Päivi Räsänen
Israelissa vieraillut Junnila: UNRWA:n osuus toimitetusta ruoka-avusta on vain 13 prosenttia – humanitaarinen apu voi olla mahdollista toteuttaa muutakin kautta
Kahden rintaman sotaa käyvässä Israelissa ilmaiskut ja pommisuojaan juokseminen ovat arkipäivää. Kansanedustaja Vilhelm Junnilan mukaan tilanne on siviilien kannalta osin samankaltainen kuin Ukrainassa.
11.12.2024 |08:16
Garedewilta toimenpidealoite nuoren määritelmän kaventamiseksi nuorisolaissa: 10-vuotiaat ja 29-vuotiaat eivät kuulu samoihin nuorteniltoihin
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen nuorisolakiin kirjatun nuoren määritelmän muuttamisesta. Garedewin mielestä kymmenvuotiaiden lasten ja nuorten aikuisten kohtaamiset kuntien järjestämässä nuorisotyössä voivat vaarantaa nuorimpien lasten kehityksen ja pahimmillaan johtaa jopa lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
17.09.2024 |14:51
Helpottunut Päivi Räsänen: tuomio olisi avannut pään tuhansien julkaisujen kiellolle
14.11.2023 |10:32
Mitä ihmettä taas? HS-vaalikone pudotti kärkijoukosta, jos eduskuntaan pyrkivä ehdokas ei kannattanut sukupuolten moninaisuutta – mistä oikein on kyse?
20.02.2023 |17:40
Päivi Räsäsen hovioikeuden käsittely venyy vuodella – kohtuuttoman pitkät oikeusprosessit ongelmana Suomessa
23.08.2022 |17:35
Hakkarainen pohtii sananvapautta ja Päivä Räsäsen tapausta: Voiko EU-komissio estää tietynlaiset ilmaisut?
05.04.2022 |18:39
Päivi Räsäsen mukaan valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen ajama syyte sisältää perättömiä lausumia hänen näkemyksistään – “vaivannut todella paljon”
30.03.2022 |15:12
Räsäsen oikeudenkäynti haastaa sananvapautta – ”Tuomiolla voisi olla ikäviä vaikutuksia”
25.01.2022 |17:39
Unkari saanee ensimmäisen naispresidenttinsä keväällä – Orbanin puolueen perheministeri presidenttiehdokkaaksi
22.12.2021 |16:59
Yle kutsui studioon Sanna Marinin puoluetoverin selittelemään parhain päin pääministerin bilekohua – “Ylessä on turha itkeä, että luottamus rapautuu”
07.12.2021 |18:53
“Hyvät sananvapauden ystävät” – Tynkkynen, Puopolo, Asunta, Jokisipilä, Räsänen Sananvapausseminaarissa (video)
06.11.2021 |19:47
Kansanedustaja Olli Immonen videohaastattelussa: ”Eliitti sensuroi sinua, sananvapaus on uhattuna”
12.06.2021 |17:23
Epämääräiset vihapuhelait murentavat sananvapautta – brittilehti käyttää Päivi Räsäsen tapausta varoittavana ääriesimerkkinä
02.06.2021 |15:12
Yhdysvaltalaiset professorit esittävät pakoitteita Raija Toiviaista vastaan: “Suomen syyttäjälaitos pakottaa kansalaiset valitsemaan uskonnollisen vakaumuksen ja vankeustuomion välillä”
31.05.2021 |17:04
Viikon 23/2021 luetuin
Komissio vaatii: Suomelle uudet vihapuhelait, luotettavat kansalaisjärjestöt toteuttamaan ennakkosensuuria
26.02.2021 |08:32
Mari Rantanen teki valtakunnansyyttäjän toiminnasta kantelun oikeuskanslerille – ”Suomesta ei saa tulla terroristien turvasatamaa”
19.01.2021 |14:28
Purra: Rikoslain kiihotuspykälällä kavennetaan sananvapautta – vihapuhepolitiikan juuret ovat Neuvostoliitossa
29.11.2020 |20:08
Halla-aho Helsingin katuväkivallasta: Tilanteen paheneminen lopetettava heti – ”Voidaan vaikuttaa maahanmuuttopolitiikan keinoilla”
17.11.2020 |11:15
Uusimmat
Viikon suosituimmat
1.
2.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
16.12.2024 |07:00
3.
4.
5.
6.
7.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
13.12.2024 |20:42
8.
9.
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää