty International peräsi islamistijärjestö Talibanilta oikeuksia kaikille, jotka identifioituvat tytöiksi

Amnesty International peräsi julkaisemassaan tiedotteessa islamistijärjestö Talibania lopettamaan "sukupuoleen perustuvan vainonsa", jonka Amnesty luonnehtii vainoksi niitä kohtaan, jotka “kokevat itsensä tytöiksi".

13.09.2024 |08:12

Suvaitsevaisuus tuhoaa urheilujätti Niken brändiä: Woke-sekoilu sulatti pois yli viidesosan yhtiön arvosta

Amerikkalaisten suuryritysten woke-ideologian hengessä tapahtunut politisoituminen on hiljalleen ottamassa takapakkia wokeen kytkeytyvien brändimokailujen vuoksi. Urheiluvaatevalmistaja Nikelle woketuksen hintalappuna on ollut yhtiön markkina-aseman menettäminen. Muiden vahingoista viisastuneena toiset suuryritykset ottavat jo etäisyyttä wokeen.

Viikon 36/2024 luetuin

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää