segregaatio
Tappelut ”mustien ja valkoisten” oppilaiden välillä jatkuneet koko syksyn ruotsalaiskoulussa – ”Traagista”, valittaa paikallispoliisi
Pohjoismaisen yhteiskunnan polarisaatio kuplii kunnolla nyt jo koululaitoksessa. Ruotsalaisessa pikkukunnassa ”mustat ja valkoiset” ovat pitkin syksyä ottaneet yhteen nyrkein ja iskulausein. Useimmat tappeluihin ja levottomuuksiin osallistuneista ovat 10-vuotiaita.
Pormestariehdokas Joakim Vigelius: Tampereesta ei saa tulla uutta Malmöä tai Itäkeskusta
Tampereen Perussuomalaiset on valinnut perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja Joakim Vigeliuksen pormestariehdokkaakseen. Vigelius kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että kokoomus on tehnyt Tampereella virheitä ja muodostanut epäpyhän allianssin SDP:n, vihreiden ja jopa vasemmistoliiton kanssa. Vigelius lupaa olla vastavoima nykyiselle kaupunkipolitiikalle.
Liian monella oppilaalla ruotsalainen nimi – vieraskielisten vanhemmat valittivat viranomaisille etnisestä diskriminoinnista koulussa
Liian monta kantaväestöltä kalskahtavaa etunimeä yhdessä luokassa sai aikaan kalabaliikin ruotsalaiskoulussa. Vieraskieliset vanhemmat syyttivät koulua etnisestä diskriminoinnista ja valittivat viranomaisille. Härkäsestä tuli kuitenkin taas kerran kärpänen ja segregaatiokehitys Ruotsin kouluissa jatkuu.
Turvapaikanhakijat kerätään laitoksiin Ruotsissa – Maahanmuuttoviraston tarjoamista tiloista kieltäytyminen voi johtaa avustusten ja hakemuksen peruuntumiseen
Maahanmuuton kielteisiä seurauksia ja sen aiheuttamaa kaaosta pyritään Ruotsissa vähentämään ohjaamalla turvapaikanhakijat Maahanmuuttoviraston tiloihin odottamaan asiansa käsittelyä. Tiloista poistuminen voi johtaa avustusten ja hakemuksen peruuttamiseen. Toimenpiteiden eräs keskeinen syy on palautusten helpottaminen.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso Ruotsissa: Liika älylaitteiden käyttö heikentää lasten hyvinvointia
Suomen ja Ruotsin hallitusten yhteiskokouksessa käsiteltiin lasten ja nuorten hyvinvointia. - Vaikka digilaitteiden käyttötaidot ovat tärkeitä, lasten vanhempien on tärkeä huomioida liian ruutuajan ja erityisesti somen riskit, sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso painottaa.
Punavihreät päättäjät taisteluun segregaatiota vastaan Göteborgissa: Maahanmuuttajat asutetaan varakkaamman väestön lähiöihin
Ruotsissa nyt 59 ongelmalähiötä – ”Rikollisten vaikutusvalta sementoituu ja se on tullut jäädäkseen”
16-vuotias kuoli veitseniskuihin Ranskassa – viranomaiset vaikenevat tekijöiden motiiveista
Ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus haluaa laittaa maahanmuuttajat testiin – vasta pohjoismaisten arvojen osaaminen avaisi tukihanat
Yli puolet Ruotsin kunnista kärsii sosiaalisesta dumppauksesta – taantuville alueille jää käteen mustapekka
Tie koulurauhaan ja parempiin oppimistuloksiin on hyvin yksinkertainen: ”Opettajien on saatava auktoriteettinsa takaisin”
Puolet ruotsalaisista pohtii muuttoa turvallisemmalle asuinalueelle – kansakunnan kahtiajako kiihtymässä
Oppimistulokset laskussa, ongelmat kasvussa – miten suomalainen peruskoulu saadaan raiteilleen?
Mari Rantanen kysyy hallitukselta koulukoneesta: Kuka yritti sensuroida koulukohtaisten tietojen julkaisemisen?
Tanskan ja Ruotsin puolueet näyttävät esimerkkiä – maahanmuuttokriittisyys johtaa vaalimenestykseen
Maahanmuuttajat pelkäävät karkotusta porvarihallituksen Ruotsista – myös tukien mahdolliset leikkaukset huolestuttavat
Kehityksen suunta on selvä: Segregaatio lisääntyy koko Ruotsissa ja ongelmalähiöiden määrä kasvaa
Turun Perussuomalaiset huolissaan Suomen vastuuttoman lepsun maahanmuuttopolitiikan vaikutuksista kouluihin
Ruotsin vihreiden viesti vanhemmille vaalien alla: ”Laittakaa lapsenne ongelmalähiöiden kouluihin”
Rinnakkaisyhteiskunnat ovat totta, mutta poliitikot kieltäytyvät tunnustamasta asiaa
Pakko on paras muusa – Ruotsi aikoo laittaa ulkomailla syntyneet naiset töihin
Viikon 1/2021 luetuin
Immonen: Koulujen etnistä segregaatiota torjuttava rajoittamalla haitallista maahanmuuttoa
Talibanien ote tiukkenee yliopistoissa: Kabulissa opiskellaan kirjaimellisesti huppu silmillä
Tanska pistää stopin segregaatiolle: Vieraskielisten osuus lähiön asukkaista korkeintaan 30 prosenttia
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää