sabotaasi

Turun Perussuomalaisten toimiston ikkuna rikottiin viime yönä – puoluesihteeri Vuorenpää: Puolueiden on saatava toimia ilman pelkoa ilkivallasta tai väkivallasta

Turun Perussuomalaisten ikkuna rikottiin maanantain ja tiistain välisen yön aikana. Perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpään mukaan on olemassa jotain todistusaineistoa, jonka kautta tihutyön tekijät voidaan saada myöhemmin kiinni, mutta toistaiseksi iskun tekijöitä ei vielä tiedetä.

21.01.2025 |13:19

Bryssel ohitti Wienin Euroopan vakoilupääkaupunkina – Venäjä urkkii entistäkin aggressiivisemmin

Vakoilijat asettuvat sinne, missä ovat vallan kammarit. Siksi Wien menetti asemansa Euroopan urkintapääkaupunkina. Tilalle tuli Bryssel, jossa sijaitsevat EU:n tärkeimmät instituutiot sekä Naton päämaja. Keinot ovat nyt monet ja asialla myös kätyrit.

15.01.2025 |09:01

Antikainen: Suomalaisia viranomaisia kiitetään ulkomaita myöten – nöyristelyn ajat ovat todellakin takanapäin

Suomi sai joulun alla konkreettisen muistutuksen turvallisuushaasteistaan, kun Itämerellä havaittiin useiden tietoliikenne- ja sähkökaapeleiden vaurioita, mukaan lukien Suomen ja Viron välinen Estlink 2 -merikaapelin vaurio.

01.01.2025 |11:47

Aikaa ei ole hukattavissa – Antikainen haluaa vauhtia Suomen irtautumiseen Ottawan sopimuksesta

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa hän ehdottaa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, jotka johtavat Suomen irtautumiseen Ottawan sopimuksesta, oman kansallisen miinantuotannon aloittamiseen ja sitä kautta Suomen puolustuksen vahvistumiseen.

26.11.2024 |12:58

Venäjä harjoittaa laaja-alaista vaikuttamista EU:ssa – Suomi on varautunut hyvin erilaisiin uhkiin

Suomessa on varauduttu laajalla rintamalla vastaamaan erilaisiin ulkopuolisen toimijan vaikuttamisyrityksiin. Keskeisiä tekijöitä ovat ajan tasalla oleva ja päivittyvä lainsäädäntö, ennakoiva ohjaus ja valvonta sekä tiivis viranomaisyhteistyö, joka kattaa myös yhteistyön elinkeinoelämän suuntaan. Kyberturvallisuudessa Suomi on jo nyt yksi maailman huippumaita.

22.10.2024 |22:30

Riski kasvaa Pohjolassa kaiken aikaa – venäläiset sabotöörit kartoittavat iskukohteita koptereilla

Turvallisuusviranomaiset varoittivat kesällä Venäjän todennäköisestä sabotaasista länsimaisia kohteita vastaan Euroopassa. Ruotsissa uhka on jo konkretisoinut: puolustusyritysten alueelle tunkeuduttu väkivalloin ja droonit lentelevät laitosten yllä tarkkaillen yritysten logistiikkaa ja selvittäen mahdollisia iskukohteita.

08.09.2024 |16:55

Uusimmat

Viikon suosituimmat










PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää