Raiskaukset
Yliopistotutkimuksen karu tulos: Ulkomaalaistaustaisten yliedustus raiskauksissa jopa 7-kertainen – syrjäytyminen ei ole syynä
Suuri enemmistö kaikista Ruotsissa raiskaustuomion vuosina 2000-2020 saaneista oli maahanmuuttajataustaisia. Ero etnisesti ruotsalaisiin oli jopa 7-kertainen. Sosioekonomiset seikat ja syrjäytyminen eivät selitä rikoksia, selviää Lundin yliopiston tekemästä tutkimuksesta. Syyt on etsittävä muualta.
Iranin islamistinen hallinto pidätti yliopisto-opiskelijan – nuori nainen vastusti siveyspoliisin voimakeinoja riisuutumalla
Viikonloppuna viestipalvelu X:ssä levisi kuvia ja video nuoresta naisesta, joka kulkee alusvaatteet yllään rakennuksen pihalla. Hänen kerrotaan riisuutuneen protestiksi, koska siveyspoliisi oli käyttänyt häneen voimakeinoja väärin puetun hijabin vuoksi. Hänen vaatteitaan oli esimerkiksi revennyt siveyspoliisin kiinniotossa.
Hamasin aseellisten raiskausten symboliksi nousseen Naama Levyn kaapannut Hamasin terroristi Muhammed Abu Aseed eliminoitu
Pahasti vammautunut nuori nainen kävelee videolla paljain jaloin yllään harmaat verestä tahriintuneet verkkarit, kädet selän taakse sidottuina ja naama mustelmilla ja verisenä. Hamasin terroristi retuuttaa 19-vuotiasta Naama Levyä hiuksista Jeepin takakontista ja vie hänet toiseen ajoneuvoon. Videolla kuullaan sivullisten ylistystä Allahille.
YK:ta ja sen jäsenvaltioita vaaditaan puuttumaan pakolaisjärjestö UNRWA:n toimintaan – opettajien Telegram-ryhmässä vaadittu panttivankien teloituksia
Hamasin panttivankeja pidettiin gazalaisissa lapsiperheissä – vangitsemiseen osallistunut myös UNHCR:n opettaja sekä lastenlääkäri
Miksi UN Womenilla kesti kaksi kuukautta reagoida Hamasin terrori-iskuun ja aseellisiin raiskauksiin?
Irakilainen ihmisoikeustaistelija Nadia Murad Münchenin turvallisuuskonferensissa: “Enemmän on suojeltu Isisiin osallistuneiden oikeuksia”
Junnila: Suomettumisesta siirrytty mamutukseen – ”Yhteiskunta sulkee silmänsä ja antaa kansalaisten kohdata pahoinpitelyt, ryöstöt ja raiskaukset”
Mäenpää vaatii järkeä rangaistuksiin: “Rikoksiahan suorastaan kannattaa tehtailla kerralla enemmän”
Pääministeri puhuu rangaistusasteikkojen kiristämisestä festareilla – eduskunnassa asia ei demareita kiinnosta
Hallitus ei halunnut koventaa raiskausten rangaistuksia eikä puuttua eläinten seksuaaliseen hyväksikäyttöön – Leena Meri: “En voi käsittää”
Kaksi tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta – Turvallinen Oulu -hanke ei näytä auttaneen
Ukrainalaispakolainen raiskattiin vastaanottokeskuksessa Saksassa
Seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen eduskuntakäsittely alkamassa – Leena Meri: “Tämä on tärkeä uudistus”
Tanskalainen kansanedustaja Mette Thiesen: ”Pakolaiset palautettava takaisin turvalliseen kotimaahansa auttamaan jälleenrakennuksessa”
Immonen: Maahanmuuton ongelmat kärjistyneet myös Norjassa
Presidentti Biden: Kiinan toimissa uiguureja kohtaan on kyse “erilaisista kulttuurillisista normeista”
Antikainen: Automaattinen karkotus pelotteeksi ulkomaalaisten tekemiin raiskauksiin
Turvallinen Oulu -tanssi pääsi maailmankartalle, huonolla tavalla – veteraaninäyttelijä James Woods luonnehtii videota “demokraatti-imbesillien” touhuksi
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää