oppositio
Junnila: Oppositio on vaalien vuoksi haluton tunnustamaan tekemänsä sote-uudistuksen virheet
Perussuomalaiset peräänkuuluttaa oppositiopuolueita kantamaan vastuunsa sote-uudistuksen virheistä, joita kyseiset puolueet ovat viime hallituskaudella tehneet. Vastuunkannon sijaan oppositio on ottanut nykyhallituksen tekemät sote-sektorin sopeutukset vaalikampanjointinsa välineeksi.
Junnila opposition sote-välikysymyksestä: ”KOM-teatterin kevätnäytös”
Hallitus sai tänään eduskunnan luottamuksen äänin 92-76 välikysymysäänestyksessä. Välikysymyksen aiheena oli sotepalveluiden ja koulutuksen leikkaukset. Oppositiosta esitettiin välikysymyskeskustelun aikana hallitukselle epäluottamusta, josta tänään äänestettiin.
Riikka Purra oikoo uutisointia terveyskeskusmaksujen poistamisesta: Oppositio voisi halutessaan poistaa terveyskeskusmaksut vaikka kaikilta
Ilta-Sanomissa, MTV Uutisissa ja Helsingin Sanomissa on tänään innolla uutisoitu, että puolueista vain perussuomalaiset vastustaa terveyskeskusmaksujen poistamista heikoimmin toimeentulevilta. Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra huomauttaa viestipalvelu X:ssä, että hyvinvointialueilla on tälläkin siunatulla hetkellä kaikki mahdollisuudet poistaa terveydenhuollon asiakasmaksut eläkeläisiltä, pienituloisilta ja työttömiltä, mutta ne eivät juuri tee sitä - ja oppositiolla on enemmistöasema useimmilla hyvinvointialueilla.
Purra tylytti oppositiota: Te pelottelette ja huijaatte kansalaisia
Eduskunnassa käytiin keskiviikkona keskustelu välikysymyksestä hallituksen lisäleikkauksista soteen ja koulutukseen liittyen. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ihmetteli opposition vaalien alla kiihtyvää kurjuuden julistusta.
Perussuomalaiset: Sote-toimia kohdistetaan sinne, missä tarve on suurin – ”Seisomme suomalaisten arjen puolella”
Perussuomalaiset on vuosia varoitellut holtittomasta rahojen tuhlaamisesta toissijaisiin menoihin, kuten hallitsemattomaan maahanmuuttoon, kehitysapuun ja ilmastoposeeraukseen. Edellisten hallitusten vastuuttomat päätökset ovat johtaneet valtion taloustilanteen heikkenemiseen ja velkaantumiseen. Näitä virheitä perussuomalaiset on hallituksessa pyrkinyt määrätietoisesti korjaamaan.
SU vaaliteltoilla Jyväskylässä: Peruskansa ymmärtää pakolliset säästöt – ”Minulle perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto”
Kansalaisten keskuudessa perussuomalaisilla on vankka kannatus. Tämä nähtiin jälleen kerran Keski-Suomessa viikonloppuna.
Purra kyselytunnilla: Yritysten tilauskirjat ovat täyttymässä, palkansaajan ostovoima paranee, inflaatio on heikkoa, korot laskussa – ”Meillä on erittäin hyviä näkymiä eteenpäin”
Perusuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra purki tuntojaan torstain kyselytunnin jälkeen viestipalvelu X:ssä. Hallitushan kertoi juuri ennen kyselytuntia, miten se on päättänyt täsmentää ja kohdentaa uudelleen osaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon aiemmin kohdennetuista säästöistä.
Purra kyselytunnilla: Oppositio löytää kurjuutta ja ikävyyttä kaikkialta mutta ei tarjoa vaihtoehtoja
Suomi on kahdeksatta kertaa peräkkäin maailman onnellisin maa, mitä voi olla vaikea täällä kyselytunnilla uskoa, kommentoi opposition puheita valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra torstaina eduskunnassa.
Purra: Mistä SDP ja kepu kaivavat rahat soteen ja puolustuksen valtavasti kasvaviin menoihin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ihmettelee opposition sote-kantoja viestipalvelu X:ssä.
Valtiovarainministeri Riikka Purra sotesta: Oppositiolla on koko ajan päätösvalta alueilla
Oppositiopuolueilla on tälläkin hetkellä 18 aluevaltuustossa yksinkertainen enemmistö, kertoo perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra viestipalvelu X:ssä.
PS esitti ryhmärahasta ja palkkioiden korotuksista luopumista Varsinais-Suomessa, oppositio pilkkasi – Tavio: Ilmeisesti oppositio pitää kansalaisia tyhminä
Perussuomalaiset esittivät Varsinais-Suomen aluevaltuustossa, että valtuutettujen palkkioita ei koroteta ja että puolueiden ryhmärahasta luovutaan. Esitystä vastustivat keskusta, SDP, vihreät ja kokoomus.
Oppositiopuolueet SDP, keskusta, Liike Nyt, vihreät ja vasemmistoliitto käyttävät enemmistövaltaa Keski-Uudenmaan sotealueella – omaishoitajilta leikattiin juuri 400 000 euroa
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue Keusote alentaa omaishoidon palkkioita tänä vuonna. Aluehallitus päätti leikkauksista tammikuun lopussa. Leikkauksilla tavoitellaan 400 000 euron säästöjä. Omaishoitajilta leikkaaminen on kuitenkin poliittinen päätös, sillä vaihtoehtoisesti Keusote olisi voinut luopua ryhmärahoista ja puolittaa kokouspalkkiot, jolloin omaishoitajien palkkioita ei olisi tarvinnut leikata vaan niitä olisi voitu jopa korottaa.
Toimitus suosittelee
Miko Bergbom: Palkansaajien ostovoima vahvistunut tällä hallituskaudella – ”Oppositio tarjoilee vain veronkorotuksia”
Kansanedustaja Miko Bergbom kehotti eduskunnan valtiopäivien avauskeskustelussa keskiviikkona oppositiopuolueita tutustumaan omiin ohjelmiinsa ennen kuin lähtevät arvostelemaan hallituksen päätöksiä talouspolitiikan saralla. Perussuomalaisten hallituskaudella palkansaajien ostovoima on nimittäin vahvistunut, kun taas edellisen vasemmistohallituksen aikana se heikkeni.
Purra: Kokonaisveroaste on laskemassa – ja olemme vasta hallituskauden puolivälissä
Valtiopäivien avauskeskusteluna keskiviikkona oli pääministerin ilmoitus hallituksen politiikasta vuonna 2025. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra puolusti hallituksen politiikkaa, erityisesti sen verolinjaa.
Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa
Entinen puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt tiedotusvälineissä nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) puolueellisuudesta puheenvuorojen jakamisessa eduskunnan kyselytunneilla. Väitteet ovat saaneet laajaa huomiota mediassa, joka on kritiikittömästi toistanut niitä ilman faktapohjaista tarkastelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen omien tutkimusten perusteella väitteet eivät pidä ollenkaan paikkaansa.
Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.
SDP narisee Halla-aholle puheenvuorojen jakamisesta salissa ja someviestinnästä, eduskunnasta jo vetäytynyt ex-puhemies Matti Vanhanenkin hämmentää soppaa – Mäkelältä kuitti: ”Muunneltua totuutta”
Puhemiehen vaalissa tänään eduskunnassa perussuomalaisten Jussi Halla-aho sai äänestyksessä 105 ääntä ja puhemiehen tehtävä jatkuu. Äänimäärä kasvoi viime vuodesta, mutta osa oppositiosta jatkaa protestointia. Halla-aho itse huomauttaa jakaneensa puheenvuoroja hallitus- ja oppositioryhmien välillä kyselytunneilla täysin samoilla periaatteilla kuin hänen edeltäjänsäkin.
Riikka Purra IS:n tentissä: Oppositio vastustaa kaikkia hallituksen sotetoimia, mutta sillä ei ole antaa vaihtoehtoja
Ilta-Sanomat järjesti Vaalivuoden lähtölaukaus -tentin Sanomatalossa tiistaina alkuillasta. Vastaamassa kunta- ja aluevaalien teemoihin olivat neljän suurimman puolueen puheenjohtajat pääministeri Petteri Orpo, valtiovarainministeri Riikka Purra,SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Jussi Halla-aho valittiin eduskunnan puhemieheksi
Eduskunta valitsi Jussi Halla-ahon puhemieheksi äänin 105.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Opposition satojen miljoonien vaatimukset kehitysyhteistyöhön järkyttävät – Bergbom: ”Kehtaavat vaatia lisää säästöjen keskellä”
Vihervasemmistolla näyttää olevan entistä kovempi hinku jakaa suomalaisten veronmaksajien rahoja kehitysapuna maailmalle.
Vigelius tyrmää opposition esitykset kehitysavusta: ’’Haukkuvat kotimaan joululahjarahat, mutta itse lähettäisivät rahat kehitysmaihin’’
Eduskunta äänesti keskiviikkona vuoden 2025 talousarviosta. Oppositiopuolueet SDP, vihreät ja vasemmistoliitto esittivät runsaita lisäyksiä kehitysyhteistyön rahoitukseen, jota hallitus on leikannut. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kutsuu opposition esityksiä ’’vastuuttomaksi rahanjakopolitiikaksi’’.
Päivän pointti: Yhtäkään sairaalaa ei suljettu
Oppositio väitti eiliseen saakka, että hallitus on lakkauttamassa sairaaloita - mutta oppositio tekee maakunnassa yhtä ja eduskunnassa toista.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso oikoo taas opposition kauhukuvia: ”Yhtäkään leikkaussalia ei suljeta, eikä sairaalaverkkoa myöskään karsita”
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso käytti tänään eduskunnassa monta puheenvuoroa oikoakseen opposition kauhukuvia ja katastrofeja maalailevia puheenvuoroja hallituksen esityksestä sairaalaverkon uudistamisesta. Opposition kritiikki on tällä viikolla ollut sangen lennokasta ja monelta osin vailla totuudellista pohjaa.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolta tyrmäys opposition katastrofipuheille: Yhtään sairaalaa ei olla lakkauttamassa
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai maanantaina 9. joulukuuta valmiiksi mietintönsä hallituksen sairaalaverkkoa koskevasta esityksestä. Valiokunta kannattaa esitystä, mutta oppositiopuolueiden kritiikki on tällä viikolla ollut sangen lennokasta ja monelta osin vailla totuudellista pohjaa. Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertookin nyt lisää hallituksen esityksestä Suomen Uutisille.
Purra: Sosiaalivaltiomme on ylipaisunut – ja se on heikkojen poliitikkojen syy
Valtiovarainministerinä puheenjohtaja Riikka Purra nosti puoluevaltuustopuheessaan totta kai esille valtiontalouden, mahdollisen talouskasvun ja hyvinvointivaltion tulevaisuuden.
Opposition kasvukysymykset kumisivat tyhjyyttään – Purra: Säästötoimien peruuttaminen ei ole kasvutoimi
Eduskunnan suullinen kyselytunti meni melko pitkälle siten, että oppositio - joka itse ei ole saanut aikaiseksi yhtäkään talous- tai työllisyysarvioitua kasvuesitystä - yritti grillata hallitusta kasvutoimien puutteesta.
Purra alv-keskustelusta: Opposition vaihtoehdot perustuvat enemmän veronkorotuksille kuin hallituksen linja
Eduskunnassa käytiin tänään keskustelua arvonlisäveron korottamisesta, koska käsittelyssä oli hallituksen esitys, jossa alennetussa 10 prosentin arvonlisäverokannassa olevat tuotteet siirrettäisiin 14 prosentin arvonlisäverokantaan - lukuun ottamatta sanoma- ja aikakauslehtiä.
Valtiovarainministeri Purra kyselytunnilla: Keskustan kannattaa tarkistaa verolinjaansa eikä ehdottaa enemmän veroja
Keskusta arvosteli hallitusta arvonlisäveron korottamisesta, vaikka sama sopeutuskeino löytyy puolueen omasta työkalupakista - muiden veronkorotushaaveiden lisäksi.
Jenna Simula tylytti opposition talousnäkemyksiä: Rahojen pumppaamista vasemmistokavereiden taidetoimintaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula teki eilisiltaisessa budjettikeskustelussa eduskunnassa muutakin kuin välihuutoja. Simula laittoi opposition ja sen arvot paikalleen muutamalla terävällä vedolla.
Uusimmat

Toimi Kankaanniemi: Vastuunkanto Suomesta leikkasi kannatusta

Tynkkynen: Takkiin tuli nyt, mutta lopussa kiitos seisoo

Purra kannusti kiitospuheessaan kenttäväkeä ja valoi uskoa tulevaan

Puoluesihteeri Vuorenpää vaalituloksesta: Tämä on opetus
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää