Hallitus on tuonut eduskuntaan esityksen, jonka mukaan tappo ei vanhentuisi koskaan. Näin tekijä voitaisiin saada vastuuseen, vaikka hän paljastuisi vasta kymmenienkin vuosien päästä. Lue lisää >
PS ARKISTO
Hallitus on tuonut eduskuntaan esityksen, jonka mukaan tappo ei vanhentuisi koskaan. Näin tekijä voitaisiin saada vastuuseen, vaikka hän paljastuisi vasta kymmenienkin vuosien päästä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Murhat ja tapot ovat Pohjoismaissa vähentyneet vuodesta 1990 lähtien. Poikkeuksen tekee Ruotsi, jossa väkivaltaiset kuolemat lähtivät nousuun vuonna 2013. Syynä ovat jengien aseelliset yhteenotot ja kostojen kierre, kertoo tuore tutkimus. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Oikeusministeriössä on valmisteltu esitys rikoslain muuttamiseksi koskien naisen ja tytön sukuelinten silpomisen ja sen valmistelun säätämistä rangaistavaksi, tahallisen henkirikoksen syyteoikeuden vanhentumista koskevan sääntelyn uudistamista sekä lapsensurmaa koskevan lainsäännöksen kumoamista. Lakiehdotukset ovat nyt lausunnolla. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Las Vegasissa tapahtui marraskuun alussa pahoinpitely, jossa ainakin kymmenen nuoren ryhmä hakkasi ja potki yhtä koululaista ja hyppi hänen päällään. Uhri sai vakavia vammoja ja hänet todettiin myöhemmin sairaalassa aivokuolleeksi. Video leviää somessa, mutta valtamedia vaikenee, koska potkijat ovat mustia ja uhri valkoinen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Rikollisjengit yrittivät heinäkuun alussa saada aikaan aselevon Tukholmassa viime joulukuusta asti riehuneeseen jengisotaan. Aseet eivät kuitenkaan vaienneet. Koko maassa ammuskeluita on edelleen lähes päivittäin ja nyt ruotsidemokraattien tukema hallitus ottaa kovemmat keinot käyttöön. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Södertäljessä tapetaan ihmisiä ampumalla samaan tahtiin kuin Lontoossa. Ruotsin tragedia kummastuttaa brittiprofessoria, mutta vastausta avoimeen kysymykseen ei ole löytynyt. Selvää on ainoastaan se, että kyse on jengirikollisuudesta. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Rikollisjengien aseelliset välienselvittelyt jatkuvat Ruotsissa entiseen malliin. Poliisin mukaan näin tulee jatkumaan vielä vuosia. Koston kierre ei katkea, sillä kasvojaan ei jengipiireissä saa menettää, kertoo Svenska Dagbladet. Lue lisää >
Gangsta rap-musiikki ja ennen kaikkea sanoitukset ovat kietoutuneet vahvasti rikollismaailmaan – nimensä mukaisesti. Räppäri on nykyajan runonlaulaja, joka ylistää väkivallantekoja ja raakuutta. Ongelmaan on herätty Ruotsissa – sosiaalidemokraatteja myöden. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tappava väkivalta on Ruotsissa ennätyskorkealla tasolla. Huomattava osa henkirikoksista tehtiin ampuma-aseilla vuonna 2020. Ruotsin rikostutkimuslaitos ei ole koskaan aiemmin tilastoinut näin murheellisia lukuja. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Rikolliset käyttävät Ruotsissa yhä useammin automaattiaseita ja se näkyy tilastoissa. Laukausten määrä asutuskeskuksissa on tuplaantunut vajaassa 10 vuodessa. Sivullisen mahdollisuus saada kuula vahingossa kalloonsa on varteenotettava riski ainakin Tukholmassa, kertoo SVT. Lue lisää >