Venäjä
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
4. luetuin
Vilhelm Junnila: Eurooppa tarvitsee selkeitä, yhtenäisiä toimintamalleja vahvistaakseen omia rajojaan ja turvallisuuttaan
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätavoite edelleen on turvata maamme itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus, estää joutuminen sotilaalliseen konfliktiin sekä taata suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi. Tämä on perussuomalaisille ehdoton lähtökohta, puolueen ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Vilhelm Junnila painotti.
Sisäministeri Rantanen: Itäraja pysyy kiinni niin kauan kuin suomalaisten turvallisuus sitä vaatii
Suomen itäraja on ollut suljettuna jo noin vuoden. Sisäministeri Mari Rantanen muistuttaa, että rajasulku perustuu kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvan uhan torjumiseen ja toimet perustuvat viranomaisarviointiin. - Meidän on oltava tyytyväisiä siihen, että toimet ovat olleet tehokkaita. Rajan tilanne on tällä hetkellä vakaa ja siltä osin Suomen turvallisuustilanne on hyvä, Rantanen sanoo.
PS-Nuoriso: SDP:n kytkökset Venäjään selvitettävä
Perussuomalainen Nuoriso vaatii entisten itäblokkimaiden tapaista lustraatiota SDP:n Venäjä-kytkösten selvittämiseksi perinpohjin.
Entinen hovioikeudenneuvos, emeritusprofessori Jukka Kemppinen: ”Aikaisempaan oikeuskäytäntöön perustuen Kimmo Kiljunen olisi pantava syytteeseen maanpetoksesta”
Emeritusprofessori ja eläkkeellä oleva hovioikeudenneuvos Jukka Kemppinen kirjoittaa blogissaan kansanedustaja Kimmo Kiljusesta, joka on pyytänyt eroa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä.
Viikon 48/2024 luetuin
Halla-aho ei niele Kiljusen selityksiä: “Videotaltiointi osoittaa, että Kiljunen useaan otteeseen korosti asemaansa, kontaktejaan ja sitä, että hänellä on pääsy arkaluonteiseen tietoon”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho ottaa viestipalvelu X:ssä kantaa SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljusen suomenvenäläisten tilaisuudessa esittämiin ajatuksiin itärajan avaamisesta, tekeillä olevasta kiinteistökauppalainsäädännöstä sekä suomalaisen median asennoitumisesta Venäjään. Halla-ahon mielestä asiassa on Suomen kannalta oleellisempiakin aspekteja kuin valtamedian uutisoinnissa korostettu Kiljusen kritiikki iltapäivälehtiä kohtaan.
Aikaa ei ole hukattavissa – Antikainen haluaa vauhtia Suomen irtautumiseen Ottawan sopimuksesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa hän ehdottaa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, jotka johtavat Suomen irtautumiseen Ottawan sopimuksesta, oman kansallisen miinantuotannon aloittamiseen ja sitä kautta Suomen puolustuksen vahvistumiseen.
Perussuomalaiset ministerit: Maamiina-asiassa ei ole syytä aikailla
Suomessa tulee ryhtyä toimiin Ottawan miinakieltosopimuksen purkamiseksi, eikä asiassa ole syytä aikailla, kertovat perussuomalaiset ministerit Suomen Uutisille.
Venäjän aloittama Ukrainan sota, vihreä siirtymä, massasiirtolaisuus ja talouden alamäki painavat Saksaa polvilleen
Sotakulut, epäonnistunut vihreä siirtymä, massasiirtolaisuus, kansalaisraha ja jyrkkenevä talouden alamäki olivat sysäämässä Saksaa velkakierteeseen, jota liberaalit eivät halunneet enää jatkaa sillä seurauksella, että hallitus kaatui, ja ennenaikaiset vaalit pidetään helmikuussa.
Tynkkynen: Eurooppa on energian suhteen Venäjän armoilla, tavaroissa Kiinan armoilla, syntyvyydessä Afrikan armoilla ja puolustuksessa USA:n armoilla
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen summaa nasevaan tyyliinsä Euroopan riippuvuussuhteet.
Antikainen: Suomi irti Ottawan sopimuksesta ja maamiinat takaisin
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä nyt on tullut aika, että Suomi irrottautuu jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta.
Halla-aho: “Tällä tavoin venäläisille voitaisiin osoittaa, että vaikka kello käy, niin kello ei käy heidän hyväkseen”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho kommentoi tuhat päivää jatkunutta Ukrainan sotaa Suomen Uutisille.
Tomi Immonen Venäjän vaikutuksesta Suomen turvallisuuteen: “Venäjä ei ole koskaan niin heikko tai niin voimakas kuin se antaa ymmärtää”
Ensimmäisen kauden kansanedustaja Tomi Immonen kiersi kuluneena lauantaina pohjoista Keski-Suomea yhdessä Perussuomalaisten Keski-Suomen piirijärjestön kanssa. Immonen kävi kiertueen aikana keskusteluja keskisuomalaisten kanssa muun muassa Suomen turvallisuustilanteesta.
Halla-aho tylyttää liberaalia wokemediaa – “Trumpin voitto on työväenluokan kapina”
Puhemies Jussi Halla-aho naulasi keskiviikkona someen omat teesinsä syistä, jotka avittivat Donald Trumpin Yhdysvaltain 47. presidentiksi. Trump voitti vaalit siitä huolimatta, että liberaalit ja media nimittelivät Trumpia toistuvasti "pelleksi, huijariksi, fasistiksi, rikolliseksi, epäpäteväksi ja ties miksi”.
Tynkkynen: Tuleviin kriiseihin ja varautumiseen EU:ssa ei tarvita uutta yhteisvelkaa, on nojattava kansallisvaltioiden budjetteihin – ”Esimerkkiä varautumiseen voi ottaa Suomesta”
Presidentti Sauli Niinistö katsoo tuoreessa raportissaan, että jatkossa EU:n täytyy investoida huomattavasti nykyistä enemmän turvallisuuteen ja varautumiseen. Niinistön mukaan EU:n tulisi käyttää budjetistaan jopa viidennes puolustuksen ja kokonaisturvallisuuden vahvistamiseen. Perussuomalaisten EU-parlamentaarikko Sebastian Tynkkynen toteaa, että EU-tason varautumisessa ei varsinaisesti ole puutetta lisärahasta, vaan jo olemassa olevia varoja tulee kohdentaa uudelleen.
Halla-aho Krimin foorumissa: Riittämätön ja rajoitettu apu Ukrainalle vain rohkaisee Venäjää
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho osallistuu Krimin foorumin parlamentaariseen huippukokoukseen Riiassa 23.–24. lokakuuta. Foorumissa käyttämässään puheenvuorossa Halla-aho painotti länsimaiden päättäväisyyden tärkeyttä Ukrainan tukemisessa.
Venäjä harjoittaa laaja-alaista vaikuttamista EU:ssa – Suomi on varautunut hyvin erilaisiin uhkiin
Suomessa on varauduttu laajalla rintamalla vastaamaan erilaisiin ulkopuolisen toimijan vaikuttamisyrityksiin. Keskeisiä tekijöitä ovat ajan tasalla oleva ja päivittyvä lainsäädäntö, ennakoiva ohjaus ja valvonta sekä tiivis viranomaisyhteistyö, joka kattaa myös yhteistyön elinkeinoelämän suuntaan. Kyberturvallisuudessa Suomi on jo nyt yksi maailman huippumaita.
Sota, köyhyys ja siirtolaispaine pelottavat saksalaisia entistä enemmän – ilmastonmuutos sijoittuu pelkolistalla vasta viidennelletoista sijalle
Saksalaisnuoret pelkäävät enemmän sotaa ja maahantulijoiden synnyttämiä paineita kuin ilmastonmuutosta. Heikko taloustilanne, lisääntyvä velkaantuminen ja pelko köyhtymisestä ovat huolenaiheita kaikenikäisillä saksalaisilla. Ympäristöaktivistien määräily ärsyttää. Enää joka neljäs nuori puolustaa ilmastoaktivismia. Joka toinen haluaa pitää niihin kuitenkin etäisyyttä ja kokee ärsyttävänä, että ympäristöaktivistit yrittävät määräillä, miten ihmisten tulisi elää.
Perussuomalainen linja kerää kannatusta myös EU:ssa – komissio kaavailee palautuskeskusten perustamista unionin ulkopuolelle kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille
Suomen tavoin muutkin EU-maat ovat viime aikoina alkaneet omillaan torjua välineellistettyä maahantuloa. Esimerkiksi Puola aikoo asettaa väliaikaisen kiellon turvapaikan hakemiselle. - Uusille keinoille on tarvetta tilanteessa, jossa Venäjä ja Valko-Venäjä käyttävät kolmansien maiden ihmisiä puskeakseen heitä EU-maiden rajoille, perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius sanoo.
Kamala Harrisin vastaus meni “sanasalaatiksi” – TV-yhtiö julkaisi parannellun version haastattelusta
Kamala Harris oli vaalikampanjansa tiukimmassa haastattelussa "60 minuuttia" -ohjelmassa. Harrisin vastaus Yhdysvaltain ja Israelin suhteita koskien oli niin sekava ja sisällötön, että TV-kanava joutui editoimaan ennakkomainoksiaan uudestaan. Ukrainan mahdolliseen Nato-jäsenyyteen Harris kieltäytyi ottamasta kantaa.
“Älkää toistako meidän virhettämme” – Tynkkynen tapasi Ukrainan ex-presidentin, joka kehotti rakentamaan esteitä Suomen rajalle Venäjää vastaan
Sisällissota johti maailman suurimpaan pakolaiskriisiin Sudanissa – alueelle on syntymässä paljon Somalian sekasortoakin suurempi konflikti kaaoksen jatkuessa
Sudanissa on meneillään tämän hetken vakavin pakolaiskriisi maailmassa. Se voi laajentua koko Pohjois-Afrikan yli pyyhkiväksi laajamittaiseksi sodaksi. Tämä miellyttäisi Venäjää, jonka hybridivehkeilyssä Sudan on merkittävä pelinappula. Euroopan ulkorajoille on tiedossa tungosta.
IMF peruu suunnittelemansa Artikla IV -matkan Venäjälle – valtiovarainministeri Purra: ”Kannatti reagoida”
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF luopuu suunnitelmastaan tehdä konsultaatiomatka Venäjälle. Kansainvälisessä lehdistössä syyksi on kerrottu usean eurooppalaisen maan valtiovarainministerien kannanotto.
PS-Nuoriso kritisoi Ylen aietta aloittaa arabian- ja somalinkieliset uutiset: Vieraskielinen uutisointi vie pohjan kotoutumiselta
Yleisradio tiedotti hiljattain aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutiset perustellen päätöstään kotoutumisen ja suomalaisen yhteiskunnan ymmärtämisen edistämisellä. Lisäksi Yle alkaa tuottamaan vieraskielistä sisältöä sosiaalisessa mediassa. Perussuomalainen Nuoriso vetoaa päättäjiin lopettaakseen Ylen kokeilun, joka tosiasiassa estää maahanmuuttajien kotoutumisen Suomeen.
Perussuomalaiset: Meidän on varauduttava siihen, että Venäjän hybridihyökkäykset jatkuvat – ”Uhka on jatkuva ja siihen tulee reagoida päättäväisesti”
Eduskunnassa keskusteltiin tänään valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, jossa arvioidaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista toimintaympäristöä ja määritellään Suomen toiminnan tavoitteet ja painopisteet lähivuosille.
Tekoäly valtaa taistelukentät – droonit tekevät itsenäisesti selvää venälaistankeista
Ukrainan sodassa käytetään jo drooneja, jotka pystyvät tunnistamaan venäläisiä panssaroituja ajoneuvoja tekoälyn avulla. Asevalmistajan mukaan tekoäly tuhoaa panssarivaunut itsenäisesti, ilman ihmisen suoraa myötävaikutusta. Tekoälyllä on puolensa mutta myös riskinsä.
Riski kasvaa Pohjolassa kaiken aikaa – venäläiset sabotöörit kartoittavat iskukohteita koptereilla
Turvallisuusviranomaiset varoittivat kesällä Venäjän todennäköisestä sabotaasista länsimaisia kohteita vastaan Euroopassa. Ruotsissa uhka on jo konkretisoinut: puolustusyritysten alueelle tunkeuduttu väkivalloin ja droonit lentelevät laitosten yllä tarkkaillen yritysten logistiikkaa ja selvittäen mahdollisia iskukohteita.
Mäenpää kannustaa Suomea syvempään yhteistyöhön Puolan kanssa: “Hyvä pohja yhteistyölle on olemassa, mutta taitava talonrakentaja ei tyydy vain hyvin valettuihin perustuksiin”
Puola on noussut lyhyessä ajassa yhdeksi Euroopan merkittävimmistä turvallisuuteensa panostavista maista. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kannustaa suomalaisia poliitikkoja ja turvallisuudesta vastaavia toimijoita syvempään yhteistyöhön maan kanssa.
Puhemies Halla-aho: Venäjän voitto kannustaisi Venäjää ja kaikkia muita roistovaltioita uusiin valloitusretkiin
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho vei tänään tervehdyksensä Ukrainan itsenäisyyspäivän tapahtumaan Senaatintorille. United for Ukraine -tapahtumassa kuultiin lisäksi muun muassa Ukrainan Suomen suurlähettiläs Olga Dibrovaa. Tapahtumalla haluttiin osoittaa tukea Ukrainalle sodan keskellä.
Venäjän vankiloissa viruu edelleen yli 1 000 poliittista vankia – Putinin kiristyspolitiikalle ei näy loppua
Venäjä ja länsimaat vaihtoivat vankeja elokuun alussa. Itään palasi vakoilijoita, kyberrikollisia ja tuomittu murhaaja. Länteen pääsi toisinajattelijoita sekä tekaistuilla syillä vangittuja länsimaiden kansalaisia. Oleskelu Venäjällä on riski jokaiselle vapaan maan kansalaiselle ja myös kriittisiä mielipiteitä esittävälle venäläiselle. Siitä todistavat maan yli 1 000 poliittista vankia.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää