luku- ja kirjoitustaito
Mitä tapahtuu hyvinvointivaltiolle, kun iso osa aikuistuvasta väestöstä ei pysty jatko-opintoihin tai käymään töissä
Luku- ja kirjoitustaito on ehdoton edellytys sille, että ihminen voi tulla osaksi toimivaa yhteiskuntaa. Voimakkaana jatkuvan maahanmuuton myötä lukutaidottomuudesta on tullut kasvava osa pohjoismaista todellisuutta. Pisa 2022 -tutkimuksen mukaan kehnoimmillaan vain alle viidennes suomalaisten koulujen oppilaista osaa lukea edes tyydyttävästi.
01.10.2024 |10:23
Kova kiire kehitysmaaksi: Ruotsissa lähes miljoona lukutaidotonta työikäistä
Luku- ja kirjoitustaito on ehdoton edellytys sille, että ihminen voi tulla osaksi toimivaa yhteiskuntaa. Voimakkaana jatkuvan maahanmuuton myötä lukutaidottomuudesta on tullut kasvava osa pohjoismaista todellisuutta. Lukutaidottomuus johtaa syrjäytymiseen ja sen myötä hyvinvointivaltion alasajoon.
25.09.2024 |10:49
Ruotsin opetusministeri haluaa keskittyä perusasioihin: ”Koulu ei voi eikä sen pidä yrittää ratkaista kaikkia yhteiskunnallisia ongelmia”
11.03.2024 |09:44
Suomen Perustalta uudistettu painos peruskoulun ongelmia käsittelevästä Koulukirjasta – suomalaisen koulujärjestelmän kriisiin ollaan vasta heräämässä
27.01.2024 |08:14
Suomen kansalaisuuden voi saada ei-terveydellisistä syistä myös luku- ja kirjoitustaidoton hakija
07.12.2022 |11:25
Vetlandan puukotuksista epäillyn afgaanimiehen opinnot jäivät kesken – sai oleskeluluvan koulunkäyntiin, mutta aakkoset jäivät oppimatta
10.03.2021 |18:33
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
20.12.2024 |16:08
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
20.12.2024 |15:44
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää