Väärinkäytökset
Mira Nieminen: Tiedon liikkuvuus tehostaa Kelan toimintaa ja estää ennalta väärinkäytöksiä
Hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu ajatukselle, että yhteiskunnan jäsenet tukevat toisiaan elämän eri vaiheissa. Suomessa järjestelmän ytimessä on Kansaneläkelaitos (Kela), joka huolehtii muun muassa toimeentulotuen, asumistuen ja sairauspäivärahojen maksamisesta. Tämä järjestelmä toimii vain, jos siihen kohdistuu kansalaisten luottamus. Kelan tukien väärinkäytökset eivät ole vain yksittäisten tapausten ongelma, vaan ne voivat heikentää koko hyvinvointivaltion toimintaa ja oikeutusta, uskoo perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen.
Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva
Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelman uudessa jaksossa pohditaan työperäisen maahanmuuton taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia Suomelle. Sisäministeri Mari Rantanen näkee, että yleisesti ilmapiiri ja suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut erilaiseksi jo koko Euroopassa. - Suhtautuminen maahanmuuttoon on tullut järkiperäisemmäksi, eli nyt osataan jo katsoa paremmin myös massamaahanmuuton haitallisia vaikutuksia eri maille.
Maahanmuuttopolitiikka kiristyy taas: Hallitus tehostaa turvapaikkatutkintaa, lähtömaahan matkustaminen estetään, karkottamispäätöksiin vauhtia
Hallitus esittää turvapaikkahakemuksen tutkinnan tehostamista. Samalla rajoitettaisiin kansainvälistä suojelua saaneiden vierailua maissa, joista he ovat paenneet. Myös karkottamispäätösten täytäntöönpanoa sujuvoitettaisiin.
Ruotsin Kela maksaa vuosittain miljardituet vilpillisille kansalaisille – tapausten määrä moninkertaistunut muutamassa vuodessa
Konstit on monet kun kansalaiset huijaavat rahaa hyvinvointivaltiolta. Tukipetosten määrä on moninkertaistunut muutamassa vuodessa. Tyypillinen vilunki on tukien maksaminen henkilölle, joka on jo poistunut maasta. Ruotsin Kelan eli Försäkringskassanin miljardilukuihin on perehtynyt Fokus-media.
Maahanmuutto vähenee – Purra: Maahanmuutto ei ole hallitsematon luonnonvoima
Maahanmuuttoviraston tänään julkaisemat tilastot näyttävät, että vuonna 2022 alkanut voimakas maahanmuuton kasvu taittui viime vuonna, kun myönteisten ensimmäisten oleskelulupien määrä laski noin 6700:lla.
Pakolaispolitiikka kiristyy: Turvapaikkaa ei jatkossa myönnetä tai se lakkautetaan, jos henkilön katsotaan olevan vaaraksi yhteiskunnalle
Suomen maahanmuuttopolitiikkaa tiukennetaan ulkomaalaislain muutoksilla. Kansainvälinen suojelu muutetaan luonteeltaan väliaikaiseksi, ja lupien kestoa lyhennetään EU-oikeuden mahdollistamaan minimiin. Jatkossa rikoksiin syyllistyminen ja kansallisen turvallisuuden vaarantaminen johtavat suojeluaseman myöntämättä jättämiseen tai lakkauttamiseen.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Tavio: Kehitysyhteistyössä keskitytään yhä enemmän kauppaa tukevaan rahoitukseen
Ruohonen-Lerner vaatii järkeä EU:n rahankäyttöön: Valtavia summia valunut väärinkäytöksiin ja turhiin menoihin
Eurovaaliehdokas Ruohonen-Lerner vaatii EU-toimielinten korruptiota kuriin: “Esimerkiksi elpymisvälineen varojen käytössä on mittavia väärinkäytöksiä”
Demaripomo Lindtman kehui surullisenkuuluisaa 750 miljardin EU-elvytyspakettia – Riikka Purra puisteli epäuskoisena päätään: ”Voi veronmaksajaa”
Italialaiset ilakoivat EU:n tukemilla taloremonteilla – Koponen: ”Suomalaiset veronmaksajat ovat rahoittaneet korruptiota ja Italian mafiaa”
Sisäministeri Rantanen: Aito turvapaikantarve, siirtolaisuus ja välineellistetty maahantulo ovat eri asioita – eikä niitä tule sotkea keskenään
Asumistukien väärinkäytökset lisääntyneet räjähdysmäisesti Ruotsissa – rikosilmoituksissa 225 prosentin kasvu
Kela-etsiville olisi käyttöä – keskusrikospoliisi tutkii törkeää petossarjaa asumistuen väärinkäytöstä
Järjestäytynyt rikollisuus ui soten liiveihin Ruotsissa – hoitoalan vaikeudet kasvavat väärinkäytösten myötä
Koponen: Suomen järjestelmää häikäilemättömästi hyväksikäyttävät ”maahanmuuttajaopiskelijat” saatava kuriin
Työperäiseen maahanmuuttoon tulossa tiukennuksia: Suomesta täytyy lähteä pois, kun työt loppuvat
Suomen maahanmuuttopolitiikka kiristyy selvästi – järjestelmän väärinkäytökset estetään
Transintoilu menossa jo liian pitkälle: Seta ja vihervasemmisto yhdessä ajavat lapsille hormonihoitoa, joka pysäyttäisi murrosiän
Turismi kriisialueille kukoistaa – 100 000 matkaa vuodessa turvapaikanhakijoiden tavallisimpiin lähtömaihin pelkästään Ruotsista
Ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäyttöön liittyy usein myös sosiaaliturvan systemaattista väärinkäyttöä – ”Kela-money ei ole urbaania legendaa”
Antikainen tyrmistyi translain läpimenosta: ”Seuraavaksi vihervasemmisto aikoo ulottaa lain koskemaan myös lapsia ja nuoria”
Huijaukset ja väärinkäytökset kehitysyhteistyövarojen käytössä jatkuvat – Juvonen: Väärinkäytöksistä syytä tehdä erityisselvitys
Uusimmat

Sakari Puisto: Pääomamarkkinoille tarvitaan laajuutta ja syvyyttä

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää