Suomen Pankki
Puisto: Taloudessa näkyvillä jo positiivisia merkkejä – ”Korot ovat laskussa, ostovoima paranee ja yritysten tilaukset ovat kääntyneet kasvuun”
Kansainvälinen taloussuhdanne on pitkään ollut ankea, mutta nyt optimismiinkin on pitkästä aikaa aihetta, sillä esimerkiksi Suomen Pankin ennusteen mukaan talous kasvaa tänä vuonna ja kasvu vahvistuu ensi vuonna. Inflaatio hidastui Suomessa selvästi jo viime vuonna.
Valtiovarainministeri Purra: Hallitus ei tee hätiköityjä päätöksiä – ”Uuden talousennusteen perusteella ei ole vielä syytä uusiin sopeutustoimiin”
Valtiovarainministeri Riikka Purra toteaa, että liiallisen alijäämän menettelyä ei voida poissulkea, mutta uuden ennusteen perusteella ei vielä ole syytä uusiin sopeutustoimiin.
EU Mäenpään linjoilla käteisen rahan saatavuuden varmistamisen suhteen – ”Kerrankin sieltä EU:sta tulee jotain hyvää”
Euroopan unioni valmistelee parhaillaan asetusta, jonka tavoitteena on varmistaa käteisen rahan laaja hyväksyttävyys ja riittävä saatavuus. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on harvinaista kylläkin pitkälti samaa mieltä asetuksen tarpeellisuudesta. Suuremman juhlan aihetta kyseinen yksittäistapaus ei unionin suhteen vielä anna.
Valtiovarainministeri Purra moittii opposition talousvaihtoehtoja toiveajattelusta ja konkretian puutteesta – ”Taikaseinäsosialismi ei toimi”
Puhemies Jussi Halla-aho ja sisäministeri Mari Rantanen pitävät vapunpäivän puheen – seuraa suorana lähetyksenä kello 10 alkaen
Euroopan keskuspankkiin halutaan vain vihreitä – viherryttämiseen kriittisesti suhtautuvat työntekijät pelkäävät työnsä puolesta
Suomen Pankki: talous on taantumassa, kasvun eväät vähissä, kasvun heikkous laaja-alaista
Hallitus esittää osakesäästötilin talletusrajan korottamista – parantaa piensijoittajien asemaa ja luo kannustimia säästämiseen
Mäenpää muistutti käteisen tärkeydestä osana huoltovarmuutta – “Minua pidettiin vanhanaikaisena”
Keskisarja: Elinkeinon vaihtaminen oli 1850-luvulla vaikeampaa kuin tänä päivänä sukupuolen vaihtaminen
Mäenpää puhui käteisen rahan puolesta: Tärkeä maksutapa kriisivalmiuden ja huoltovarmuuden kannalta
Simula huolissaan käteisen rahan saatavuudesta: ”Käteistä voitava nostaa helposti häiriötilanteissa”
Suomen Pankki haluaa turvata riittävät käteispalvelut – Mäenpää vaatii hallitukselta pikaisia toimia
Hinnat nousevat ja kansa köyhtyy – vaaliuurnilla varmasti tavataan
Perussuomalaiset: Hallituksen verohelpotukset täyttä sumutusta – kaikki verotetaan takaisin
Poliisiylijohtajalta lähti myyntipuhe lapasesta – Kolehmaisen sankaritarina terroriteon estämisestä ei ole yksittäistapaus
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää