väestön ikääntyminen

Purra Kaikkoselle Iltalehden tentissä: Valtiota ei voi hoitaa niin, että aina kun joku sanoo, että nyt tarvitaan lisää rahaa, niin sitä annetaan

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kohtasi keskustan Antti Kaikkosen Iltalehden Suoraan asiaan -ohjelman ”kaksintaistelussa”. Tentissä Purra muistutti Kaikkosta jälleen julkisen talouden realiteeteista ja keskustan vallasta aluevaltuustoissa.

27.03.2025 |08:07

Hallitus palauttaa hedelmöityshoidot Kela-korvausten piiriin – perussuomalaiset: “Todella merkittävä askel eteenpäin”

Perussuomalaiset kansanedustajat iloitsevat eduskunnan päätöksestä palauttaa hedelmöityshoidot takaisin Kela-korvausten piiriin.

20.03.2025 |10:49

Mäkelä: Ei mitään järkeä hakea ulkomailta lisää työttömiä Suomeen – ”Työvoimapulasta on puhuttu kohta jo 20 vuotta, ja kukaan ei vielä ole sitä nähnyt”

Suomen Uutiset Show'n uudessa jaksossa pohditaan työperäisen maahanmuuton taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia Suomelle. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä katsoo, että pikemminkin Suomessa kannattaisi pyrkiä muuttamaan talouden rakenteita niin, että järjestelmä tukisi kasvua ja työllisyyttä.

07.03.2025 |16:34

Hallitus uudistaa kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmän – kansanedustaja Jaana Strandman: Erityisesti Itä-Suomen kuntien panostukset terveydenhuoltoonsa otettava huomioon uudistuksessa

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman vaatii, että erityisesti itäisen Suomen kuntien panostukset omiin sosiaali- ja terveyspalveluihinsa ennen sote-uudistusta on otettava huomioon peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmän uudistuksessa.

18.02.2025 |10:47

Perussuomalaiset turvaavat peruspalvelut Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen asukkaille: Alueen asukkaiden palvelut ovat tärkeämpiä kuin laittomasti maassa olevien palvelut

Länsi-Uudenmaan aluehallitus päätti perussuomalaisen jäsenen Arja Juvosen esityksestä kokouksessaan 3.2.2025 puoltaa sosiaali- ja terveysministeriön lakiesitystä, jossa lakia muutettaisiin siten, että hyvinvointialueilla, Helsingin kaupungilla ja HUS-yhtymällä ei jatkossa enää olisi lakisääteistä velvoitetta järjestää kiireellisen hoidon lisäksi välttämättömiksi arvioituja kiireettömiä terveydenhuollon palveluja laittomasti maassa oleskeleville ihmisille.

10.02.2025 |12:27

Ministeri Kaisa Juuso johtamisesta ja teknologian mahdollisuuksista: Mitä voidaan saavuttaa digitalisaatiolla ja tekoälyllä? 

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso tapasi pohjoisen Suomen hyvinvointialueiden edustajia Oulussa, jossa keskusteltiin alueen ajankohtaisista haasteista ja kehitysnäkymistä. Avauspuheessaan ministeri Juuso nosti esiin keskeisiä kysymyksiä johtamisesta ja teknologian mahdollisuuksista.

15.01.2025 |11:23

Juvonen Satakunnan ammattikorkeakoulun geronomitutkinto-ohjelman 15-vuotisjuhlassa: “Paljon voimme elämässä muuttaa tai valita, mutta vanhenemista emme pääse pakoon”

Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen osallistui keskiviikkona Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) geronomitutkinto-ohjelman 15-vuotisjuhlaan, jossa hän piti kansanedustajana ja entisenä opiskelijana juhlapuheen. Juvonen on itse valmistunut geronomiksi Satakunnan ammattikorkeakoulusta.

13.12.2024 |11:50

Uusimmat

Viikon suosituimmat










Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää