pervoilu kouluissa
Aittakumpu: Eduskunnan tulee hylätä lakivaliokunnan mietintö eheytyshoitojen kieltämisestä
Perussuomalaisten kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Pekka Aittakumpu odottaa, että eduskunnan täysistunto hylkää lakivaliokunnan mietinnön, jonka mukaan eduskunnan tulisi hyväksyä kansalaisaloitteen ehdotus eheytyshoitojen kieltämisestä. Vain kolme perussuomalaisten edustajaa ja yksi keskustan edustaja jättivät vastalauseen valiokunnan mietintöön.
Ammattikoulussa Onlyfans-kuvauksia – Antikainen: Perussuomalaiset vaatii loppua pervoilulle oppilaitoksissa
Tänään on uutisoitu, että Keski-Uudenmaan koulutusyhtymä Keudan tiloissa on kuvattu aikuisviihdettä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että juuri tällaiseen kehitykseen puolue on pyrkinyt kiinnittämään huomiota ja vaatinut toimia sen kitkemiseksi.
Kansanedustaja Strandman palauttaisi tasoryhmät perusopetukseen – ”Inkluusiossa ei ole mitään järkeä”
Tulevien kuntavaalien yksi tärkeimpiä asioita on koulutus, eli miten kunta järjestää koulutuksen. Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelman uudessa jaksossa koulutusalan ammattilaiset, valtiotieteen lisensiaatti Mai Allo sekä kansanedustaja ja erityispedagogi Jaana Strandman, keskustelevat suomalaisen peruskoulun tilanteesta sekä siitä, miten perusopetuksen laatua voidaan parantaa.
Forssan seudun Perussuomalaiset Forssan Lehdessä: Mistä on kyse, kun on puhuttu pervoilusta kouluissa?
Forssan seudun Perussuomalaiset kertovat Forssan Lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan lukeneensa hieman kummastellen, kun Forssan Lehti käytti perussuomalaisista nimitystä trollitehdas (FL 8.2.). Pääkirjoitukset ovat nimettömiä ja edustavat aina joko toimituksen tai ainakin lehden virallista kantaa, joten on helppo päätellä tulevistakin pääkirjoituksista, millä asenteella lehti suhtautuu perussuomalaisiin. Koska Forssan Lehti ei ehtinyt tai halunnut tutustua perussuomalaisten vaaliohjelmiin tai Riikka Purran kommentteihin niistä, avaavat Forssan perussuomalaiset mielipidekirjoituksessaan sitä, mistä asioissa on kyse.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää