Laura Huhtasaari

PS-edustajat: Koulutus, liikenne ja turvallisuus vahvasti esillä myös ensi vuonna

Perussuomalaisten satakuntalaiset kansanedustajat Laura Huhtasaari, Jari Koskela ja Petri Huru korostavat julkisen talouden tasapainottamisen tärkeyttä hyvinvointivaltion turvaamiseksi ja nostavat esiin tärkeitä lisäpanostuksia, joilla mahdollistetaan kasvua, työpaikkoja ja lisätään turvallisuutta.

11.12.2024 |15:27

Perussuomalaiset juhlivat 107-vuotiaan Suomen itsenäisyyttä

Perussuomalaiset ministerit ja kansanedustajat juhlivat Suomen itsenäisyyspäivää tasavallan presidentti Alexander Stubbin isännöimissä Linnan juhlissa.

Koulutusmyönteinen hallitus uudistaa toimimattoman oppimisen tuen – sivistysvaliokunnan perussuomalaiset: ”Inkluusiovillitys on historiaa”

Perussuomalaiset ovat pitkään halunneet kouluihin oppimisrauhaa ja askelia taaksepäin ideologisesta inkluusiovillityksestä. Hallitus tekee oppimisen tuen uudistuksen, jossa kolmiportaisesta tuesta luovutaan ja tukea annetaan tarpeen mukaan.

05.12.2024 |17:16

Stop koulukiusaamiselle! -keskusteluillassa pohdittiin, mistä kiusaaminen johtuu ja miten siihen voi puuttua

Kansanedustajat ja asiantuntijat puivat sinnikästä ongelmaa eduskunnan kansalaisinfossa.

17.11.2024 |20:59

Ari Koponen haluaa Suomeen burkakiellon: “Naisia alistavalle kulttuurille ei Suomessa ole sijaa”

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnassa yhdessä kolmentoista muun perussuomalaisen allekirjoittaneen kanssa toimenpidealoitteen, jonka tarkoituksena on kieltää kasvojen peittäminen julkisissa tiloissa.

12.11.2024 |15:09

Perussuomalaiset USA:n vaalituloksesta: Suomi tulee tekemään hyvää yhteistyötä liittolaismaamme valitun johdon kanssa

Perussuomalaiset vaikuttajat onnittelevat Yhdysvaltain vastavalittua presidenttiä Donald Trumpia viestipalvelu X:ssä.

06.11.2024 |11:35

Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset jyrähtävät EU:lle: ”Näpit irti koulutuksesta!”

Euroopan unioni pyrkii vaikuttamaan koulutuspolitiikkaan, mikä ei unionille kuulu. Perussuomalaiset sivistysvaliokunnan jäsenet eivät siedä EU:n jatkuvia yrityksiä hivuttautua koulutuksen alueelle.

19.09.2024 |14:25

Huhtasaari torppaa Mario Draghin ehdotuksen uudesta EU-yhteisvelasta: ”EU:ssa tarvitaan lisää yksityistä rahaa”

Eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari huomauttaa, että ehdotus uudesta EU-yhteisvelasta perustuu sosialistiselle ajattelulle. Yhteisvelkaprojekteissa Suomelle yleensäkin on tarjolla vain häviäjän rooli.

13.09.2024 |13:03

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää