Samuli Salminen
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Suomen Perustalta uusia tuloksia maahanmuuton talousvaikutuksista
Maahanmuuttajat, jotka saapuvat Suomeen perheenyhdistämisen tuloksena, pärjäävät muihin maahanmuuttajaryhmiin verrattuna huomattavan heikosti, kun mittarina käytetään mediaanituloa.
Akateeminen hollantilaistutkimus osoittaa: Maahanmuutosta veronmaksajille vuosittain jopa miljardien lasku
Kattava hollantilainen tutkimusraportti osoittaa maahanmuuton aiheuttavan julkiselle taloudelle jopa miljardiluokan kulut vuositasolla. Amsterdamin yliopiston ja Amsterdamin kauppakorkeakoulun yhdessä tuottama tutkimus osoittaakin, että vapaa maahanmuutto ja hyvinvointivaltion tarjoamat verorahoitteiset palvelut ovat yhteensovittamaton yhtälö. Vuosina 1995-2019 maahanmuutosta on aiheutunut jopa 400 miljardin nettokustannukset Hollannin julkiselle taloudelle.
Maahanmuutto muokkaa Suomea peruuttamattomasti – valtaosa tulijoista työllistyy heikosti, jos edes ollenkaan
Suomen Perusta julkisti Lähiöluvut – maahanmuuttajat yliedustettuina useilla asuinalueilla valtion tukemissa ARA-asunnoissa
Torstain Tuumaustunnilla: LÄHIÖLUVUT kertovat, kuinka pitkälle Suomi on jo kulkenut Ruotsin tietä
Maahanmuutto kurittaa Espoon taloutta raskaasti: Rahoitusvaje nousi jo 133 miljoonaan euroon vuodessa
Suomen Perustan Salminen tutkijavieraana julkisessa maahanmuuttoseminaarissa: ”Maahanmuutto ei ole pysäyttämätön luonnonvoima”
Maanantain Tuumaustunnilla: Riikka Purra, Samuli Salminen ja maahanmuuton kuntakohtaiset kustannukset
Suomen Perusta -ajatuspajalta kirjajulkaisu: Kummallisvaalit 2021 – mistä kuntavaaleissa on kyse
Yhden turvapaikan hinta on miljoona, mutta mitä saataisiin samalla rahalla? Suomen Perustan tutkija kertoo (video)
Kokoomusedustaja Juhana Vartiainen myönsi MTV:n haastattelussa: Turvapaikanhakijat ovat tottuneet elämään toimeentulotuella
Suomen Perusta: Tieteellisesti tutkittu tieto maahanmuuton vaikutuksista yritetään vaientaa tai leimata huuhaaksi
Tutkimus: Maahanmuuttajien osuus toimeentulotukimenoista kasvoi neljännekseen – jo 200 miljoonaa euroa vuodessa
Tuumaustunnilla: tutkittua tietoa maahanmuuton rajusti kasvaneista kuluista
Toimitus suosittelee
Suomeen ei tarvita lisää halpatyövoimaa – monet työt katoavat ja maa on jo ennestään pullollaan niukasti koulutettuja, sanoo tutkija Samuli Salminen
Suomen Perustan tutkija kritisoi Eläketurvakeskuksen raporttia: Maahanmuuton lisääminen ei todellakaan helpota eläketurvan maksupainetta
Työperäisestä maahanmuutosta harhaanjohtavia tilastotietoja – työllisyyskään ei takaa maahanmuuttajan positiivista vaikutusta julkiselle taloudelle
Suomen Perustan Salminen: Kuka maksaa eläkepommia purkamaan tuotavien maahanmuuttajien kansaneläkkeet ja takuueläkkeet?
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää