ulkomaalaistaustainen rikollisuus
Pahimmillaan yli puolet tutkintavankeudessa olevista on ulkomaalaisia – Lehtinen sijoittaisi EU:n ulkopuolisia vankeja ostopalveluna muihin maihin
Yhä useampi Suomen vankila tuskailee tilojen puutteen takia. Vankien määrät ovat kasvaneet, ja osalle vangeista on vaikea löytää nukkumispaikkaa. Vankien määrän odotetaan kasvavan lisää hallituksen tekemien lakimuutosten myötä, joilla pyritään koventamaan rangaistuksia. Kasvu ei selity pelkästään lainsäädännöllä. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen pitää aiempien hallitusten maahanmuuttopolitiikkaa epäonnistuneena.
Ulkomaalaistaustaiset pojat puukottivat ja hakkasivat Saksassa nuoret ukrainalaiset urheilijat hengiltä ajankuluksi – oikeus langetti maksimirangaistukset
Saksassa helmikuussa ukrainalaiset koripalloilijapojat kuoliaaksi puukottaneen ja potkineen ulkomaalaistaustaisen jengin jäsenet tuomittiin Essenin nuoriso-oikeudessa koviin rangaistuksiin.
Viikon 49/2024 luetuin
Taksialan uudistukseen esitetään käytännöllisiä keinoja alan sisältä – tavoitteena turvalliset taksit jokaiselle
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä pitää keskeisenä taksien valvonnan tason nostamista jatkossa. - On paremmin valvottava sitä, kuka liikennöintiä voi harjoittaa, millä ehdoilla ja millaisia kielitaitovaatimuksia alalla on. On myös kyettävä sulkemaan pois sellaiset henkilöt, joilla on rikostaustaa. Toiminnan aikana tulee valvoa, että verot maksetaan ajallaan, vakuutukset on otettu ja asiat hoidetaan kunnolla.
Kölnin räjäytykset viittaavat marokkolaismafiaan – Berliinissä alamaailma on arabialais-libanonilaisten klaanien käsissä
Saksan poliisi selvittää Kölnissä ja Ruhrin alueella tehtyjen räjäytysten yhteyttä marokkolaistaustaiseen Mocro-mafiaan. Berliinissä alamaailma on arabialaistaustaisten perheklaanien käsissä.
Saksassa isketään veitsellä yhä useammin ja entistä raaemmin – liittokanslerin odotetaan lunastavan lupauksensa rikollisten ulkomaalaisten karkottamisesta
Saksassa tehtiin viime vuonna yli 14 000 veitsi-iskua, mikä on 1 500 enemmän kuin edellisvuonna. Iskut ovat muuttuneet lääkärin mukaan aikaisempaa raaemmiksi ja puukot entistä pidemmiksi.
Tuore selvitys 15–17-vuotiaiden tekemistä pahoinpitelyistä: ulkomaalaistaustaiset vahvasti yliedustettuina
Kansanedustaja Rami Lehtinen huolissaan maahanmuuttajalähiöiden ongelmista: “Tällä tahdilla olemme Ruotsin tilanteessa”
Antikainen: Kun perussuomalaiset on hallituksessa, vihdoinkin puututaan myös kantasuomalaisiin lapsiin kohdistettuun väkivaltaan
Erityisesti ulkomaalaisasiat ruuhkauttavat oikeuslaitosta, jonot ovat kohtuuttomat ja henkilöstö ylikuormittunut
Immonen: Maahanmuutto kuormittaa oikeusjärjestelmää – ”Maahanmuutto kuriin ja oikeuslaitoksen rahoitus kuntoon”
Ruotsi helpottaa tuomittujen ulkomaalaisten karkottamista – ”Suomen tulisi tehdä vastaavat kiristykset”
Lastensuojelu kriisissä – istuva hallitus siirtää uudistuksen seuraavalle hallitukselle
Antikainen: Yhteiskuntamme turvallisuus on vaakalaudalla – pitkästä laittomasti maassa oleskelusta ei pidä palkita oleskeluluvalla
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää