EU aikoo ennallistaa 12 miljoonaa hehtaaria eli kolmanneksen Suomen pinta-alasta. Metsien osalta ennallistaminen vaikuttaa satojen tuhansien suomalaisten metsänomistajien ja metsästä elantonsa saavien elämään. Lue lisää >
SU
EU aikoo ennallistaa 12 miljoonaa hehtaaria eli kolmanneksen Suomen pinta-alasta. Metsien osalta ennallistaminen vaikuttaa satojen tuhansien suomalaisten metsänomistajien ja metsästä elantonsa saavien elämään. Lue lisää >
Talous on suuressa myllerryksessä Ongelmia aiheuttavat Ukrainan sota ja väärät politiikkavalinnat. Valtiotieteiden tohtori Heikki Koskenkylä käy talouskatsauksessaan läpi Euroopan maiden vaikeaa tilannetta. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
PS-mepit Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen kehoittavat suomalaisia lähettämään EU-päättäjille näkemyksiään muun muassa maahanmuutosta ja liittovaltiokehityksestä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Veijo Niemi vastustaa elvytysmiljardien pumppaamista EU:n kautta Etelä-Eurooppaan, mikä ei rakenna Suomeen kestävää yritystoimintaa. Sen sijaan valtion olisi tuettava suoraan niitä ihmisiä Suomessa, jotka koronapandemian takia ovat menettäneet toimeentulonsa. 90-luvun laman seuraukset eivät saa toistua. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomi voi rauhallisin mielin hylätä EU:n monivuotisen rahoituskehyksen eli budjetin ja elpymisvälineen kytkennän. Budjetin ulkopuolelle perustettava elpymisväline on luotu varta vasten muodostamaan budjettiunioni. Elpymisväline on osoitus lyhyen aikavälin solidaarisuudesta, minkä tavoite on jälleen kerran pelastaa vaikeuksissa olevaa euroa. Näin kirjoittaa VTT Peter Nyberg. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Euron kaltaisiin yhteisvaluuttojen historiaan perehtynyt taloustieteen dosentti Tuomas Malinen kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan valuuttaliittojen päätyvän joko liittovaltioihin tai ne hajoavat. Joihinkin valuuttaliittoihin on rakennettu poistumistie, mikä lujittaa koko valuuttaunionin kestävyyttä. Itsenäisten valtioiden valuuttaliitot joutuvat koetuksille taantumien ja talouskriisien aikana. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomessa ei ole tehty valintaa euroeron ja poliittisesti inhottavien yhteisvaluutan vaatimien kriisiaikojen sopeutustoimien välillä. Kolmanneksi vaihtoehdoksi on noussut Euroopan liittovaltion muodostaminen, johon poliittiset päättäjät haluavat ohjata suomalaiset välttyäkseen tekemästä valintaa kahdesta aiemmasta vaihtoehdosta. Lue lisää >
PS ARKISTO
Eduskunnan EU-asioista vastaava suuri valiokunta yhtyi valtioneuvoston kantaan koskien EU:n halua verottaa unionin kansalaisia. Perussuomalaiset esittivät eriävässä mielipiteessään EU:n verotusoikeuden hylkäämistä. Valiokunnan varapuheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.) huomauttaa verotusoikeuden olevan valtion keskeisimpiä oikeuksia. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset Naiset iloitsee Perussuomalaisen Nuorison alulle paneman kansalaisaloitteen saamasta kannatuksesta. Aloite kansanäänestyksen järjestämiseksi 750 miljardin euron EU-paketista sai hetkessä kasaan tarvittavat 50 000 nimeä ja se etenee näin ollen eduskuntaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kaavailtavilla EU-lisäveroilla rahoitettava elvytyspaketti on vaarassa kohdentua äänestäjien kosiskeluun. EU:n mukaan rahaa pitäisi käyttää ainakin vihertävään teknologiaan ja digitalisaation kehittämiseen. EU:n vihertävän investoinnin kriteerit tekevät rahankäytöstä farssin. Lue lisää >
PS ARKISTO
Euroopan keskuspankki kehottaa EU-johtajia sementoimaan elpymisrahaston lahjarahat pysyviksi tulonsiirtovirroiksi pohjoisesta etelään, Financial Times uutisoi. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari muistuttaa, että EU-maiden lainakorot ovat pohjilla, eivätkä ne siksi tarvitse lahjoituksia. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kauppatieteiden maisteri Stefan Törnqvist kirjoittaa Pelastusrahasto.fi -sivuilla euroalueen tulevaisuuden näkymistä EU:n elpymispaketin myötä. Euromaiden kilpailukykyerot tulisi tasata kivuliain toimin varsinkin Etelä-Euroopassa ja Suomessa. Yhteisvaluutasta luopuminen voisi palauttaa kaivatun markkinatalouden Eurooppaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomen vientivetoinen talous ei voi elvyttää maailmanmarkkinoita nousukiitoon. Velkaelvytyksellä vaarannamme vain oman rahoitusasemamme. EU:n elpymispaketti vie meidät ylivelkaantumisen tielle. Suomen tulisi välittömästi aloittaa markan paluuseen tähtäävät toimet. Näin kirjoittaa taloustieteen dosentti Tuomas Malinen Puheenvuoro-blogissaan. Lue lisää >