Rasismi

Nyt se on tutkittu: Woke on median lietsoma, todellisuutta vääristävä kupla

Länsimainen yhteiskunta on nykyisin suvaitsevaisempi kuin koskaan, mutta media on maalannut systemaattisesti täysin päinvastaista kuvaa. Useat tutkimukset alleviivaavat tätä epäsuhtaa. Rasismista ja muista ennakkoluuloista puhutaan entistä pakkomielteisemmin, mitä vähemmän ennakkoluuloja yhteiskunnassa ilmenee. Tutkimukset osoittavat, että viime vuosien aikana woke-sanasto on moninkertaistunut mediassa.

Halla-aho ei niele Kiljusen selityksiä: “Videotaltiointi osoittaa, että Kiljunen useaan otteeseen korosti asemaansa, kontaktejaan ja sitä, että hänellä on pääsy arkaluonteiseen tietoon”

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho ottaa viestipalvelu X:ssä kantaa SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljusen suomenvenäläisten tilaisuudessa esittämiin ajatuksiin itärajan avaamisesta, tekeillä olevasta kiinteistökauppalainsäädännöstä sekä suomalaisen median asennoitumisesta Venäjään. Halla-ahon mielestä asiassa on Suomen kannalta oleellisempiakin aspekteja kuin valtamedian uutisoinnissa korostettu Kiljusen kritiikki iltapäivälehtiä kohtaan.

29.11.2024 |13:06

Kaisa Garedewilta toimenpidealoite antisemitististen iskulauseiden kieltämiseksi: “Lähes jokainen juutalainen on joutunut kokemaan jonkinasteista rasismia tai uhkaa”

“From the river to the sea, Palestine will be free” on raikunut myös Suomessa järjestelyissä Palestiina-mielenosoituksissa. Kyseessä on terroristijärjestö Hamasin iskulause, jolla viitataan tavoitteeseen pyyhkiä Israelin valtio maailmankartalta.

18.11.2024 |13:38

Tappelut ”mustien ja valkoisten” oppilaiden välillä jatkuneet koko syksyn ruotsalaiskoulussa – ”Traagista”, valittaa paikallispoliisi

Pohjoismaisen yhteiskunnan polarisaatio kuplii kunnolla nyt jo koululaitoksessa. Ruotsalaisessa pikkukunnassa ”mustat ja valkoiset” ovat pitkin syksyä ottaneet yhteen nyrkein ja iskulausein. Useimmat tappeluihin ja levottomuuksiin osallistuneista ovat 10-vuotiaita.

Yle kehysti Trumpin kampanjatilaisuuden vitsin rasismiksi: ”Roskasaari” – tosiasiassa Puerto Rico hukkuu roskiin

Ylen toimittajien mieleen ei tullut tarkistaa, miksi Amerikassa on ennenkin kutsuttu Puerto Ricoa roskasaareksi. Rasismi ei liity asiaan, vaan vertaus on sangen kirjaimellinen, koska roskia Puerto Ricossa riittää. Saaren asukkaiden yksi suurimpia ongelmia onkin jäteasemien tilan puute, ja eri arvioiden mukaan kaatopaikkatila saattaa loppua kesken 2–4 vuodessa.

01.11.2024 |19:00

Perussuomalainen linja kerää kannatusta myös EU:ssa – komissio kaavailee palautuskeskusten perustamista unionin ulkopuolelle kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille

Suomen tavoin muutkin EU-maat ovat viime aikoina alkaneet omillaan torjua välineellistettyä maahantuloa. Esimerkiksi Puola aikoo asettaa väliaikaisen kiellon turvapaikan hakemiselle. - Uusille keinoille on tarvetta tilanteessa, jossa Venäjä ja Valko-Venäjä käyttävät kolmansien maiden ihmisiä puskeakseen heitä EU-maiden rajoille, perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius sanoo.

17.10.2024 |13:17

Kamala Harris lupaa mustille miehille etuoikeuksia vastineeksi heidän äänistään

Yhdysvaltain vaalikampanja jatkuu tiukkana ja repivänä. Kamala Harris pyrkii nyt vetoamaan erityisesti mustiin miehiin, joiden keskuudessa hänen kannatuksensa on selvästi alempi kuin aiemmilla demokraattiehdokkailla. Harris lupaa muun muassa laillistaa marihuanan ja luoda mustille miehillä "uusia mahdollisuuksia" mariahuanabisneksessä.

15.10.2024 |16:31

Juutalaisvastaisten iskulauseiden ilmaisu este kansalaisuuden saamiselle Saksassa – tiukennettu kansalaisuuslaki puuttuu erikseen sosiaalisen median julkaisuihin

Saksan sisäministeriö linjasi tällä viikolla, että uuden kansalaisuuslain nojalla henkilöiltä, jotka kirjoittavat sosiaalisessa mediassa “From the River to the Sea”, evätään Saksan kansalaisuus.

02.10.2024 |11:48

Mäenpää: Vihreiden sormivarmistus petti – ”Hallituksen vastuullinen maahanmuuttopolitiikka ennaltaehkäisee varjoyhteiskuntien syntymistä”

Moni suomalainen hieraisi silmiään maanantaina nähdessään sosiaalisessa mediassa vihreiden julkaisun. Oppositiopuolue syyttää siinä omituisten perusteluiden saattelemana hallitusta rasistisista teoista. Päivitys on kerännyt alleen sekä Facebookissa että Instagramissa lukuisan määrän huomautuksia, joissa vihreiden virheellisiä käsityksiä arvostellaan. Myös perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää pitää julkaisua kummallisena.

04.09.2024 |12:42

Vihreät kutsuivat kehitysavun ja pakolaiskiintiön leikkauksia rasismiksi – Vigelius: ’’Epätoivoista rasismileiman roiskintaa’’

Vihreiden tuoreessa Facebook-päivityksessä arvostellaan hallituksen rasisminvastaista työtä. Vihreiden mukaan rasismin vähentämiseksi hallituksen pitäisi lopettaa ’’ulkomaalaisvihamielisen’’ politiikan tekeminen ja perua päätöksensä.

02.09.2024 |17:14

EVAn tutkimus: Suomalaiset ottavat rasismin vakavasti, mutta ongelman laajuudesta ei olla lainkaan yksimielisiä

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn 31.8. julkaistussa arvo- ja asennetutkimuksessa tiedusteltiin suomalaisten käsityksiä rasismista syksyllä 2023. Tutkimuksen tulokset kertovat suomalaisten ottavan rasismin vakavasti, mutta ongelman laajuudesta suomalaiset eivät ole lainkaan yksimielisiä.

02.09.2024 |13:38

Tutkimus: Suomi sijoittuu maailman kärkijoukkoon niiden maiden ryhmässä, jossa rasismia on kaikkein vähiten

World Population Reviewin tuore tutkimus sijoittaa Suomen maailman kärkikymmenikköön niiden maiden joukossa, jossa rasismia on kaikkein vähiten. Joukkoon kuuluvat Suomen lisäksi kaikki Pohjoismaat Islantia lukuun ottamatta. Lisäksi Suomessa maahanmuuttajat kokevat onnellisuutta.

31.08.2024 |11:31

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää