Matias Marttinen
Vientivetoinen palkkamalli ei kelpaa vasemmisto-oppositiolle ja kepulle – ministeri Rydman kehottaa katsomaan, miten Ruotsissa kävi: Työmarkkinoiden eriytyminen ja palkkakuopat ovat vähentyneet
Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan hallituksen esitys niin sanotusta vientivetoisesta palkkamallista, jossa vientialat määrittelevät palkankorotusten tason muillekin aloille siten, ettei se vaaranna vientiyritysten kilpailukykyä. Vastaava palkkamalli on käytössä Ruotsissa, ja se on ollut menestys myös palkansaajille. - Vientivetoinen palkkamalli samalla parantaa Suomen kilpailukykyä, elinkeinoministeri Wille Rydman korostaa.
Demarien toimittajaliitolla ja Journalistiliitolla kaksoisroolit: Ovat Yleisradion osakkaita, samalla lobbaavat Yle-leikkauksia vastaan
Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto sekä Journalistiliitto ovat kesän aikana profiloituneet Yleisradion rahoitukseen kaavailtujen leikkauksien vastustajina. Molemmat organisaatiot esiintyvät kuitenkin samalla oman asiansa puolustajina, sillä ne ovat Yleisradion osakkeenomistajia. Molemmilla on vahvat kytkökset SDP:hen.
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Sakari Puisto: Lisäsopeutukset vielä mahdollisia mutta lähtökohta on, että näillä mennään
Lulu Ranne muistuttaa aluevaalien tärkeydestä: ”Kyseessä ovat kansalaisten rahat ja henki”
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää