nato
Ruotsi varustautuu ennennäkemättömällä tavalla – uskottava maanpuolustus rakennettava vihervasemmiston hyväuskoisuuden raunioille
Ruotsi ajoi vuosituhannen vaihteen rauhanhuumassa armeijansa alas ja nyt on maksun aika. Varustautumiseen satsataan tulevaisuudessa satoja miljardeja lisää. Vahvan puolustuksen rakentamien on kuitenkin vaikeaa, kun armeijan perusta reserveineen on torso. Vastuun kantajista ei ole ruuhkaa, mutta päätösten takana olivat yksiselitteisesti vihervasemmisto ja erityisesti sosialidemokraatit.
Tomi Immonen Nato-kokouksessa Pohjois-Makedoniassa: Venäjä edelleen suurin uhka Natolle
Perussuomalaisten kansanedustaja ja Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan (Nato PA) puheenjohtaja Tomi Immonen ja valtuuskunnan jäsen Mikko Savola (kesk.) osallistuivat Naton parlamentaariseen kokoukseen Pohjois-Makedonian pääkaupungissa Skopjessa. Immonen kertoo Naton edelleen pitävän Venäjää suurimpana uhkana itselleen.
Jimmie Åkesson ei sulje pois Ruotsin omaa ydinasetta – kauhun tasapaino välttämätön Venäjän uhkaa vastaan
Yhdysvaltain ydinsateenvarjo toimii uskottavana pelotteena ja estää Venäjää hyökkäämästä syvemmälle Eurooppaan. Näin on uskottu. Jos amerikkalaista ydinsateenvarjoa ei enää olisi, niin miten toimia. Akuutti kysymys on saanut ruotsidemokraattien johtajan pohtimaan oman ruotsalaisen ydinaseen valmistamista.
Turkin levottomuudet huolestuttavat jo amerikkalaisiakin – Erdoǧanin yksinvaltaa vastusti viikonloppuna yli 2 miljoonaa mielenosoittajaa
Protestit presidentti Recep Tayyip Erdoǧanin hallintoa vastaan jatkuivat Turkissa taas viikonloppuna. Istanbullin erotettua pormestaria ja Erdoganin keskeisintä poliittista haastajaa kannattavia mielenosoittajia oli liikkeellä jopa miljoonamäärin. Nato-kumppanin sisäinen tilanne ja alueen vakaus huolettavat nyt jo Yhdysvaltojakin.
Saksan armeijaa halutaan varustaa sodan varalta – 1 000 miljardilla saa aseita ja ammuksia, mutta mistä sotilaita?
Saksan armeijan komentajan mukaan Saksaan ja Eurooppaan kohdistuu todellinen sotilaallinen uhka. Venäjä olisi hyökkäyskykyinen saksalaisarvioiden mukaan vuonna 2029. Saksa aikoo panostaa puolustukseensa jopa yli 1 000 miljardia euroa ja laskee kuluja myös siltä varalta, jos USA jättää puolustusliiton.
Tomi Immonen Nato-kokouksessa Moldovassa: Länsimaisen demokratian tukeminen on tärkeä keino vastustaa Venäjän vaikutusta
Perussuomalaisten kansanedustaja ja Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan (Nato PA) puheenjohtaja Tomi Immonen osallistui kuluneella viikolla Nato PA:n kokoukseen Moldovan pääkaupungissa Chișinăussa. Immonen näkee Moldovan yhtenä riskimaana Venäjän vaikutusyritysten piirissä.
Riikka Purra Uutissuomalaiselle: Seuraava hallitus joutuu sopeuttamaan julkista taloutta jopa 10 miljardilla eurolla
Perussuomalaisen valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan seuraava hallitus joutuu sopeuttamaan julkista taloutta jopa 10 miljardilla eurolla.
Jimmie Åkesson haluaa leikata EU:n ilmastotavoitteita: ”Itseruoskinnan on loputtava ja ideologinen leikkimökki pistettävä päreiksi”
Ruotsin on vahvistettava puolustustaan ja tehtävä se mieluiten omalla rahalla. Tähän päästään, jos yhteisten ponnistelujen myötä kansantalous saa kasvaa vapaasti, vailla EU:n byrokratiaa ja ilmastopolitiikan pilvilinnoja. Ruotsista on tehtävä taas vahva ja turvallisuus on nyt tärkeintä, sanoo ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson.
Purra Suomen Uutisten Perusasiaa-videolla: Julkisesta taloudesta huolehtiminen on oleellinen osa kokonaisturvallisuutta
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ottaa tuoreella Suomen Uutisten Perusasiaa-videolla esille maanpuolustusasiat. Purra ei muista, että vaaliteltoilla olisi koskaan puhuttu näin paljon puolustuspolitiikkaa.
Rajaturvallisuuslaki saamassa jatkoa – sisäministeri Rantanen: ”Laki on toiminut juuri kuten toivoimmekin eli ennalta ehkäisevästi”
Sisäministeriö lähetti jo helmikuussa lausunnoille hallituksen esityksen rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkamisesta vuoden 2026 loppuun saakka. Tällä hetkellä laki on voimassa tämän vuoden heinäkuuhun saakka. MTV:n uutisextrassa vieraillut sisäministeri Mari Rantanen toteaa, etteivät Venäjän uhka ja Suomen pitkäaikainen turvallisuusympäristön muutos ole toistaiseksi väistymässä.
Puola haluaa pois miinakieltosopimuksesta – myös Suomi haluaa jalkaväkimiinat takaisin
Puola laajentaa miesten sotilaskoulutusta ja pohtii jopa oman ydinaseen hankkimista. Maa haluaa myös irti Ottawan miinakieltosopimuksesta. Myös Suomi tullee irtautumaan miinakieltosopimuksesta mahdollisesti jo juhannukseen mennessä.
Mäenpää peräänkuulutti eduskunnassa energiahuoltovarmuutta: “Mitä vähemmän olemme riippuvaisia ulkomaisesta energiasta, sitä parempi on kriisinkestävyytemme ja huoltovarmuutemme”
Torstaina 27.2.2025 eduskunnassa käytiin lähetekeskustelua valtioneuvoston uudesta puolustusselonteosta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää nosti puheenvuorossaan esiin huoltovarmuuden, energian ja turpeen merkityksen Suomen kriisinkestävyyden kannalta.
Riikka Purra uskoo: Saksan uusi johto vie asioita parempaan suuntaan
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi Saksan vaaleja myös viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan vaalitulos aloittaa viikon optimismilla.
Mäkelä: Euroopan palattava juurilleen puolustuspolitiikassa – EU-maiden on rakennettava ensin omaa puolustustaan, yhteinen turvallisuus tulee jo Natosta
Euroopassa keskustellaan nyt maanosan puolustuksen integroimisesta, ja siihen liittyen on spekuloitu yhteisestä puolustusrahastosta. Ylen aamussa tänään vieraillut perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä pitää spekulointia ennenaikaisena ja muistuttaa, että ensisijaisesti kunkin EU-maan tulee huolehtia omasta puolustuskyvystään, koska useimmat maat ovat jo Natossa.
Polvinen: Venäjän rajan vastaisille alueille tarvitaan vahvaa tukea – erillisrahoitusinstrumentti ratkaisevassa roolissa
Itämeren parlamentaarikkokonferenssin pysyvä komitea kokoontui pohtimaan ajankohtaisia ja tulevaisuuden haasteita yhdessä Baltian ja Pohjoismaiden europarlamentaarikkojen kanssa Brysselissä Belgiassa.
Riikka Purra suomalaisen Instan droonikaupoista: ”Meidän on pidettävä huoli siitä, että me olemme siellä missä suomalaista osaamista tarvitaan”
Suomalainen puolustusalan yritys Insta on kehittänyt yhdessä ukrainalaisen kumppanin kanssa tehokkaan droonin, jota kaupataan Ukrainalle. Viime perjantaina Installa vieraillut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoo, että nykyisessä epävarmassa maailmantilanteessa on tärkeää pitää huoli siitä, että Suomi on mukana siellä missä suomalaista osaamista tarvitaan.
Suomalaiset ja ukrainalaiset kehittivät yhdessä tehokkaan droonin – Ronkainen: Koko läntinen liittouma hyötyy Ukrainan kanssa tehdystä yhteistyöstä
Suomalainen puolustusalan yritys Insta on kehittänyt yhdessä ukrainalaisen kumppanin kanssa tehokkaan droonin, jota kaupataan Ukrainalle. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jari Ronkainen pitää itsestään selvänä, että tulevaisuuden sodissa droonien merkitys entisestään korostuu ja että Suomen pitää hakea Ukrainasta kaikki se tieto, mitä tulevaisuuden sodissa tarvitaan.
Bryssel ohitti Wienin Euroopan vakoilupääkaupunkina – Venäjä urkkii entistäkin aggressiivisemmin
Vakoilijat asettuvat sinne, missä ovat vallan kammarit. Siksi Wien menetti asemansa Euroopan urkintapääkaupunkina. Tilalle tuli Bryssel, jossa sijaitsevat EU:n tärkeimmät instituutiot sekä Naton päämaja. Keinot ovat nyt monet ja asialla myös kätyrit.
Antikainen: Suomalaisia viranomaisia kiitetään ulkomaita myöten – nöyristelyn ajat ovat todellakin takanapäin
Suomi sai joulun alla konkreettisen muistutuksen turvallisuushaasteistaan, kun Itämerellä havaittiin useiden tietoliikenne- ja sähkökaapeleiden vaurioita, mukaan lukien Suomen ja Viron välinen Estlink 2 -merikaapelin vaurio.
Ronkainen: Puolustuksesta ei voi tinkiä tai säästää – ”Suomen on varauduttava kaikkeen mahdolliseen laajalla arsenaalilla”
Puolustusministeri Antti Häkkänen esitteli torstaina Suomen uuden puolustusselonteon, joka ulottuu 2030-luvulle saakka. Selonteosta käy ilmi, että Venäjän hyökkäystä Suomeen ei enää pidetä mahdottomuutena, vaan se on yksi mahdollinen skenaario, jonka varalle Suomi nyt varautuu – osana Nato-liittokuntaa. - Tavallisen kansalaisen kannalta uusi tilanne ei edellytä erityistoimia, mutta kotivaran on aina syytä olla kunnossa, puolustusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Jari Ronkainen toteaa.
Ruotsidemokraateilla ja republikaaneilla paljon yhteistä – Jimmie Åkesson inspiroitui MAGA-liikkeen vaalimenestyksestä
USA:n republikaanit on maailman vaikutusvaltaisin puolue, koska presidenttiyden lisäksi puolueella on värisuora kongressissa. Oikean suunnan poliittiset liikkeet kautta maailman etsivät nyt eväitä Amerikasta. Ruotsidemokraatitkin ovat republikaanien kanssa vahvasti samalla kartalla mutta suhtautumisessa Ukrainaan sukset saattavat mennä ristiin.
SDP-kansanedustaja rehentelee poikkeuksellisella tavalla ulkopoliittisesta asemastaan ja urkintakyvyistään: “Minulla nimittäin on keinot..”
Sebastian Tynkkynen EU:ssa Suomen asialla: ”Rajalakimme on Europan tiukin ja toivon sen käyvän malliksi muillekin valtioille”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen avaa The European Conservative -julkaisussa perussuomalaisen politiikan linjauksia. Tynkkysen mukaan asenne maahanmuuttoon on muuttunut nopeasti ja nyt Suomessakin kysytään, millaista maahanmuuttoa maassa oikeasti tarvitaan. Donald Trump on pakottanut Euroopan katsomaan peiliin. Tästä eteenpäin Euroopan on opittava seisomaan omilla jaloillaan.
Purra painottaa Suomen etua Ruotuväki-lehden haastattelussa: “Etulinjan maana Suomen tulee olla selvä nettohyötyjä kaikissa mahdollisissa puolustukseen liittyvissä EU-tason ratkaisuissa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra pitää Ruotuväki-lehden haastattelussa eurooppalaisten puolustushankkeiden rahoittamista yhteisvelalla Suomelle vaikeana kysymyksenä julkisen talouden alijäämän vuoksi. Myös perinteisesti nihkeästi Naton kanssa päällekkäisiin puolustusratkaisuihin suhtautuneen Yhdysvaltain kanta asiaan tulisi selvittää ja ylipäätään pyrkiä luomaan ja ylläpitämään vahvoja kahdenvälisiä suhteita Yhdysvaltain kanssa.
Viron tuore pääministeri: “Donald Trump on hyväksi Euroopalle”
Viron heinäkuussa virkaansa astunut pääministeri Kristen Michal tunnetaan pragmaattisena poliitikkona. Keskeistä Virolle on turvallisuuspolitiikka ja puolustuskyky. Tätä opettaa Euroopalle myös Donald Trump.
Aikaa ei ole hukattavissa – Antikainen haluaa vauhtia Suomen irtautumiseen Ottawan sopimuksesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa hän ehdottaa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, jotka johtavat Suomen irtautumiseen Ottawan sopimuksesta, oman kansallisen miinantuotannon aloittamiseen ja sitä kautta Suomen puolustuksen vahvistumiseen.
Bergbom: Suomea pidetään turvallisena vuoden ympäri, silti oman arjen sujuvuudesta kannattaa huolehtia – ”Kotivaran on syytä olla kunnossa”
Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut yhä jännitteisempään suuntaan. Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan lisäksi huolta aiheuttavat tänä päivänä esimerkiksi tietoliikenneyhteyksien vauriot merialueilla. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kuitenkin muistuttaa, että viranomaiset huolehtivat Suomen turvallisuudesta 365 päivää vuodessa ja lisäksi kokonaisturvallisuutta vahvistavat Naton lisäksi monet ylikansalliset rakenteet.
Tomi Immonen Venäjän vaikutuksesta Suomen turvallisuuteen: “Venäjä ei ole koskaan niin heikko tai niin voimakas kuin se antaa ymmärtää”
Ensimmäisen kauden kansanedustaja Tomi Immonen kiersi kuluneena lauantaina pohjoista Keski-Suomea yhdessä Perussuomalaisten Keski-Suomen piirijärjestön kanssa. Immonen kävi kiertueen aikana keskusteluja keskisuomalaisten kanssa muun muassa Suomen turvallisuustilanteesta.
Trump teki harvinaisen comebackin, aivan kuten esikuvansa Richard Nixonkin
Marraskuun alun Yhdysvaltain presidentinvaalit muistuttivat asetelmaltaan vuoden 1968 vaaleja. Silloin Republikaanien Nixon voitti virassa olleen demokraattien varapresidentin Hubert Humpreyn. Donald Trump päihitti samoin varapresidentin asemassa kampanjoineen Kamala Harrisin. Comebackin tekeminen on Yhdysvaltain presidentille erittäin harvinainen tempaus. Yhdysvaltain ja Iso-Britannian poliittiseen historiaan erikoistunut vapaa artikkelitoimittaja Matti Hukari kirjoittaa.
Perussuomalaiset: Natoa kuunneltava – energiariippuvuudesta päästävä eroon
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kertoi Naton viestineen puolustusvaliokunnalle energiansaannin varmistamisen tärkeydestä sodanuhkaan varauduttaessa. Eduskunta keskusteli keskiviikkona Naton rauhanajan puolustuksen tehtävistä. Mäenpää piti perussuomalaisten ryhmäpuheen asiasta.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää