Nancy Faeser

Saksassa pelätään islamistien iskuja joulumarkkinoille

Saksassa varoitetaan islamististen terrori-iskujen vaarasta joulutoreille. Hyvässä muistissa on kahdeksan vuoden takainen isku Berliinissä, jossa tunisialainen turvapaikanhakija ajoi varastamallaan rekalla joulutorille murskaten kymmeniä ihmisiä. Vapaalla jalalla on yli kaksisataa erittäin vaaralliseksi luokiteltua islamistia.

29.11.2024 |17:55

Oman turvapaikkapolitiikkansa kaaokseen ajanut Saksa etsii ratkaisumalleja Hollannista ja Pohjoismaista

Saksassa vaaditaan muutosta yhteiskunnallisia jännitteitä synnyttävään hallitsemattomaan maahantuloon ja siirtolaispolitiikkaan. Mallia etsitään nyt myös Hollannista ja Pohjoismaista.

07.10.2024 |10:50

Juutalaisvastaisten iskulauseiden ilmaisu este kansalaisuuden saamiselle Saksassa – tiukennettu kansalaisuuslaki puuttuu erikseen sosiaalisen median julkaisuihin

Saksan sisäministeriö linjasi tällä viikolla, että uuden kansalaisuuslain nojalla henkilöiltä, jotka kirjoittavat sosiaalisessa mediassa “From the River to the Sea”, evätään Saksan kansalaisuus.

02.10.2024 |11:48

Saksan hallituspuolueet yrittävät torjua tulevan vaalitappion käynnistämällä rajavalvonnan kaikilla maarajoilla – oppositio syyttää vaalitempusta, koska turvapaikanhakijoilla on yhä vapaa pääsy maahan

Islamistien veitsi-iskuista tarpeekseen saaneiden oikeistopuolueiden ja uuden vasemmistopuolueen jymymenestys itäisen Saksan osavaltiovaaleissa pakotti Saksan hallituksen pikaisiin päätöksiin siirtolais- ja turvapaikkapolitiikan muuttamiseksi ennen kohta seuraavia Brandenburgin vaaleja. Eniten keskustelua synnyttää rajavalvonnan käynnistäminen kaikilla Saksan maarajoilla. Oppositio löysi sisäministerin suunnitelmista suuren porsaanreiän.

14.09.2024 |09:11

Saksa ilmoitti rajuista muutoksista pakolaispolitiikkaansa: Kotimaanlomille lähtevät turvapaikanhakijat karkotetaan ja palautettavien avustukset lasketaan minimiin

Pakolaisen tai turvapaikanhakijan lomamatka kotimaahan johtaa Saksassa tulevaisuudessa pakolaisstatuksen purkamiseen ja karkotukseen. Veitsi-iskujen tekijöille ei myönnetä enää turvapaikkaa. Rikoksiin syyllistyneitä aiotaan palauttaa myös Syyriaan ja Afganistaniin. Väärin perustein maassa olevien turvapaikanhakijoiden avustukset minimoidaan.

30.08.2024 |11:18

Viikon 35/2024 luetuin

Raakojen veitsi-iskujen sarja Saksassa jatkuu – ”Allahu Akbaria” huutanut syyrialainen turvapaikanhakija puukotti Solingenissa kolme ihmistä kuoliaaksi ja haavoitti kahdeksaa  

Saksalaisen Solingenin kaupungin monimuotoisuusjuhla muuttui perjantai-iltana verilöylyksi mustaan asuun  ”Allahu Akbaria” huutaneen miehen surmattua kolme ja haavoittaessa kahdeksaa ihmistä. Tekijäksi epäilty 26-vuotias syyrialainen turvapaikanhakija antautui itse poliisille. Isis ilmoittaa miehen iskun olleen kosto muslimien kohtelulle.

25.08.2024 |13:20

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää