Sakari Puisto

Perussuomalaiset kansanedustajat: Verohyvityksellä Suomeen lisää työpaikkoja ja hyvinvointia

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen suurten teollisten investointien verohyvityksestä. Perussuomalaisten kansanedustajat Ville Vähämäki, Sakari Puisto, Sami Savio ja Merja Rasinkangas iloitsevat odotetun ja uusien työpaikkojen syntymisen mahdollistavan lakiesityksen etenemisestä.

19.12.2024 |17:36

Sakari Puisto muistuttaa: Marinin-Saarikon hallitus päätti päästökaupan laajentamisesta – ”Tämä hallitus tekee merkittäviä toimia polttoaineiden hinnan kurissa pysymiseksi”

Päästökauppa ja polttoaineen hinta on noussut taas puheenaiheeksi - ja nostanut kierroksia eduskunnassa. Etenkin keskusta on pyrkinyt syyllistämään hallitusta bensan hinnan nostamisesta. Kepulle on kuitenkin muistutettu, että kyseessä on päästökaupan järjestelmä, jonka Marinin-Saarikon hallitus kävi kuittaamassa Euroopan unionissa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto tiivistää tilannekuvaa ja muistuttaa, että useilla nykyhallituksen toimilla liikennepolttoaineiden hintoja itse asiassa alennetaan.

13.12.2024 |12:19

Sakari Puisto: Suomen tulee kilpailla koulutuksen laadulla, ei maksuttomuudella

Hallitus on toteuttamassa täyskatteelliset lukukausimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille. Lisäksi hallitus on esittänyt hakemusmaksujen ottamista uudelleen käyttöön. Perussuomalaisten kansanedustaja, talousvaliokunnan puheenjohtaja Sakari Puisto pitää uudistuksia erittäin tervetulleina.

24.10.2024 |15:45

Tampereen Perussuomalaiset nimesi ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat

Tampereen Perussuomalaiset on nimennyt ensimmäiset 30 ehdokastaan kevään kuntavaaleihin.

08.10.2024 |11:30

Perussuomalaisten Sakari Puisto: Demareilta talouden oikaisuliike olisi jäänyt tekemättä – ”Tämä hallitus tekee historiallisia talousuudistuksia ja työllistämistoimia”

SDP:n kansanedustaja Joona Räsäseltä kuultiin maanantain A-studiossa moitteita hallituksen taloussopeutustoimista, vaikka hyvin tiedetään, että demarit eivät itse kykenisi minkäänlaisiin sopeutuksiin hallituksessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto totesi, että tarvittava talouden oikaisu olisi jäänyt tekemättä, jos SDP olisi nyt vallankahvassa.

23.09.2024 |23:58

Perussuomalaisten kansanedustajat: TKI-panostuksissa on huomioitava määrän lisäksi laatu

Hallitus tavoittelee Suomen TKI-rahoituksen nostoa neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Perussuomalaisten kansanedustajat Sakari Puisto, Minna Reijonen, Kaisa Garedew ja Jaana Strandman pitävät TKI-rahoituksen nostoa välttämättömänä talouskasvun ja hyvinvointivaltion turvaamiseksi mutta muistuttavat, että määrän lisäksi on pidettävä huoli myös tutkimuksen, kehityksen ja innovaatioiden laadusta.

18.09.2024 |16:46

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää