Venäjän hyökkäyssota
Ronkainen: Puolustuksesta ei voi tinkiä tai säästää – ”Suomen on varauduttava kaikkeen mahdolliseen laajalla arsenaalilla”
Puolustusministeri Antti Häkkänen esitteli torstaina Suomen uuden puolustusselonteon, joka ulottuu 2030-luvulle saakka. Selonteosta käy ilmi, että Venäjän hyökkäystä Suomeen ei enää pidetä mahdottomuutena, vaan se on yksi mahdollinen skenaario, jonka varalle Suomi nyt varautuu – osana Nato-liittokuntaa. - Tavallisen kansalaisen kannalta uusi tilanne ei edellytä erityistoimia, mutta kotivaran on aina syytä olla kunnossa, puolustusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Jari Ronkainen toteaa.
Suomi jatkaa Ukrainan jälleenrakentamisen tukea – monille suomalaisyrityksille avautumassa uusia liiketoimintamahdollisuuksia
Ulkoministeriö on tänään julkaissut toisen osan Suomen kansallisesta Ukrainan jälleenrakennussuunnitelmasta. Suomen tuki sisältää kehitysyhteistyötä, humanitaarista apua ja materiaaliapua. - Kuten hallitusohjelmassa olemme todenneet, Suomi tukee Ukrainaa niin kauan kuin on tarpeen, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio sanoo.
Sebastian Tynkkynen EU:ssa Suomen asialla: ”Rajalakimme on Europan tiukin ja toivon sen käyvän malliksi muillekin valtioille”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen avaa The European Conservative -julkaisussa perussuomalaisen politiikan linjauksia. Tynkkysen mukaan asenne maahanmuuttoon on muuttunut nopeasti ja nyt Suomessakin kysytään, millaista maahanmuuttoa maassa oikeasti tarvitaan. Donald Trump on pakottanut Euroopan katsomaan peiliin. Tästä eteenpäin Euroopan on opittava seisomaan omilla jaloillaan.
Muutoksia tilapäisen suojelun lainsäädäntöön – kriisin pitkittyminen Ukrainassa on luonut tarpeen lainsäädännön uudistamiselle
Hallitus esittää tilapäisen suojelun lainsäädäntöön muutoksia tavoitteena sujuvoittaa tilapäisen suojelun antamista niin suojelua saavien kuin viranomaisten näkökulmasta. Muutokset koskevat Ukrainan sotaa paenneita mutta myös muita mahdollisia tilapäisen suojelun tilanteita tulevaisuudessa.
Elomaa: Sotiemme veteraanien perintöä on vaalittava
Itsenäisyyspäivän lähestyessä on hyvä pysähtyä muistamaan niitä uhrauksia, joiden takia olemme saaneet itsenäisyytemme säilyttää, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaa. Kun valtaosa sotiemme veteraaneista ja kotirintamalla palvelleista ovat jo poistuneet keskuudestamme, on heidän muistoaan syytä huolellisesti jatkossakin vaalia. Veteraanien tuki- ja perinnetyötä jatkaa Tammenlehvän Perinneliitto muiden veteraanijärjestöjen lopettaessa toimintansa.
Viha hyökkääjää kohtaan kasvaa Ukrainassa – nyt talojen seiniltä revitään venäläiset kadunnimetkin
Venäjä on pian kolme vuotta pommittanut ukrainalaisia sairaaloita, kouluja sekä asuintaloja. Somekuvissa venäläiset maahantunkeutujat murhaavat ukrainalaisia sotavankeja. Sama jatkuu päivästä toiseen. Ukrainalaisten viha venäläisiä kohtaan on tänään pohjaton ja jatkuu seitsemänteen polveen asti.
Baltian maat arvioivat jalkaväkimiinojen käyttöä uudelleen – Antikainen: Suomen eduskunnassa on käytävä keskustelu jalkaväkimiinoista
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on jättänyt eduskunnassa keskustelualoitteen, jossa hän ehdottaa, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun toimenpiteistä, jotka johtavat Ottawan sopimuksesta irtautumiseen ja oman kansallisen miinantuotannon aloittamiseen.
Purra Atlantti-seurassa: Demokratia kestää Trumpin kauden
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra puhui Suomen Atlantti-seuran syyskokouksessa Helsingissä perjantaina. Purran mukaan aikakausi, jolloin Eurooppa huolettomasti pystyi lisäämään sosiaalimenojaan samalla, kun amerikkalaiset huolehtivat mantereen puolustamisesta, on auttamatta ohi.
Yöllä nousevat piiloistaan Butšan noidat – naiset putsaavat Ukrainan taivasta vihollisen drooneista
Päivisin he ovat eläinlääkäreitä, opettajia, yrittäjiä. Yöllä heistä kuoriutuu aivan jotakin muuta. Butšan noidat puhdistavat ilmatilaa venäläisten drooneista rynnäkkö- ja konekivääreillä. Vuoden 2022 verilöyly ja kansanmurha eivät unohdu, oli sodan lopputulos mikä hyvänsä.
Bergbom: Suomea pidetään turvallisena vuoden ympäri, silti oman arjen sujuvuudesta kannattaa huolehtia – ”Kotivaran on syytä olla kunnossa”
Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut yhä jännitteisempään suuntaan. Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan lisäksi huolta aiheuttavat tänä päivänä esimerkiksi tietoliikenneyhteyksien vauriot merialueilla. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kuitenkin muistuttaa, että viranomaiset huolehtivat Suomen turvallisuudesta 365 päivää vuodessa ja lisäksi kokonaisturvallisuutta vahvistavat Naton lisäksi monet ylikansalliset rakenteet.
Turvallisuusympäristö on muuttunut perustavanlaatuisesti – kansalaisille opas häiriö- ja kriisitilanteisiin varautumiseksi
Sisäministeriön tuottama opas kriisiin varautumisesta on avuksi kansalaisille erilaisten häiriöiden, kriisien sekä poikkeusolojen varalta. Varautuminen auttaa kestämään vaikeita aikoja ja suo mahdolliosuuden auttaa myös muita. Varautuminen ei ole ennustus vaan vakuutus.
Elinkeinoministeri Wille Rydman allekirjoitti Suomen, Yhdysvaltain ja Kanadan yhteisen jäänmurtajapöytäkirjan – asiakirja vie kolmenkeskisen yhteistyön uudelle tasolle
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman oli keskiviikkona Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa allekirjoittamassa ns. ICE Pact -aloitteen yhteisymmärryspöytäkirjaa, jolla käynnistettiin Suomen, Yhdysvaltain ja Kanadan välinen yhteistyö maailmanluokan arktisten ja polaaristen jäänmurtajien kehittämiseksi.
Halla-aho Krimin foorumissa: Riittämätön ja rajoitettu apu Ukrainalle vain rohkaisee Venäjää
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho osallistuu Krimin foorumin parlamentaariseen huippukokoukseen Riiassa 23.–24. lokakuuta. Foorumissa käyttämässään puheenvuorossa Halla-aho painotti länsimaiden päättäväisyyden tärkeyttä Ukrainan tukemisessa.
Ruotsin pääministeri Kristersson vaatii EU:ta lisäämään IRGC-joukot terroristilistalle
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson kehotti Euroopan unionia nimeämään Iranin vallankumouskaartin, IRGC-joukot terroristijärjestöksi.
Mikkeliin sijoitettava Nato-esikunta tuo Etelä-Savoon turvallisuutta, vahvistaa taloutta ja lähettää Venäjälle selkeän viestin – Jaana Strandman: ”Erinomainen asia”
Suurimman Nato-maan Yhdysvaltojen tuella Mikkeliin perustetaan Yhdysvaltojen Norfolkin päämajan alaisuudessa toimiva Naton maavoimien alaesikunta. Näin Naton maavoimien Pohjois-Euroopan toimintaa suunnitellaan ja johdetaan lähivuosina Etelä-Savosta.
Keskusta kritisoi jättileikkauksia kehitysapuun – Koponen: “Käsittämätöntä, että keskusta haluaa lähettää lisää velkarahaa Afrikkaan”
Keskusta kritisoi voimakkaasti eduskunnassa kehitysapuun tehtäviä mittavia leikkauksia. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen hämmästelee keskustan linjaa.
Garedew hallituksen linjoilla kehitysyhteistyöstä: “Meillä ei ole varaa toimia koko maailman pelastajina”
Eduskunnassa käytiin 8.10. lähetekeskustelu kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteosta. Selonteon mukaan Suomen tavoitteena on rakentaa kehittyvien maiden kanssa sellaisia kumppanuuksia, jotka hyödyttävät molempia osapuolia. Kansanedustaja Kaisa Garedew on tyytyväinen hallituksen valitsemaan linjaan.
Tavio kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteosta: Kehitysyhteistyövarojen käyttöä valvotaan tehokkaasti – kumppanimaiden tulee ottaa vastaan omia palautettavia kansalaisiaan
Eduskunnan lähetekeskustelussa käsiteltiin tänään kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selontekoa eli KaKe-selontekoa. Aiheesta esittelypuheenvuoron pitäneen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion mukaan geopoliittisten ja geotaloudellisten jännitteiden kasvu, nousevien ja kehittyvien maiden vahvistuva asema ja talouden riskit edellyttävät muutoksia myös Suomen kauppa- ja kehityspolitiikkaan.
Elomaa: Sodissa kaatuneiden muistotaulut palautettava kouluihin
Sodissa kaatuneiden muistotauluja oli aiemmin esillä lähes jokaisella koululla. Koulujen lakkautusten yhteydessä niitä on joutunut varastoon, eivätkä ne ole yhtä laajalti nähtävillä. Asiasta toimenpidealoitteen jättänyt perussuomalaisten kansanedustaja Ritva Elomaa vaatii muistotaulujen palauttamista kouluihin.
Venäjän oppositio: ”Hyökkäyssodan häviäminen on aina ollut suurin muutosvoima Venäjällä”
Elokuussa vankienvaihdon yhteydessä vapautetut venäläiset opposition edustajat kiertävät maailmaa ja antavat haastatteluja Putinin ajasta, jonka he soisivat pian päättyvän. Muutos kuplii jo pinnan alla ja kun aika on kypsä, tapahtumat etenevät nopeasti. Muutos voi tapahtua vain, jos Ukrainaa ei unohdeta.
Sisällissota johti maailman suurimpaan pakolaiskriisiin Sudanissa – alueelle on syntymässä paljon Somalian sekasortoakin suurempi konflikti kaaoksen jatkuessa
Sudanissa on meneillään tämän hetken vakavin pakolaiskriisi maailmassa. Se voi laajentua koko Pohjois-Afrikan yli pyyhkiväksi laajamittaiseksi sodaksi. Tämä miellyttäisi Venäjää, jonka hybridivehkeilyssä Sudan on merkittävä pelinappula. Euroopan ulkorajoille on tiedossa tungosta.
IMF peruu suunnittelemansa Artikla IV -matkan Venäjälle – valtiovarainministeri Purra: ”Kannatti reagoida”
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF luopuu suunnitelmastaan tehdä konsultaatiomatka Venäjälle. Kansainvälisessä lehdistössä syyksi on kerrottu usean eurooppalaisen maan valtiovarainministerien kannanotto.
Perussuomalaiset: Meidän on varauduttava siihen, että Venäjän hybridihyökkäykset jatkuvat – ”Uhka on jatkuva ja siihen tulee reagoida päättäväisesti”
Eduskunnassa keskusteltiin tänään valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, jossa arvioidaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista toimintaympäristöä ja määritellään Suomen toiminnan tavoitteet ja painopisteet lähivuosille.
Tekoäly valtaa taistelukentät – droonit tekevät itsenäisesti selvää venälaistankeista
Ukrainan sodassa käytetään jo drooneja, jotka pystyvät tunnistamaan venäläisiä panssaroituja ajoneuvoja tekoälyn avulla. Asevalmistajan mukaan tekoäly tuhoaa panssarivaunut itsenäisesti, ilman ihmisen suoraa myötävaikutusta. Tekoälyllä on puolensa mutta myös riskinsä.
Riski kasvaa Pohjolassa kaiken aikaa – venäläiset sabotöörit kartoittavat iskukohteita koptereilla
Turvallisuusviranomaiset varoittivat kesällä Venäjän todennäköisestä sabotaasista länsimaisia kohteita vastaan Euroopassa. Ruotsissa uhka on jo konkretisoinut: puolustusyritysten alueelle tunkeuduttu väkivalloin ja droonit lentelevät laitosten yllä tarkkaillen yritysten logistiikkaa ja selvittäen mahdollisia iskukohteita.
Tynkkynen ehdottaa ukrainalaista sotareportteria Saharov-palkinnon saajaksi – “Palkinnon myöntäminen Ponomarenkolle osoittaisi arvostusta riippumatonta laatujournalismia kohtaan”
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen ehdottaa ukrainalaista sotareportteri Illia Ponomarenkoa Euroopan parlamentin vuosittain jakaman Saharov-palkinnon saajaksi. Saharov-palkinto myönnetään Euroopan parlamentin toimesta ihmisoikeuksien ja mielipiteenvapauden hyväksi tehdystä työstä.
Purra Kiina-riippuvuudesta: EU ei voi harjoittaa sellaista ilmastopolitiikkaa, joka perustuu Kiinan hyväntahtoisuuteen
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoitti suurlähettiläskokouksessa pitämässään puheessa Suomea Kiina-riippuvuuden vaaroista. Kiina-riskin tietoisen kasvattamisen sijaan Suomelle olisi Purran mielestä luontevampaa tiivistää teknologista ja kaupallista yhteistyötä Itä-Aasian korkeasti kehittyneiden demokratioiden, kuten Etelä-Korean ja Japanin, kanssa.
Länsirata-hanke ei saanut rahoitusta Euroopan unionilta – Antikainen: Hanke on otettava uuteen arviointiin
Hallituksen ajama Länsirata-hanke ei saanut rahoitusta Euroopan unionilta. Perussuomalaisten liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne toivoo uutta harkintaa hankkeen etenemisestä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen tukee täysin ministerin lausuntoa.
Iltalehden kolumnisti pitää vain Suomen uutta käännytyslakia vaarallisena itärajalla – Antikainen: Kenen asiaa media ajaa?
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ottaa kantaa Iltalehden kolumniin, joka julkaistiin tällä viikolla. Antikaisen mukaan Iltalehti toistelee Kremlin mantroja toimittaja Mikael Shepelenkon kautta aikana, jolloin Venäjä käy aggressiivista hyökkäyssotaa pienempää naapuriaan vastaan, uhkailee naapureitaan ja rakentaa Suomelle pahan valtion roolia propagandansa kautta.
YK:n pakolaisjärjestö: Maailmassa ennätykselliset 120 miljoonaa pakolaista – miljoonat ovat myös pystyneet palaamaan koteihinsa
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää