Propaganda
Tomi Immonen Nato-kokouksessa Moldovassa: Länsimaisen demokratian tukeminen on tärkeä keino vastustaa Venäjän vaikutusta
Perussuomalaisten kansanedustaja ja Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan (Nato PA) puheenjohtaja Tomi Immonen osallistui kuluneella viikolla Nato PA:n kokoukseen Moldovan pääkaupungissa Chișinăussa. Immonen näkee Moldovan yhtenä riskimaana Venäjän vaikutusyritysten piirissä.
PS esitti ryhmärahasta ja palkkioiden korotuksista luopumista Varsinais-Suomessa, oppositio pilkkasi – Tavio: Ilmeisesti oppositio pitää kansalaisia tyhminä
Perussuomalaiset esittivät Varsinais-Suomen aluevaltuustossa, että valtuutettujen palkkioita ei koroteta ja että puolueiden ryhmärahasta luovutaan. Esitystä vastustivat keskusta, SDP, vihreät ja kokoomus.
Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.
Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.
BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.
Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin
Kolmen israelilaisen panttivangin 470 päivää kestänyt helvetti päättyi mauttomalla tavalla terroristijärjestö Hamasin järjestämään viimeiseen nöyryytykseen. Helvetistä palanneet naiset saivat lähtiäislahjaksi terroristien valokuvia, Gazan kartan sekä karamelleja diplomin kera. Riippumattoman median on päästävä pikaisesti Gazan alueelle selvittämään, mikä on totuus propagandan takana.
Brittitutkimuslaitos kyseenalaistaa median levittämät Gazan tragedian uhriluvut
Sodan ensimmäinen uhri on totuus ja se näkyy myös Gazan taisteluissa. Siviilejä on kuollut ja kuolee, oli kyseessä sitten Israelin tekemä hirvittävä kansanmurha tai Hamasin noudattaman hirvittävän taistelutaktiikan seuraus. Brittiläinen ajatuspaja HJS yrittää jäljittää totuutta propagandan takana.
Ronkainen: Puolustuksesta ei voi tinkiä tai säästää – ”Suomen on varauduttava kaikkeen mahdolliseen laajalla arsenaalilla”
Puolustusministeri Antti Häkkänen esitteli torstaina Suomen uuden puolustusselonteon, joka ulottuu 2030-luvulle saakka. Selonteosta käy ilmi, että Venäjän hyökkäystä Suomeen ei enää pidetä mahdottomuutena, vaan se on yksi mahdollinen skenaario, jonka varalle Suomi nyt varautuu – osana Nato-liittokuntaa. - Tavallisen kansalaisen kannalta uusi tilanne ei edellytä erityistoimia, mutta kotivaran on aina syytä olla kunnossa, puolustusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Jari Ronkainen toteaa.
Etla lobbaa rajoittamattoman maahanmuuton puolesta – Suomen Perustan toiminnanjohtaja: Elinkeinoelämän lobbareiden propaganda avointen rajojen puolesta on täysin häpeämätöntä
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tämänpäiväisen ulostulon mukaan ”maahanmuuton vaikutus julkiselle sektorille on positiivinen – vaikutus talouskasvuun riippuu siitä, nostaako maahanmuutto Suomen osaamistasoa ja innovatiivisuutta”. Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos pitää tuoreessa Facebook-kirjoituksessaan elinkeinoelämän lobbarien propagandaa avointen rajojen puolesta täysin häpeämättömänä.
Saksassa pelätään islamistien iskuja joulumarkkinoille
Saksassa varoitetaan islamististen terrori-iskujen vaarasta joulutoreille. Hyvässä muistissa on kahdeksan vuoden takainen isku Berliinissä, jossa tunisialainen turvapaikanhakija ajoi varastamallaan rekalla joulutorille murskaten kymmeniä ihmisiä. Vapaalla jalalla on yli kaksisataa erittäin vaaralliseksi luokiteltua islamistia.
Teemu Keskisarjan ja Onni Rostilan kolumni: Huuhaa-kyselytutkimukset hakkaavat viattomia äijiä
Antikainen: Vasemmistoliitto jälleen terroristijärjestön puolella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan viimeaikaiset vasemmistoliiton kansanedustajien kommentit Israelin ja terroristijärjestö Hizbollahin välisestä tilanteesta ovat jälleen kerran osoittaneet puolueen taipumuksen levittää ääri-islamistisen terroristijärjestön tietoa. Tämä on vakavaa ja saattaa pahentaa antisemitistisiä asenteita ja edistää vaarallista propagandaa myös Euroopassa.
PS-Nuoriso kritisoi Ylen aietta aloittaa arabian- ja somalinkieliset uutiset: Vieraskielinen uutisointi vie pohjan kotoutumiselta
Yleisradio tiedotti hiljattain aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutiset perustellen päätöstään kotoutumisen ja suomalaisen yhteiskunnan ymmärtämisen edistämisellä. Lisäksi Yle alkaa tuottamaan vieraskielistä sisältöä sosiaalisessa mediassa. Perussuomalainen Nuoriso vetoaa päättäjiin lopettaakseen Ylen kokeilun, joka tosiasiassa estää maahanmuuttajien kotoutumisen Suomeen.
Onni Rostilan analyysi median valikoivasta värisokeudesta: Miksi George Floydista sai suuttua, mutta Englannin lapsipuukotuksesta ei?
Elokuu 2024 luetuin
Teemu Keskisarjan kolumni: Viidakkomehut ja verovarat virtaavat Yleisradiossa
Viikon 37/2023 luetuin
Saksan nykytila: Peppi Pitkätossu -kirjoihin sisältövaroitus
Tekoäly vie poliittisen korrektiuden uudelle tasolle – mieluummin ydinräjähdys kuin vihapuhe
Tavio: Yritys typistää sukupuolet ilmoitusasiaksi on askel kohti järjettömyyttä – “Tämä woketus ja sekoilu on mennyt liian pitkälle”
Kansalaiset väsyvät valheisiin Venäjällä: Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista – vain Putiniin voi luottaa
Musk julkaisi todisteet Twitterin puolueellisuudesta presidentinvaalien alla – lisäpaljastuksia tulossa
Donald Trump läksytti Saksaa energiariippuvuudesta Venäjään – Helsingin Sanomat väitti perään Trumpin olevan Euroopalle suurempi ongelma kuin Venäjä
Yle kokkasi kasaan sakeaa mielikuvapropagandaa: Yhdisti kuvamanipuloinnilla ja vihjailulla nuoren vaihto-opiskelijan ääriajatteluun
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää