Puolustusvaliokunta
Mäenpään aloite GPS-häirintälaitteiden hallussapidon kieltämiseksi etenemässä: Radiohäirintään tarkoitettujen laitteiden hallussapito halutaan kieltää yksityishenkilöiltä
Radiohäirintään tarkoitettujen laitteiden hallussapito halutaan kieltää yksityishenkilöiltä. Kyseisillä laitteilla voidaan häiritä radiotaajuuksilla käytävää viestintää, kuten satelliittipaikannusjärjestelmiä. Ministeri Lulu Ranteen johtama liikenne- ja viestintäministeriö aloitti lakihankkeen kiellon edistämiseksi tällä viikolla. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kertoo olevansa tyytyväinen päätökseen, sillä hän teki asiasta toimenpidealoitteen viime vuonna.
Tomi Immonen Venäjän vaikutuksesta Suomen turvallisuuteen: “Venäjä ei ole koskaan niin heikko tai niin voimakas kuin se antaa ymmärtää”
Ensimmäisen kauden kansanedustaja Tomi Immonen kiersi kuluneena lauantaina pohjoista Keski-Suomea yhdessä Perussuomalaisten Keski-Suomen piirijärjestön kanssa. Immonen kävi kiertueen aikana keskusteluja keskisuomalaisten kanssa muun muassa Suomen turvallisuustilanteesta.
Perussuomalaiset: Natoa kuunneltava – energiariippuvuudesta päästävä eroon
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kertoi Naton viestineen puolustusvaliokunnalle energiansaannin varmistamisen tärkeydestä sodanuhkaan varauduttaessa. Eduskunta keskusteli keskiviikkona Naton rauhanajan puolustuksen tehtävistä. Mäenpää piti perussuomalaisten ryhmäpuheen asiasta.
Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset: ”Vetoamme kaikkiin eduskunnassa, että rajaturvallisuutta vahvistava lainsäädäntö saatetaan nopeasti voimaan”
Mäenpää esitti huolensa lyijyasetuksesta europarlamentaarikkojen kuulemisessa: Romuttaa suomalaista reserviläistoimintaa
Veronmaksaja voi nukkua yönsä levollisesti – “Suomi-laiva on vastuunsa tuntevan miehistön käsissä”
Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset: Haluaako vasemmistoliitto vaarantaa Suomen ilmapuolustuksen?
Ronkainen jyrähtää kokoomuksen ja keskustan miinoja koskevasta päätöksestä: ”Esittävät turvallisuus- ja puolustusmyönteisiä puolueita”
Mäenpää: Kriisinhallintaoperaatioon osallistuminen Irakissa on järkevää – toisin kuin maahan kipattava kehitysapu
Mäenpää: Ruotsin kansa on herännyt horroksesta – toivottavasti sama tapahtuu Suomessa
Puolustusvaliokunnalta tukea vapaaehtoiselle maanpuolustukselle – ”Koulutus turvattava kaikissa olosuhteissa”
Mäenpää vaatii EU:n toisen lyijyasetuksen hylkäämistä – vaarantaisi ampumaharrastuksen ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintaedellytykset
Mäenpää arvosteli ankarasti hallituksen velanottoa: “Hallituksen rahankäyttö on holtitonta ja järkyttävää”
Huolehtiiko hallitus siitä, että EU:n lyijyasetus ei tule koskemaan reserviläisjärjestöjä?
Mäenpää: Puolustusvälineteollisuuden vientimahdollisuudet turvattava
Perussuomalaiset: Puolustusvoimien kiinteistöhallinnon vastattava paremmin maanpuolustuksen tarpeita
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Facebook sulki perussuomalaisten Keski-Suomen piirin kotisivut
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää