tulonsiirrot
Matkailu- ja ravintola-ala närkästyi 1 600 euron tulorajasta työperäisille maahanmuuttajille – Bergbom: ”Pitäisi olla lähtökohta, kun mennään työelämään kiinni”
Perussuomalaisten kansandustaja Miko Bergbom toteaa, että uudella 1 600 euron tulorajalla pyritään puuttumaan siihen, että jatkossa ei enää harjoitettaisi sellaista työperäistä maahanmuuttoa, joka ei ole Suomen julkiselle taloudelle eikä suomalaiselle veronmaksajalle kannattavaa.
Keskusta haalisi Suomeen 40 000 uutta maahanmuuttajaa joka vuosi
Keskustan talousvaihtoehdossa Suomeen tuotaisiin vuosittain 40 000 uutta maahanmuuttajaa. Kepu jopa antaisi yrityksien vapaasti poimia lisää halpatyövoimaa maailmalta, eikä poliitikoilla olisi sananvaltaa asiassa.
SDP peruuttaisi hallituksen yli miljardin euron kehitysapuleikkauksista ja jakaisi kehitysapuna maailmalle jopa kaksi miljardia euroa vuodessa – ”Rumaa touhua”
SDP:n tuoreesta vaihtoehtobudjetista ilmenee, että demarit tahtoo kiristää verotusta - ja samalla kanavoida koko ajan yhä enemmän lisää veronmaksajien rahaa ulkomaille ja maahanmuuttoon.
Sisäministeri Mari Rantanen: Hallitus pyrkii työllistämään ensi sijassa suomalaisia työttömiä – ”Työperäisiä tulijoita tarvitaan vain täydentävästi”
MTV:n Huomenta Suomessa aamulla vieraillut sisäministeri Mari Rantanen sai vastattavakseen kysymyksen, pitääkö hän ongelmana sitä, että tällä hetkellä työperäisiä maahanmuuttajia saapuu Suomeen selvästi vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Rantanen huomautti ohjelman juontajalle, että Suomessa on jo nyt tarjolla työvoimaa yritysten käyttöön.
Tutkimus: Suomalaiset haluavat kontrolloida työperäistä maahanmuuttoa – kaksi kolmesta hyväksyy vain julkista taloutta vahvistavan maahanmuuton
Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreessa Ilmapuntari-tutkimuksessa on selvitetty suomalaisten suhtautumista työperäistä maahanmuuttoa kohtaan. Tutkimuksesta voidaan vetää johtopäätös, että enemmistölle suomalaisista kelpaa vain julkista taloutta vahvistava maahanmuutto. - Suomalaiset ymmärtävät, että puheet ”työvoimapulasta” maassa, jossa työttömiä on monta sataa tuhatta, eivät ole mielekkäitä, ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos arvioi tutkimusta Suomen Uutisille.
Espoossa ja Vantaalla kohta jo lähes puolet työttömistä vieraskielisiä – silti vihervasemmisto vaatii yhä lisää työperäistä maahanmuuttoa
Maahanmuuttajien heikko työmarkkina-asema ja korkea työttömyys näkyvät etenkin pääkaupunkiseudulla. Helsingissä jo joka kolmas työtön on vieraskielinen. Espoon työttömistä jo 43 prosenttia on vieraskielisiä ja Vantaalla 46,5 prosenttia.
Sebastian Tynkkynen lähtee Brysseliin puolustamaan suomalaisten etua: Liittovaltiokehitykselle on laitettava stoppi
Riikka Purra: Ukrainan tukemista EU:ssa pitää jatkaa, mutta yhteisvelka on väärä tapa
Teemu Keskisarjan kolumni: Valhe, emävalhe, tilasto ja työperäinen maahanmuutto
Viikon 17/2024 luetuin
Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja intoilee maahanmuuton kasvusta – vaikka moni tulija ei pysty elättämään itseään
Suomen Perustan toiminnanjohtaja tyrmää Hesarin pääkirjoituksen: Ei selvästi pysty tarkastelemaan maahanmuuttoa objektiivisesti
Viikon 5/2024 luetuin
Tutkijoilta karu viesti: Maahanmuutto ei pelasta Saksan sosiaali- ja eläkejärjestelmää – vain viidennes on työperäistä
Presidenttiehdokas Halla-aho: Jos me Suomessa teemme kaiken samoin kuin Ruotsissa, myös lopputulos tulee olemaan samanlainen
Valtiovarainministeri Purra: Hallitus toteuttaa työlinjaa – ”Että tässä maassa työn tekeminen kannattaisi ja että yrityksiin syntyisi uusia työpaikkoja”
Ruotsi alkaa määrätietoisesti torjua matalapalkkamaahanmuuttoa – uusi hallitus kaksinkertaisti tulorajan, joka on edellytyksenä maahanpääsylle
Perussuomalaiset: Suomi ei saa hyväksyä eikä edistää EU:n uutta yhteisvelkaa tai tulonsiirtopaketteja
Purra tyrmää vanhojen puolueiden selitykset työvoimapulasta: Työmarkkinoiden ongelmien syynä työn heikot kannustimet
Jos kaipaat lisää velkaa ja lisää veroja, äänestä demareita – Sanna Marinin mielestä palkasta ei saa jäädä mitään säästöön
Perussuomalaiset haluaa viedä suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa Tanskan mallin suuntaan – ”Tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa”
Sanna Marin ilmoitti topakasti vastustavansa EU-yhteisvelkapaketteja – Purra: ”Ei ole uskottavaa”
Suomessa yli 250 000 työtöntä työnhakijaa – Rantanen: Vanhojen puolueiden hokema työvoimapulasta tarkoittaa oikeasti halpatyövoimapulaa
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää