Sahra Wagenknecht
Saksassa ajetaan AfD-puolueelle pikaista kieltoa – moni pelkää hankkeen epäonnistumisen lisäävän puolueen kannatusta entisestään
Joukko saksalaisia liittopäiväedustajia aikoo esittää parlamentille, että se tekee perustuslakioikeudelle anomuksen oppositiossa istuvan Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) kieltämiseksi. Esityksen tueksi ”mummot oikeistoa vastaan” - järjestö on kerännyt 855 000 nimen adressin.
SPD voitti täpärästi AfD:n Brandenburgin vaaleissa: Vihreille ja vasemmistopuolueelle murskatappio – lähes nollille jääneet liberaalit uhkaavat hallituskriisillä
Vihreät kokivat murskatappion sunnuntaisissa Brandenburgin osavaltiovaaleissa. Demarit onnistuivat kuromaan täpärän etumatkan ennakkosuosikkina pidettyyn Vaihtoehto Saksalle -puolueeseen kristillisdemokraattien avulla. Liberaalit syyttävät historiansa kehnoimmasta tuloksesta vihreiden ajamaa talous- ja siirtolaispolitiikkaa ja uhkaavat lähteä varapuheenjohtajansa mukaan Scholzin hallituksesta, ellei yhteistä nimittäjää löydy seuraavien kahden viikon aikana.
Itäisen Saksan osavaltiovaalit pakottavat Saksan politiikan uusiin asemiin – demareille ja vihreille ennustetaan rajua tappiota
Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) ja Sahra Wagenknechtin perustaman uuden vasemmistopuolueen (BSW) kasvava suosio synnyttää kylmiä väreitä etenkin demareissa ja vihreissä. Vaalikuume nousee, kun Thüringenin, Sachsenin ja Brandenburgin osavaltiovaaleihin on aikaa enää pari viikkoa.
Saksalaiset antoivat eurovaaleissa kuitin Saksan hallitukselle – massasiirtolaisuuden haitat ja sisäpolitiikka painoivat ilmastoa enemmän
Laittomat siirtolaiset ja maahantulijat tekivät Saksassa viime vuonna ennätysmäärän väkivaltarikoksia – tekijät yhä nuorempia
Siirtolaispolitiikka on ajautumassa umpikujaan – turvapaikkakäsittelyn siirtämistä kolmanteen maahan aletaan selvittää myös Saksassa
Vauhdilla suosiotaan kasvattavasta uudesta vasemmistopuolueesta toivotaan Saksassa AfD:n kilpailijaa
Saksaan perustetaan uusi oikeistopuolue – osa CDU:n jäsenistä pitää nykyistä puoluettaan liian vasemmistolaisena
Saksaan syntyvä uusi vasemmistopuolue vaatii muutosta ilmasto-, maahanmuutto- ja Ukraina-politiikkaan
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää