oikeusturva
Rikollisjärjestöt rekrytoivat nyt poliiseja Ruotsissa – vuodetut tiedot voivat olla hengenvaarallisia
Järjestäytynyt rikollisuus ui yhteiskunnan liiveihin ja pian meno on kuin mafiavaltioissa. Hyvinvointiyhteiskunta horjuu, kun luottamukselliset tiedot vuodatetaan väärille tahoille. Erityisen alttiita kiristykselle ja painostukselle ovat rikollisten kanssa intiimiin suhteeseen ajautuneet viranomaiset sekä tiiviiden sukuverkostojen poliisijäsenet.
Antikainen: Suomalaisilla savolais- ja karjalaismummoista lähtien on oikeus potilasturvallisuuteen – ulkomailta rekrytointi ei ratkaise hoitajapulaa
Työministeri Arto Satonen (kok.) matkusti Vietnamiin ja Filippiineille edistääkseen työntekijöiden rekrytointia Suomeen. Filippiiniläisiä työntekijöitä on tähän mennessä tullut erityisesti sote-, ravintola-, palvelu- ja teollisuusaloille. Perussuomalaisten kansanedustaja ja sairaanhoitaja Sanna Antikainen kritisoi ministerin toimintaa tilanteessa, jossa Suomen hoitoalan ongelmat ovat yhä ratkaisematta.
Lakivaliokunta tukee hallituksen esitystä, jonka mukaan pakkoavioliittoon saattaminen olisi ihmiskauppana rangaistava teko
Lakivaliokunnan puheenjohtaja Juho Eerola esitteli hallituksen esityksen, joka tähtää rikoslain ihmiskauppaa koskevien säädösten selkeyttämiseen avioliittoon pakottamisen osalta.
Garedew vaatii jämäkkää puuttumista koulukiusaamiseen ja -väkivaltaan: “Hyssyttelyn aika on ohi”
Nyt puututaan koulukiusaamiseen ja parannetaan koulujen oppimisrauhaa – Koponen: Kiusaamisen vastainen työ yhdistää kansanedustajia
Leena Meri oikeudenhoidon määrärahoista vuonna 2023: Hallituksen arvovalinnat näkyvät – ”Olen todella pettynyt”
Antikainen: Vihapuhetta on aikaa tutkia – muuten pitkittyvät esitutkinnat vaarantavat kansalaisten oikeusturvan
Immonen: Maahanmuutto kuormittaa oikeusjärjestelmää – ”Maahanmuutto kuriin ja oikeuslaitoksen rahoitus kuntoon”
Leena Meri vaatii lisää rahaa oikeudenhoitoon – ”Hallitus siirtää ongelmat seuraavalle hallitukselle”
Ministeri Ohisalo sulkee silmänsä tuulivoimaloiden haitoilta – Kaisa Juuso peräänkuuluttaa ministeriltä vastuunkantoa tuulivoimarakentamisen seurauksista
Seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen eduskuntakäsittely alkamassa – Leena Meri: “Tämä on tärkeä uudistus”
Perussuomalaiset: Hallituksen ihmisoikeuspoliittinen selonteko sivuuttaa suomalaisten vaikeudet ja oikeudet
Lakivaliokunnan perussuomalaiset kantelivat oikeusasiamiehelle: ”Oikeusturva uhattuna edunvalvojan määräämisissä”
Antikainen: Missä on koronan sairastaneiden oikeusturva, jos tehosterokotetta ei saa?
Leena Meri: Kehitysapuun kyllä riittää rahaa, mutta ei suomalaiselle oikeusjärjestelmälle
Leena Meri: Oikeusvaltio natisee Suomessa liitoksissaan – nykytilanne uhkaa jo oikeusturvan toteutumista
Viikon 37/2021 luetuin
Suomen etuvartiolla vilkasta: Ruotsi käännyttää 1 000 ihmistä viikossa Tanskan vastaiselta rajalta
Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmän muutoksesta: “Tulokset jäävät jälleen kosmeettisiksi”
Lehto: Sisäilmaongelmista kärsiviä autettava nopeammin – ”Homeloukussa olevat ylivelkaantuvat helposti”
Työterveyslääkäri: Viranomaiset tulisi velvoittaa tilastoimaan sairastumiset ja oireet jotka ovat tapahtuneet kosteusvaurioituneissa rakennuksissa
Uusimmat

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain

Antikainen: Elokapina tulee lakkauttaa
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää