Opettajat

Hämeenlinna ei maksakaan 1 500 euron hyvitystä hengellistä musiikkia kuulleelle oppilaalle – ”Menee hyvin vaikeaksi, jos jatkossa joudutaan maksamaan korvauksia tällaisista asioista”

Hämeenlinna ei maksakaan 1 500 euron hyvitystä alakoululaiselle, jonka yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi joutuneen syrjityksi uskonnon tai vakaumuksen perusteella tämän kuultua hengellistä musiikkia koulussa lokakuussa järjestetyssä uskonnollisessa konsertissa.

20.11.2024 |16:48

Vanhemmuus on katoamassa – Nieminen: Lapsi kaipaa rajoja, rakkautta ja johdonmukaisuutta

Vanhemmuus on muuttunut merkittävästi. Aikaisemmin perheet toimivat vahvojen perinteiden, vastuun ja yhteisöllisyyden kautta, joihin ovat liittyneet käytöstavat, kunnioitus sekä rajat. Nykyisin monet vanhemmat tuntuvat luovuttavan kasvatustehtävän yhteiskunnalle, kouluille tai teknologiavälineille, koska ei uskalleta, osata tai haluta olla rajoittavia kasvattajia.

10.09.2024 |10:56

Ammatilliset opettajat: Käden taitoja on vaikea oppia, jos perusmotoriikka on hukassa

- Saataisiinko kaunokirjoitus peruskouluihin takaisin?

30.08.2024 |11:44

Ruotsin yläkoulun oppilaat eivät enää kykene kirjoittamaan kuulemaansa sanaa tai lausetta – vanhat keinot takaisin käyttöön äidinkielen opetuksessa

Ruotsissa osa äidinkielen opettajista on päättänyt ottaa uudelleen käyttöön vanhat opetusmenetelmät. Se tarkoittaa, että jotkut ruotsalaiset seitsemäsluokkalaiset kirjoittavat sanelusta ja opettelevat samalla uudelleen tavaamaan.

17.08.2024 |14:30

Uusimmat

Viikon suosituimmat










PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää