Väylävirasto

Väylien korjausvelan purkaminen etenee – tämän vuoden tavoitteena päällystää 4 000 kilometriä maanteitä sekä kävely- ja pyöräilyväyliä

Olemassa olevan infran kunnosta huolehtiminen on Suomen elinvoiman ja kilpailukyvyn ylläpitämisen ja kehittämisen kannalta keskeistä. Väylien korjausvelka on jo yhteensä 4,2 miljardia euroa, josta tieverkon osuus on noin 2,5 miljardia ja rataverkon noin 1,6 miljardia euroa. Hallitusohjelmassa korjausvelan purkuun osoitetusta lisärahoituksesta on tänä vuonna käytössä 250 miljoonaa euroa.

19.09.2024 |16:21

Koponen: Asfaltti tuoksuu ja liikenne rullaa

Kansanedustaja Ari Koponen on hyvin tyytyväinen siihen, että maanteiden nopeusrajoitukset päätettiin pitää ennallaan. Koposen mielestä Väyläviraston esitys oli huono ja vaikuttamisen kautta tätä kuolleena syntynyttä esitystä ei viedä eteenpäin. Hallitus panostaa tiestön laatuun liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen johdolla.

31.08.2024 |07:43

Nopeusrajoituksia ei alenneta – Mäkelä: Hallituksen ja perussuomalaisten tavoite on korjata tiet paremmiksi, ei pakottaa suomalaisia ajamaan hitaammin

Perussuomalaisten liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet ottavat tyytyväisenä vastaan Väyläviraston päätöksen siitä, että se ei anna uutta nopeusrajoitusohjetta.

23.08.2024 |15:30

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää